Siitä kuinka poistuin mukavuusalueeltani ja päätin herättää nukkuvan supersankarini. Blogi haaveiden toteuttamisesta, tavoitteiden asettamisesta, itseen uskomisesta, urheilusta, hyvinvoinnista ja kaikesta mitä rakastan.

keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Töitä ja sadetta vältellessä...

Mikäs sen parempi idea kuin venyttää ruokatauko kahden tunnin mittaiseksi ja jäädä sohvalle istumaan, elokuisia lomakuvia selailemaan, samalla kun syksyn satunnaiset sadepisarat kutittelevat olohuoneen ikkunaa...

Ylempi kuva: Playa Bonita, alemmat kuvat: Playa Las Ballenas, molemmat Las Terrenasissa.

Mietin pitkän hetken, että onko vähän ällöä julkaista itsestään bikinikuva blogissa, mutta no jooh, menköön nyt rantafiilistelyn piikkiin. Sitäpaitsi eipä taida olla eka kerta, joten se siitä.



Yksi kaveri ottikin ihan urakalla uikkarikuvia kaikista paikalla olleista (argh!), mutta yritän pidättäytyä sellaisissa otoksissa, joista kukaan ei saa slaagia. Carlos puolestaan oli niin ovela, että se vuorautui koko loman ajaksi serkkunsa surffipaitaan, joka kätevästi trimmaili man boobseista lihakset ja pullamahasta etäisesti vatsalihaksia muistuttavat mollukat (ok, nyt meni vähän pilkkaamiseksi, sori beibi...).

Jottei asiasta saisi kuitenkaan aivan vääristynyttä kuvaa, tässä vähän normaalimpi rantakuva. Paikalliset (plus joku random uikkariton suomalaishullu :P) koko rannan ainoassa varjokohdassa kököttämässä. Ne rakastaa mennä rannalle, käyvät ehkä kerran pulikoimassa ja sitten ne käpertyy sinne johonkin puunjuureen (varjoon) syömään sipsejä. Ei sinänsä, aurinko oli kyllä sen verran uhkaava tuonakin päivänä, että viisaampaa niin. Tosiasiassa Carloksellakin oli se surffipaita siitä syystä, että se palaa alta aikayksikön. Helpommin kuin minä. 


C:n äiti oli pukeutunut hyvin sävy sävyyn rannan kanssa...

No, kyllähän ne paikallisetkin siellä auringossa uskalsivat olla.. ja leikkiä.. aikuiset ihmiset. Mut hei, meillä oli oikeesti hauskaa! Tämän jälkeen koko poppoo suuntasikin takaisin Santo Domingoon ja rantailut oli meidän osalta purkissa. Milloin uudestaan? Ei aavistustakaan :(.

SHARE:

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Felicidades "itos"!

Carlos ja sen isoveli, Alejandro, ovat syntyneet samana päivänä, 21. lokakuuta. Sen vuoksi näitten "veikkosten" (veljet = hermanos - hermanitos - itos) synttäreitä ollaan yleensä juhlittu hieman isommalla kokoonpanolla. Kivaa, mutta toki Carlosta silloin pikkupoikana otti päähän kun ei ollut "omaa" synttäriä, vaan sekin piti jakaa veikan kanssa :D.


Näin vanhempana se on kuitenkin molemmille huvittavaa ja on hauskaa nähdä, miten veikat muistavat toisiaan. Ale soittaa Carlokselle tänne "tulevaisuuteen" joka vuosi heti kun täällä päivä vaihtuu synttärin puolelle. Santo Domingossa synttärijuhlinnat jatkuvat tänäkin vuonna sukukekkereinä, mutta Carlos puolestaan on saanut viime vuodet viettää hyvin rauhallista ja sateista synttäriä minun kanssa kaksistaan (kun ei ketään saanut tälläkään kertaa kutsua edes kylään). Yleensä käymme jossain syömässä, mutta tällä kertaa päätimme kokkailla kotona.
 

Carlokselle oli jostain iskostunut päähänsä, että hänen on pakko saada calzone! Siitä se oli jo puhunut useamman päivän, mutta kun täällä ne halvemman puoleiset pizzeriat keskittyvät lähinnä siihen perinteiseen pizzaan, niin päätimme tehdä calzonet kotona (no, saahan Kotipizzasta jotain Kotzonea, mutta se ei ihan aja asiaa). Calzonessa ainekset on täysin piilossa taitetun ja suljetun pizzataikinan sisällä. C:n lempparicalzone sisältää enimmäkseen ricottaa, mutta kun sitäkään ei kolmesta (!) lähimmästä ruokakaupasta löytynyt, saivat mozzarella, raejuusto, parmesaani ja kinkku kelvata. Päälle vielä kasa tuoreista tomaateista tehtyä tomaattikastiketta, niin johan oli hyvää! Synttärisankari sai tosin itse toimia keittiömestarina...

...mutta sain minäkin sentään jotain aikaiseksi! Väänsin ihan kunnon täytekakun alusta loppuun. Carloksen synttärit taitaakin olla ainoa päivä vuodessa, jolloin ehkä saan jotain niinkin hurjaa tehtyä. Parempi olisi ehkä olla kertomatta, että tällä viikolla sain jopa työkaveriltani helpon reseptin, jotta olisin voinut yllättää Carloksen, mutta lopulta minun osuus jäi siihen, että laitoin puhelimella kuvan reseptistä ja istuin valmiiseen pöytään kun tulin kotiin...



Kakkukynttilä ei käynyt mielessäkään ennen kuin jo istuimme pöydässä kakkupötykkä edessämme, joten tuikku sai kelvata.


Eipä se synttärisankari muistanut mitään toivoakaan, joten se siitä. Sen pituiset ne synttärit :D.


//

Felicidades mi amor y Felicidades Alechucho!

Un día de estos vuelvo a escribir en español, si es que hay alguien por ahí a quien le hacen falta mis traducciones. Lo dejé de hacer para ver si alguien decía algo, pero hasta ahora nadie se ha manifestado (aparte de A)... :P

Tässä vielä Bunburyn biisi "21. lokakuuta", jonka sanat eivät kyllä ole sieltä iloisemmasta päästä, mutta päivämäärä ei voisi olla parempi ;).. (ja tätä nyt ei voi ihan klassikoksi kutsua, mutta ei kai se mitään).

Y aquí la canción de Bunbury "21 de octubre". Las letras no es que sean las más alegres, pero la fecha es perfecta ;).

SHARE:

lauantai 20. lokakuuta 2012

Mr. Converse Hot Sauce

Läppäriltäni löytyy epämääräinen kokoelma Carloksen lapsuusvalokuvista otettuja kuvia. Eräät ihanat tytsyt tekivät niistä meidän häitä varten hienon kokoelman (joskin sen tekeminen tuotti pieniä teknisiä ongelmia, joita on kieltämättä huvittavaa muistella näin jälkikäteen). 
Enpä tullut silloin hääiltana huomanneeksi seuraavaa pientä yksityiskohtaa: katsokaas mitkä kengät tuolla mun pikkuhottiksella on kyseisessä kuvassa jalassaan! 


Eipä siis ollutkaan hääpäivänä ensimmäinen kerta, kun C:llä oli turkoosit Converset jalassaan... ja mikä poseeraus! T-paita kruunaa kokonaisuuden :D.


SHARE:

perjantai 19. lokakuuta 2012

Perjantain intohimoja

Jälkiuunileipää, Emmentalia ja kurkkua! Siitä on tämä perjantai-ilta tehty. 
Miten voi tehdä niin paljon mieli? Miten voi olla niin hyvää?


Koko viikko meni valokuvatessa ja mittaillessa helsinkiläisten kerrostaloasukkaiden kämppiä. Oma kamera ei mahtunut kassiin ja viikon kuvasaldo jäi satunnaisiin puhelinkamera-otoksiin matkalla töihin ja kotiin. Nyt seuraa aivojen ja kropan lepuutusta sohvalta käsin Once upon a time-sarjan parissa. 

SHARE:

sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Salsa con coco + dommarilaismaisemaa

Tänään sunnuntaiklassikkona salsaa: Coco Band - Salsa con Coco. 
Dommarilaista musaa kunnon vetimissä ja fiiliksissä (hahah). 
Alla sekalaisia kuvatuksia samalta saarelta. Osa omia, osa kavereiden ottamia. Itse niin helposti unohtuu kuvata niitä hieman rosoisempia maisemia. Eipä sitä täälläkään tule usein kuvailtua niitä ankeita kulmia... mutta pitäisi kyllä. Kauniita kuvia niistäkin tulee. 


Karibianmerta Autopista Las Americasin varrella

Tietulli ja pähkinämyyjä Las Americasilla

Plataaniauto


Rekkalastin päällä matkustamista...

Santo Domingon katumaisemaa, Avenida Abraham Lincoln

Lincoln con Kennedy-tienristeys

Kookosvettä raksamiehille Agora mall:in työmaalla

Sähkömieheksi Santo Domingoon? 

Katedraalia vastapäätä vanhassa kaupungissa...

Vanhankaupungin söpöjä tönöjä

Namutäti Kolumbuksen puistossa


Roskalava olis kova juttu...

Lisää vanhaa kaupunkia...

Lisää mahtavaa sähköverkostoa!

Näkymää Avenida J.F.Kennedyn ylikulkusillalta


Pikkuiset Las Terranasin kylän asukkaat


Joku kioski jossain landella, luultavasti Las Terrenasissa

Minimarketti kotiinkuljetuksella

Motskarimies


Kanaa ja pehmeitä papuja!

Barra Payan, Santo Domingon legendaarisin sandwich-paikka

Vielä kerran vanhan kaupungin katumaisemaa...
SHARE:

torstai 11. lokakuuta 2012

Maailmaa mullistavia salaisia toiveita

Toiset tykkäävät rutiineista. Ne luovat jatkuvuuden tunnetta ja varmuutta elämään. Kun ei koko ajan tarvitse miettiä miten asiat hoitaa, missä järjestyksessä ja miten päin, voi vaan elää ja olla, päivä kerrallaan, kulkea rennosti eteenpäin...

Minulle rutiinit ovat myrkkyä. Ne saavat minussa aikaan mitä kummallisempia ajatuksia ja välillä havahdun ajattelemasta omituisia, kuten:

1. Miksei ne alienit voisi "jo" saapua maapallolle, jotta tapahtuisi jotain mullistavaa?
2. Miksei postimies kerrankin voisi tuoda jonkun tosi erikoisen ja arjen kääntävän kirjeen niiden ikuisten laskujen, Kirkko&Kaupunkien ja Rakennuslehtien sijaan?
3. Voisiko sähköt katketa pysyvästi koko maapallolta?

Ilmeisesti en ole ainoa, joka kyseisiä asioita pohdiskelee, sillä juuri näitä asioitahan ne tv-sarjat tällä hetkellä ovat pullollaan. En tosin tiedä, miten moni näitä ajattelee kauhuissaan ja miten moni taas salaa toivoo että jotain sellaista tulisi tapahtumaan...




SHARE:

maanantai 8. lokakuuta 2012

Oma koti kultaakin kalliimpi

Viime keväänä minulla oli "suuret" suunnitelmat siitä, kuinka muuton jälkeen voin sitten kuvailla asuntoa ja kirjoittaa jotain sisustusjuttuja. Valitettavasti siinä kävi kuitenkin niin, että kaikki muut asiat ryömivät asunnon edelle (Puutamo, häät), emmekä päässeet paria seinää pidemmälle asunnon laittamisessa. Kämpästämme löytyy edelleen omituisia väliaikaisratkaisuja (kuten astianpesukone ja ylimääräinen ovi makuuhuoneen nurkassa), eikä inspiraatiota maalaamiseen, tai varsinkaan tavaroiden ja huonekalujen järjestelyyn tahdo löytyä mistään.

Olemme vähitellen tulossa siihen lopputulokseen, että kyseinen kämppä ei sittenkään taida jäädä asunnoksemme vuotta pitempään. Ehkä olisi aika hyväksyä se tosiasia, että jos haluamme asua mukavan tilavasti, edes jokseenkin yhtä tilavasti kuin Santo Domingossa, olisi aika hankkia auto ja ottaa taasen takapakkia Helsingin keskustasta. Se taitaa olla ainoa keino erottaa olohuoneen matto ruokahuoneen matosta...


Lauantaiaamuna tutkailimme huviksemme sekä vuokra- että omistusasuntojen hintoja. Emme siis ole vielä mihinkään lähdössä, emmekä valitettavasti omaa asuntoakaan ostamassa, mutta yksi asia tuli taas selväksi: ei mitään järkeä hankkia asuntoa Helsingistä! Ymmärrän kyllä jos toiset haluavat maksaa itsensä kipeiksi ihanasta kantakaupunkilaisesta omistusasunnosta, onhan siinä omat puolensa, mutta minä kieltämättä mieluummin hankin vaikka työpaikkanikin jostain korvesta, jos helsinkiläisen yksiön hinnalla saisin omakotitalon ja tilaa hengittää (tai edes tilaa kääntyä keittiössäni kaatamatta lasillista ruokaöljyä hellan väliin). Tosin tällä hetkellähän se työpaikkanikin sijaitsee osa-aikaisesti olohuoneen nurkassa...


Turhaa lienee edes todeta, että sen helsinkiläisen pahvilaatikkoasunnon hinnalla ostaisimme itsellemme 350 neliön lukaalin jostain Santo Domingon tornitalosta. Noh, ei voi verrata, enkä kyllä edes sellaista penthousea itselleni kaipaa. Jos jossain asiassa toivoisin, että itselläni olisi käynyt yhtä hyvä mäihä kuin joillain, niin siinä, että olisin asunnon omistaja ilman omia ponnisteluja. Tuntuu niin masentavalta ajatella, että hyvässä lykyssä olen vielä eläkeikäisenäkin kiinni jonkun kauhistuttavan asuntolainan takaisinmaksamisessa, korkoineen päivineen. Vuokralla asuminen kun on vielä surkeampaa. Rikastuttaa nyt jotain tuntematonta ihmistä, kun voisi sentään yrittää maksaa sitä itselleen... Onhan sitä tässä jo vuositolkulla heitetty rahaa kyseiseen Kankkulan kaivoon.

Aika kovan hinnan olemme itsellemme tässä yhteiskunnassamme kehittäneet kyseisestä perusasiasta, omasta majapaikasta... mutta kun nyt alkujaankin harhauduin aiheestani, taidan jättää tämän tähän. Alunperin nappasin kyseiset kuvat siitä syystä, että olin ylpeä itsestäni, kun vihdoinkin sain järjestettyä tämän kaatopaikan edes sellaiseen kuntoon, että uskalsin kutsua erään blogittoman blogiystäväni ensimmäistä kertaa kylään!
SHARE:

lauantai 6. lokakuuta 2012

Viikon ainoa aurinkoinen hetki

Jos historia toistaa itseään, sataa huomenna taasen vettä. Harmaan arjen keskellä näistä lauantaisista aurinkohetkistä alkaa muodostua viikon kohokohta.








SHARE:
© Supersankarigeeni

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig