Siitä kuinka poistuin mukavuusalueeltani ja päätin herättää nukkuvan supersankarini. Blogi haaveiden toteuttamisesta, tavoitteiden asettamisesta, itseen uskomisesta, urheilusta, hyvinvoinnista ja kaikesta mitä rakastan.

keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Visuaalista terapiaa kesken työpäivän

Iskin tässä kesken kotityöpäivän kuulokkeet pöytään, kirjauduin ulos töistä ja aloin nappailemaan kuvia ympäriltäni. 


Viikonloppuna tein "Bolit" (ystävämme mukaan nimetty ilmiö), eli suutuin ja  räyhäsin yksinäni, lähinnä itselleni. Siinä samalla otin asiakseni hakata taulukoukkuja seinään, katsomatta yhtään mille korkeudelle ja millaisin välein niitä sinne iskin. 


Ottaa varmaan hetken, luultavasti seuraavaan Boli-kohtaukseen asti, että saan otettua taulut alas ja laitettua nuo kuvat jollain teipillä kiinni, kun pelkkä lasi ei niitä näköjään pidä ojossa. Ne ovat menneet aivan miten sattuu kehyksien sisällä. Tosin sopivat varmaan kuin nakutettu tähän meidän kaaokseen noinkin.


Taulujen hakkailun jälkeen aloin siivota muutosta asti (kyllä, melkein viisi kuukautta) kirjahyllyn edessä nojaillutta paperipinoa. Välistä löytyi puhelinlaskuja vuodelta 2009. Voisin mielelläni ulkoistaa yrityksen lisäksi myös henkilökohtaisen kirjanpitoni. 


Maanantaisen yrityskurssin jälkeen päätin toteuttaa yrityksen tuloskunnon määrittämiseen käytettäviä laskelmia henkilökohtaiseen tilanteeseeni. Vielä en ole kuitenkaan uskaltanut sitä toteuttaa... Tiedän jo etukäteen, että quick ratiot ja muut menevät suoraan miinukselle :D... Mutta ei se mitään, motivaatioita työntekoon riittää. 


Tavoitteena on, että joulukuussa asiat ovat niin hyvin, että siirrymme säästämisen puolelle... Kouluttajakin kehoitti, että myykää "euron" kalliimmalla, niin säästätte itsellenne edes ulkomaanmatkan verran. Jospas nyt sitten tekisin töitä sen "euron" verran enemmän, niin ensi vuonna pääsisi taas miettimään sitä matkustamistakin. 


Seepratkin ovat kamppailuhengessä mukana ikkunalaudalla.


Niin helppoa kun olisi kytkeä virrat pois ja jämähtää vain sohvalle nukkumaan. Mitä pidemmälle syksyä mennään, sitä enemmän se sohva houkuttelee... Meidän sohvalta löytyy tyynyjen lisäksi kaksi peittoa, jotka ovat jääneet sinne pysyäkseen. Viimeisimpänä villityksenä on ollut katsoa ennen nukkumaanmenoa sarjaa Falling Skies. Eilen sain jopa suostuteltua Carloksen tallentamaan live-jalkkisottelun, jotta voitaisiin katsoa koneelta kyseistä sarjaa. Voi raukkaa :D.


Vaikken olekaan opiskelujen jälkeen piirtänyt käsin yhtään piirustusta, en voisi elää ilman regla escalaa! Se nököttää työpöytäni kulmalla uskollisesti. Mittojen hahmottaminen päässä ei riitä. Minä olen vähän väliä tarkastamassa mittoja joko viivottimen, rullamitan tai työntömitan avulla. 


Shakin peluuseen en ole vieläkään löytänyt uutta innostusta. Ehkä sitten joululomalla? Tiedossahan on ihan mahtava määrä peräkkäisiä vapaapäiviä!


Noh, onhan siihen jouluun vielä muutama kuukausi... jos nyt edettäisiin päivä kerrallaan. Nyt raahaudun takaisin työpöydän ääreen ja kun alkaa ahdistaa, hypistelen vaikka tätä maailman söpöintä Cinema-mainospuhdistusliinaani. Ha ha.


SHARE:

5 kommenttia

  1. Aika ihanat seeprat!Uusi bannerikin on kiva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :D Banneri on ehkä vähän tärisevällä kädellä kirjoitettu, mutta ei se mitään...

      Poista
  2. Näyttää oikeastaan hauskalta, kun taulujen kuvat on vinossa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :P Hahah.. joo, mä luotan tähän mielipiteeseen ni ei tarvi vaivautua niitä oikomaan :D

      Poista

© Supersankarigeeni

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig