Siitä kuinka poistuin mukavuusalueeltani ja päätin herättää nukkuvan supersankarini. Blogi haaveiden toteuttamisesta, tavoitteiden asettamisesta, itseen uskomisesta, urheilusta, hyvinvoinnista ja kaikesta mitä rakastan.

perjantai 31. elokuuta 2012

Unihumalassa

No niin, väliin vähän arkisempaa aihetta.
En tiedä mistä johtuu, mutta tällä kertaa minun on ollut ihan älyttömän vaikeaa päästä takaisin normaaliin unirytmiin. Elän jossain omassa kuplassani ja saan aikaiseksi tehtyä vain pakolliset duunit, nekin ihan omistuisiin kellonaikoihin.
Olen yrittänyt olla valveilla seuraavaan iltaan asti ja onnistunutkin siinä, mutta eipä siitäkään ole loppujen lopuksi ollut hyötyä. Taas viime yönä valvoin viiteen asti, kun uni ei vaan suostunut tulemaan. Kai sitä pitäisi tässä viikonlopun aikana vetää unihumalan sijaan ihan kunnon kännit, se kuulema auttaa?





Minulla on myös nälkä ihan vääriin aikoihin. Sitten olen vaan keskellä yötä vetänyt laktoositonta rahkaa (olen jäänyt niihin koukkuun, yrps) ja tuijottanut kirjahyllyäni, etsien jotain rentouttavaa luettavaa.
Rentouttavan sijaan olen saanut luettua esimerkiksi yhden verta ja yliluonnollisia olentoja täynnä olevan Sookie Stackhousen. En tiedä lieneekö kyseisen kirjan syytä, mutta eilen palatessani kotiin verstaalta läpi pimeän keskuspuiston, kuvittelin näkeväni puun runkoa vasten käpertyneen, sormi suussa nököttävän vauvan. Ties mikä pahkamuodostuma oli kyseessä, mutta sen verran todelliselta se siellä pimeässä näytti, että pelästyin kuollakseni ja poljin aivan täysiä kunnes pääsin ihmisten ilmoille. Kuvittelin tietenkin, että kyseessä oli joku True Blood-tyyppinen demoni joka repisi kurkkuni auki.





Tuon kokemuksen jälkeen selailinkin sitten viime yönä vain imdb:tä ja hairahduin katsomaan Magic Mike-trailerin. Channing Tatum ja sen leukaluut (ja no, muutkin ruumiinosat) on jo pitkään ollut tietoisuudessani, mutten kyllä koskaan ollut kiinnostunut lukemaan tyypistä mitään. Nyt imdb kertoi, että se on oikeasti ollut töissä stripparina ennen elokuvauraansa! What! No, siitä huvittuneena katsoin pari Channing Tatumin Ellen DeGeneres-haastattelua ja lopulta päädyin katsomaan vuonna 2006 ilmestyneen Step Up-leffan. Siinä se jäbä oikeasti veti kunnon muuveja ympäri balettisalia. Mitenköhän olisi, suostuisikohan Carlos lähtemään mun kanssa leffaan katsomaan kun Channing Tatum, Joe Manganiello ja kumppanit vetävät housut pois jalasta? 50/50?

Ps. Piti muuten vaihtaa banneri vähän tylsempään vaihteeksi. Tuo pieni lappunen löytyi jokaisen häävieraan paikalta, pienen lasipullon sisältä, simpukoiden joukosta. Niin pienen, että jokaisessa pöydässä oli suurennuslasi sen lukemista varten.
SHARE:

4 kommenttia

  1. Hauska banneri;D Ja mikä idea,tuo että oli suurennuslasi lapun lukemista varten;D
    Ei ihmekään että rytmisi on sekaisin,kun olet välillä ollut toisella puolella maailmaa...Toivottavasti oikea rytmi pian palautuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiva jos banneri on hauska! Aika seesteinen verrattuna edelliseen :D
      Ja juu - suurennuslasi oli hauska idea, tädin käsialaa sekin...
      Toivottavasti pääsen rytmiini pian!! En ole ikinä kärsinyt näin pahasta jet lagista sitten vaihto-oppilasvuodelta palaamisen jälkeen (silloin tosin en edes halunnut palata todellisuuteen koska oli niin hirveä ikävä Carlosta :D), mutta kyllä tämä tästä. Kai... eventualmente..

      Poista
  2. Mullakin on ollu vaikeuksia normaalin rytmin löytämisessä, jotenkin on kokoajan sellanen olo etten jaksais tehdä yhtään mitään ja aamuisin tulee nukuttua kahteentoista.. Eikä tää flunssa kyl auttanut asiaa.. Huomenna alkaa taas aikaset kouluaamut, oon varmaan ihan hajalla jo puolessa välissä viikkoa! :S

    (Mä lähen sun kanssa ihan mielellään kattomaan ton leffan koska tahansa. Sanotaan pojille et mentiin vaikka Kiasmaan.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No varmasti oot! Mut sehän se varmaan on paras lääke kun on vaan pakko nousta ylös vaikka kuinka väsyttäis. Mä heräsin tänään taas yhdeltä, vaikka menin JOPA kahden jälkeen nukkumaan... Carlos oli muka herättänyt monta kertaa, olin puhunut sille ja kaikkee, mut itse en tietenkään muista yhtään mitään... huoh.

      (Deal! Tosin oisko vähän noloo pyytää C:ltä rahaa Kiasmaa varten ja mennäki kattoon MM... mun rahatilanteen tietäen...)

      Poista

© Supersankarigeeni

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig