Siitä kuinka poistuin mukavuusalueeltani ja päätin herättää nukkuvan supersankarini. Blogi haaveiden toteuttamisesta, tavoitteiden asettamisesta, itseen uskomisesta, urheilusta, hyvinvoinnista ja kaikesta mitä rakastan.

maanantai 30. heinäkuuta 2012

Kuumottavaa

Lämpötila Santo Domingossa on pysynyt tiiviisti 33 asteessa ja tunnelma on ollut monellakin tapaa kuumottava. Tekemistä riittää, säätämistä riittää ja asiat toimivat juuri niinkuin niiden kuuluukin toimia... Sähköt katkeilee, autot hajoilee, suunnitelmat muuttuu seitsämän kertaa ennen kuin päästään ovesta ulos ja muutamaan kertaan vielä matkan varrellakin. Silti kaikesta selviää kun löytää oikean asenteen. Rentoa mieltä, kärsivällisyyttä ja huolettomuutta kaivataan näillä leveysasteilla. 

Sitä olen viimepäivät yrittänyt opettaa parille matkalaiselle, vaihtelevalla lopputuloksella. 

Onneksi myös kaksi rakasta tytsyä selvisivät standby-lippuineen perille. Matka kävi hyvinkin vikkelään yhden lennon peruuntumisesta huolimatta. Parin päivän päästä jännäilemme vielä yhden standby-lentäjän kohtaloa, mutta sitä ennen suuntaamme nokkamme itään ja viiden tähden rantahotelliin! Kuinka ihanaa! 

Hääjärjestelyt sujuvat hyvin, siitä huolimatta että yksi hääpuvun kankaista on antanut etsiä itseään kivien ja kantojen alta, eikä pukua ole siten aloitettu edes ompelemaan. Mitat on toki otettu ja malli suunniteltu, mutta päivät alkavat vähitellen käydä vähiin... mutta onhan tässä vielä aikaa ;).

Alla muutamia kuvia viikonlopulta.


SHARE:

torstai 26. heinäkuuta 2012

Santo Domingo!!!

Huoh! Nyt on ensimmäinen erä matkalaisia saapunut Santo Domingoon. Minä ja äiti olimme perillä tiistaina ja Carlos ja isä eilen illalla. Lennot Miamista Santo Domingoon olivat kaikki aivan ylibuukattuja ja standby-listassa oli maanantai-iltana 42 matkustajaa!! Siis 10 olisi jo ollut paljon, niin ajatelkaa 42! Siitä ryhmästä äiti ja minä olimme numerot 38 ja 39... 

Menimme sitten Carloksen Miami-sukulaisten luo yöksi (en ollut ikinä edes nähnyt kyseistä tätiä, mutta karibialaisella rentoudella kaikki meni erittäin hyvin) ja yritimme seuraavana päivänä uudestaan. Lopulta saimme paikat Puerto Platan koneeseen (joka on Dominikaanisen tasavallan pohjoisrannalla) ja sieltä sitten Carloksen isä ja serkku tulivat meidät noukkimaan. Serkku raukka joutui yhtäkkiä lähtemään kahdeksan tunnin ajoretkelle...

Carloksen ja isukin retki olikin sitten vielä ainutlaatuisempi. Kun tyypit pääsivät Pariisiin, ilmoitettiin heille että D3-kategorian standby-lipuilla ei enää voi lentää Pariisista. Tyypit yrittivät kaikkensa, koska koneessa olisi ollut vapaita paikkojakin, mutta ei niin ei... Lopulta he sitten päättivät mennä junalla Barcelonaan ja sieltä suoraan Santo Domingoon. Tulipahan isänkin nähtyä vihdoin Eiffel-torni ja Sagrada Familia. Muutenkin retki oli loppujen lopuksi aika ainutlaatuinen, kiitos ystävillemme Barcelonassa sekä muille mielenkiintoisille seikoille, kuten yölle yhteisessä sängyssä Pariisin kämäisessä hostellissa. No, isä ainakin oli ihan innoissaan selvittyään läpi Euroopan Karibialle asti pelkkä olkalaukku mukanaan (kaikki matkalaukut olivat meillä ja saapuivat vasta eilen iltapäivällä perille)!

No, olihan se sen arvoista kun vastassa on tällaista ihanaa porukkaa:


<3

SHARE:

maanantai 23. heinäkuuta 2012

Mutkia matkalla

Terveiset täältä Al Caponen ja Ernest Hemingwayn kotikaupungin laitamilta. Matkasuunnitelmat vähän muuttuivat, kun emme päässeet lauantain lennolle. Menimme takaisin kotiin nukkumaan ja palasimme takaisin kentälle seuraavana aamuna. Sunnuntain lennolle löytyi kaksi paikkaa, joten ladies first-taktiikalla minä ja äitini lähdimme matkaan kaksistaan. 


Lensimme erittäin mukavasti business-luokassa (tosin minun istuimeni oli rikki, se ei mennyt makuuasentoon...) Chicagoon ja majailemme nyt Hilton Garden Innissä täällä moottoritien varrella lähellä lentokenttää. Alkuperäinen suunnitelma oli tänään kierrellä Chicagossa, mutta se taisi nyt sitten jäädä, kun saavuimmekin vasta tänään iltapäivällä. Meidät on buukattu seitsämältä aamulla lähtevään Miamin koneeseen, joten taidamme pitää siitä kiinni. 



Carlos ja isukki eivät jaksaneet odotella enää seuraavaan päivään (myös maanantain lento näytti tosi huonolta), vaan lähtivät seikkailemaan reitille Riika-Pariisi-New York-Miami-Santo Domingo. Saa nähdä milloin ovat perillä, mutta toivottavasti kaikki menee hyvin... ehh. 


En ollut tehnyt mitään hotellivarauksia ja hyvä niin, koska hukkaan olisi mennyt jokatapauksessa. Kävelimme vain kentällä suoraan johonkin info-pisteeseen, missä palvelu toimi loistavasti. Saimme käteemme jonkun kupongin, jossa oli puhelinnumero jonka näppäilin infotiskin puhelimeen ja sitä kautta joku tyyppi etsi meille mahdollisimman halvan huoneen lentokentän läheltä. 63 dollaria, johon kuului kuljetus kentältä hotelliin. Hotlan minibussi haki viiden minuutin kuluttua terminaalin edestä. Eli eipä ollut vaikeaa. 


Tämän reissun ainoat Jenkkilän kuvat taisivat jäädä sitten tähän. Kävin yöppäri päällä pomppimassa tuolla hotlan helteisellä parkkipaikalla. Nyt nukkumaan. Huone näyttää tältä:


SHARE:

tiistai 17. heinäkuuta 2012

Puuutamos

Jottei menisi ainaiseksi murinaksi töistä ja kiireestä, laitanpa tänne pikaisesti muutaman kuvan, jotka räpsimme sunnuntaina aamulla. Piti saada otettua muutamat kuvat jengistä, ennen kuin osa taas suuntaa lomailemaan (puutamo.fi:tä varten, joka on edelleen ihan raakile)... Arvatkaa naurattiko kyseinen kuvaussessio. Mukana kaikkien meidän neljän Puutamon puuseppäjäsenen ihka ensimmäinen koulutyö puusepäksi opiskellessa. 


Seuraavaksi kirjoittelenkin sitten jostain kaukaa. Lauantaina suuntana Chicago, ellemme jää standby-lippuinemme kentälle uikuttamaan... 

Hasta luego! 

//

Una sesión de fotos bastante ridícula con la gente de Pu-u-u-utamo...


El sábado nos dirigimos al aerpuerto. A ver si encontramos asientos standby para el vuelo de Chicago... 
Nos vemos pronto!!!!!

SHARE:

keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Pullopostia / Mensaje en la botella

Joskus en ymmärrä itsekään miten onnistun säätämään joidenkin asioiden kanssa loputtomasti... kuten nyt esimerkiksi hääkutsujemme kanssa:


1. Kutsut olisi pitänyt lähettää jo monta kuukautta sitten, ottaen huomioon missä juhlat järjestetään, mutta vasta viime viikolla sain ensimmäiset kutsut jaettua...
2. Idea oli syntynyt jo ajat sitten, mutta sen toteutus jäi jumiin kahdesta syystä: a) mitä ihmettä siihen pitäisi kirjottaa?! b) mistä löytäisin ison kasan tarpeeksi pieniä isolla suulla varustettuja pulloja, jotka ei menisi rikki postissa?!
3. Lopulta eräänä yönä päätin etten saisi mennä nukkumaan ennen kuin olisin runoillut tarpeeksi moniulotteisen kutsun, joka sopisi myös niille (lähes kaikille) kutsutuille, jotka eivät kuitenkaan juhliin pääse lähtemään. 
4. Sitä seuraavana päivänä kiersin läpi askartelukaupat ja marketit. Päädyin ostamaan kasan hiekkaa, simpukoita, suolasirottimia sekä askartelutarvikkeita. 
5. Toteutin yhden visioni mukaisen pulloposti-kutsun ja suuntasin vanhempieni luo tulostelemaan kutsuja ostamilleni hienoille papereille. 
6. Kuinkas ollakaan, kyseiset paperit ei pakkauksen merkinnöistä huolimatta soveltuneetkaan tulostamiseen. Samalla kun minä ähelsin toimistohuoneessa, olivat äitini ja isäni ripotelleet hiekkaa, kiviä, simpukoita ja sydämiä lasipurkit täyteen ja minun tehtäväkseni jäi vain kutsujen rullailu purkkiin. Isäni jopa pujotteli nimikyltit naruihin ja solmi ne kauniisti ruseteille purkkien ympärille (olin hyvin otettu)!
7. Kutsut lopultakin tehtyinä, ongelmaksi muodostui enää niiden jakaminen. Miten ihmeessä saisin ne postitettua, kahdesta syystä: a) millaisessa paketissa ne eivät menisi rikki b) miten ikinä ehtisin postiin näin kesän aukioloajoilla kun olen aina töissä?
8. Kun vihdoin sain pakkausongelman ratkaistua, tajusin ettei minulla ole kyseisten henkilöiden postiosoitteita. Niinpä jätin patukat pöydälle odottelemaan että saisin kerättyä osoitteet. 
9. Osoitelaput lopultakin kädessäni, tajusin etten enää muista missä paketissa on kenenkin kutsu. Enää en kuitenkaan lähtenyt epämääräisiä räjähdepötkylöitäni availemaan, vaan jään vain toivomaan että Sepon kutsussa ei lue Sirkka ja niin edelleen... 
10. Koska tämä kutsutehtailu nyt meni tällaiseksi epämääräiseksi säheltämiseksi, liian monta kutsua jäi väkertämättä. No, viesti on kylläkin mennyt perille jo ajat sitten... ja ainakin yritin.


//

Hice un desastre con el asunto de las invitaciones de la boda. Ya debí haberlas mandado hace un siglo y medio... pero nada, mejor tarde que nunca, ya están hechas. 

SHARE:

tiistai 10. heinäkuuta 2012

And the dreams that you dare to dream really do come true

Heräsin tänä aamuna silmät takaraivossa nähtyäni koko yön kummallisia hääaiheisia unia. Juuri ennen nukkumaanmenoa Carlos näytti puhelimeensa ilmestyneitä kuvia hääpaikalta. Tädit olivat käyneet tsekkailemassa paikkaa uudelleen jotta voisimme suunnitella paremmin pöytäjärjestystä ja muuta. Minä puolestani en ole saanut aikaiseksi edes biisilistan jatkamista...

Pienestä asti olen hoilaillut mielessäni Over the rainbow:ta sekä kirjoitellut sen sanoja joka ikisen kouluvihkoni reunoille. En ollenkaan tiedä miksi, mutta jotenkin se on vain aina ollut rauhoittava ja hyvää mieltä tuova. Siksi se tulee soimaan myös rantabileissämme. Olisi ollut mukavaa saada kaverimme Omar sitä esittämään, mutta Omar asustelee Los Angelesissa eikä näillä näkymin pääse paikalle, joten tässä kuitenkin Omarin versio kyseisestä biisistä:



//

Luego de una noche inquieta, llena de sueños sobre la boda, me desperté con los ojos en la parte de atrás del craneo. Justo antes de acostarme Carlos me había mostrado algunas fotos del lugar de la boda que le habían mandado al celular. Las tías habían ido a revisar par de cosas en el sitio para poder planificar mejor las cosas... Y yo por mi parte ni he podido terminar la lista de canciones!

Desde pequeñita he estado cantando Over the rainbow y garabateando mis cuadernos de colegio con las letras de esa canción. Por alguna razón desconocida siempre he encontrado consuelo en esa cancioncita. Siempre me pone de buen humor. Por eso se va a escuchar también en nuestra fiestecita playera. Nos hubiera encantado oirla allá cantado por nuestro amigo Omar, pero ya que él vive lejos y no va a poder asistir, aquí les pongo su versión tan bonita. 
SHARE:

maanantai 9. heinäkuuta 2012

Turku, pilvet, Huskyt, Kosto, hittibiisit ja väärä tunnelma

1. Musiikilla on niin suuri vaikutus mielialaani, että joskus en uskalla kuunnella jotain hyvää biisiä, koska pelkään tunnelman, olotilan tai mielialani muuttuvan vääränlaiseksi. Tämä johtaa myös siihen, että välillä esimerkiksi blogia kirjoittaessa jumitun kuuntelemaan yhtä ja samaa biisiä, jottei fiilis muuttuisi ja koko homman idea unohtuisi tai muuttuisi täysin erilaiseksi. 


2. Radiossa soivat hittibiisit, olisivat ne sitten ärsyttäviä tai eivät, merkkaavat aikansa ja luovat ah-niin-haikean-ihanan olotilan myöhempinä vuosina. Minulle joitain unohtumattomimmista renkutuksista ovat esim. Kylie Minougen Can't get you out of my head, Ace of Basen All that she wants, Kaiser Chiefsien Ruby ja Olavi Uusivirran Me ei kuolla koskaan.Työpaikalla soivilla radiokanavilla tämä kesä on kulkenut aika paljon Gotyen tahdissa, mutta nähtäväksi jää millaiset fiilikset Somebody that I used to know saa aikaan vuosien päästä. Muistuttaako se näistä tuskaisista työpäivistä vaiko kenties tulevasta kuukaudesta Dominikaanisessa… vai muistuttaako mistään. No, ainakin siitä että se saa kaverin alle 1-vuotiaan poitsun haltioitumaan niin totaalisesti, että jopa vaatteiden pukeminen on kivaa puuhaa. 


3. Tänään eräs työkaveri sanoi olevansa huolestunut ja oli valmis lähettämään minut kotiin koska näytin kuulema niin väsyneeltä. En viitsinyt kertoa totuutta: se johtui vain siitä että kaiken kiiren keskellä olen ollut niin fiksu että koukutin itseni aivan kamalaan jenkkisarjaan nimeltään Revenge, joka on pahempi kuin Kauniit ja Rohkeat! Katsottiin tässä vaivihkaa koko ensimmäinen tuotantokausi… 


4. Lieneekö Koston syytä vai muuten vaan yleistä hajamielisyyttäni, unohdin lauantaina lompakkoni verstaalle, jonka seurauksena myöhästyimme kaverin kanssa sunnuntaiaamun junastamme Turkuun. 


5. Onni onnettomuudessa, saimme nauttia ihanasta aurinkoisesta aamusta Helsingin kauppatorilla ja rautatieasemalla. 


6. Turku oli pilvien sekä festarikansan valtaama, mutta meillä oli kivaa mökittäessä kaverin kotona. Tajusin, että olin ensimmäistä kertaa kyseisen ystävän kotona, vaikka olemme olleet tosi läheisiä kavereita jo yli kymmenen vuotta! Miten se on mahdollista?! No, aika helposti kun toinen asui Tokiossa ja toinen Santo Domingossa… jotenkin ne yhteiset hetket on aina sijoittuneet sinne missä minä asun. Jos olisi oma auto, niin ehkä siellä Turussakin uskaltaisi käydä useammin, junat kun valitettavasti on niin törkeän kalliita. Niin väärin. 































7. Kaveri oli juuri hiljattain käynyt Husky rescue-retkellä Italiassa asti. Koiravaari nimeltä Bismark pääsi vihdoin kotiin. Toisen paikalla olleen kaverin Husky rescue-retkeltä oli jäänyt kotiin vain kyseisen bändin rumpalin uimahousut. Mutta ei siitä sen enempää… 



Nämä seitsämän satunnaista asiaa siksi, että kaksi kaunista rantapallolaista, Nella ja Sari, heittivät mielenkiintoisen tunnustuksen, nimittäin Versatile blogger awardin! KIITOS! Mutta… olenko minä versatile? No, toivottavasti edes jonkun verran! :)


Annan palkinnon eteenpäin seuraaville: 


SHARE:

perjantai 6. heinäkuuta 2012

Samat fiilikset joka heinäkuu

Tervehdys. Pahoittelen hiljaisuuttani. Kaikki hyvin, aika ei vain ole ollut ystäväni. 
Kuten viime kesänä, myös tänä kesänä olen toiminut lomatuuraajana. Sillä välin kun muut ottaa rennosti, minä olen tehnyt 10 tunnin työpäiviä... juossut hulluna ympäri puljua, taskut täynnä puhelimia ja kädet haavoilla paperikasojen pyörittelystä. Iltaisin olen yrittänyt tehdä jotain omalla verstaalla... niin ja ne häät. Arvatkaa olenko huokaillut että miksei vain menty maistraattiin ja lähdetty häämatkalle? 
Hih. No eih, oikeasti odotan ihan täysillä lomaa ja sitä että saan keskittyä vain ja ainoastaan häihin ja koko tuon sosiaalisen kuukauden järkkäilyyn. Tasan vuosi sitten fiilikset oli lähes samat. Silloin tosin matkasuunnitelmat olivat vähän erilaiset. 

Otettiin ensimmäistä kertaa elämässä äkkilähtö ja suunnattiin ihka ensimmäiselle pakettimatkallemme. 
Kohteena oli Turkin Antalya. Minusta oli niin hassua kun lentokentällä piti osata suunnistaa vain koneesta ulos. En todellakaan ole mikään pakettimatkailijatyyppi, mutta kokemuksena se oli aivan loistavaa. Hotellivalintammekin meni aivan nappiin, sillä olimme keskellä vanhaa kaupunkia pienessä boutique-hotellissa. 


Parasta Antalyassa oli istuskella Kaleiçin laidalla ja kuunnella sikäläistä musisointia sekä rukouskutsuja, merta, vuoria ja ohikulkevia paatteja tuijotellen.


Kiertelimme aika paljon ympäriinsä, mutta tuli sitä siellä hotlan pienellä altaallakin lilluttua.


Käytiin myös retkellä Hierapoliksessa Pamukkalessa. Sillä aikaa kun turistilössi kylpi Pamukkalen vesissä, me kiertelimme pitkin rauniokaupunkia. 


Asteita oli noin 40, eikä varjoa oikein missään... 


Toki kävimme myös ihailemassa Pamukkalen ihmettä, joka tosiaan on UNESCO:n maailmanperintökohde, jonka typerät ihmiset pääsivät melkein pilaamaan. Nykyään siellä vedessä saa kulkea vain pienellä pätkällä, mutta silti koko paikka oli aika ahdistavan turistipilattu, edelleen... 


Noh, olihan se Antalyakin todella länsimainen turistimesta, mutta löytyi sieltä myös kaikkea mielenkiintoista ja hienoa. 


Lähtisin kyllä uudestaankin, mutta seuraavaksi kun suuntaamme Turkkiin, haluaisin kyllä ensimmäisenä nähdä Istanbulin. 

Mutta, jonain toisena kesänä sitten... tänä vuonna suuntana on vain ja ainoastaan Dommarit. Katsotaan joskos sitten talvella pystyisimme vaikka lähtemään johonkin varsinaiselle häämatkalle. Tuskin kuitenkaan Turkkiin, vaan jonnekin jossa on keskellä talveakin kunnolla lämmin. Mites olisi vaikka Malediivit? 

SHARE:
© Supersankarigeeni

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig