Siitä kuinka poistuin mukavuusalueeltani ja päätin herättää nukkuvan supersankarini. Blogi haaveiden toteuttamisesta, tavoitteiden asettamisesta, itseen uskomisesta, urheilusta, hyvinvoinnista ja kaikesta mitä rakastan.

sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Bésame mucho

Sain Antonialta jo useampi viikko sitten kymmenen satunnaisen asian haasteen. Kiitos ihana Antonia! Tässä kiirehtiessäni työasioiden parissa jätin haasteeseen vastailunkin myöhemmälle, vaikka yleensä olen heti ensimmäisenä vastailemassa kaikenlaisiin kysymyksiin.... Näitä random-juttujakin olen jo aikaisemmin listaillut, mutta tehdäänpäs nyt kuitenkin kymmenen satunnaisen asian lista liittyen kuluneeseen viikkoon...

1. Rakastan kaikkia arvoituksia, kuten myös Carlos. Tällä viikolla ensin moitin C:tä kun hän pelasi puhelimellaan logoarvoitus-peliä. Kauhea kasa kaikkia jenkkimerkkejä (ja muitakin kyllä), joita pitäisi sitten vielä pelin muodossa iskostaa päähänsä... Ihan kun niitä ei muutenkin näkisi tarpeeksi joka paikassa. Mainonta on niin ärsyttävää kun sitä on liikaa ja kaikkialla (sanoo uusi yrittäjä jonka pitäisi tälläkin hetkellä suunnitella firman esitettä...)! Väitin vielä, etten tiedä mitään logoja koska en muista mitään sellaisia turhuuksia, joten minulta on turha kysyä apua. Noh, suostuinpa kuitenkin ja eiköhän sieltä heti löytynyt sellaisia joita Carlos ei muistanut, mutta jotka minulle olivat ihan päivänselviä, kuten Bank of America, yritys, joka ei omassa elämässäni vaikuta millään taholla... Loppujen lopuksi innostuin itsekin tuosta turhuudesta ja syyllistyin jopa googlettamaan joitain logoja, joiden nimi ei vaan millään tullut mieleen.


2. Sain uudet rillit. Tai en saanut, vaan koin itseni puoliksi pakotetuksi ostamaan uudet kakkulat. Kävin tässä pari kuukautta sitten näöntarkastuksessa optikolla ja testailemassa eräitä rillejä. Kyselin osamaksumahdollisuudesta, koska rahareikiä on tällä hetkellä paljon muitankin kuin uudet silmälasit, eikä se näkökään ollut mitenkään radikaalisti muuttunut mihinkään suuntaan. No, luottosysteemit ei sillä hetkellä toimineet, joten sanoin tulevani toisena päivänä uudestaan. Sen koommin en kuitenkaan ehtinyt käymään paikalla muuttohässäkän lomassa, joten unohdin koko rilliasian... kunnes optikolta tuli viestiä että uudet lasini ovat noudettavissa!! Mitä ***vettiä?! Mitä jos en saisikaan sitä kakkulaluottoa? Viimeisetkin pennit olivat jo menneet ties mihin kämppäkuluihin. Mitä ihmettä ne menivät ne tilaamaan ennen kuin edes maksuista oli sovittu?! Ärsytti hieman. En sitten edes mennyt noutamaan niitä lasejani. Kunnes viikko sitten nyrpeä optikkotäti soitteli perääni. No, minä sitten pistin vastaan, etten ollut mitään laseja vielä sopinut ostavani. Mielestäni linssivalintakin oli jäänyt kesken kun eri hintavaihtoehtoja katsoimme. No, en kuitenkaan viitsinyt asiasta sen enempää riidellä, itsehän olin kuitenkin sinne kauppaan marssinut. Niinpä siis kävin tällä viikolla häntä koipien välissä maksamassa uudet kauhistuttavan isot kakkulani, joiden valinta ei siis todellakaan ollut mikään huolella harkittu päätös. Näillä kuitenkin mennään hamaan tulevaisuuteen. Oli se kyllä jo aikakin. Edelliset ostin vuonna 2006 ja ne olivat jo ihan naarmuiset. 

3. Join ekaa kertaa Old Jamaica Ginger root beeriä. Kotiin tultuani hehkutin juomaa Carlokselle, jolle kyseinen juoma olikin vanha tuttu. Aha. Eipä ollut minun eteeni ennen osunut edes Santo Domingossa.

4. Ginger beeriä tarjosi Vegemesta, jossa kävin iltapalalla super ihanan uuden ystäväni kanssa. Vegemestan poitsu tarjosi meille myös shotit kurkkujuomaa. Sekin oli aika spesiaalia! :D 

5. Samana iltana kun olin itse vetänyt soijahampparin ja tuonut Carlokselle kotiin Mäkkäri-aterian (niin ja itselleni ison suklaapirtelön), kehtasin vielä piirtää Carloksesta kuvan kun se seisoskeli keskellä olkkaria: 

6. Verstaaltamme puuttuu edelleen lähes kaikki koneet, joten sen lisäksi että olemme juosseet ympäri pk-seutua hoitamassa asioita, ostamassa tarvikkeita, avaamassa tilejä ja vertailemassa hintoja, olemme päässeet vain vähän työnteon makuun tuolien hiomisen ja hyllyjen kokoamisen merkeissä. 


7. Koneiden saapumisen odottelusta huolimatta olemme saaneet verstaan pienoiseen epäjärjestykseen. Kaikki tavarat hakevat edelleen paikkojaan ja epämääräistä kamaa ilmestyy vähitellen itse kunkin varastosta sekä esimerkiksi Vallilan amiksen roskalavalta. Kuinka hassua että verstaaltamme löytyy parit jakkarat ja yksi pöytä, joiden päällä sitä tuli koulussakin hommia tehtyä. 

8. Niin - ja itseasiassa verstas on saanut asukikseen myös minun pyöräni. Aika paljon olen ehtinyt kilometrejä kartuttamaan, mutta viime päivinä on hieman laiskottanut ja olen kulkenut autokyydillä. Pyöräily on silti ihan parasta ja suunnittelenkin tässä pientä viikonloppupyöräretkeä, jos nyt vain sää alkaisi vähän enemmän suosimaan. 

9. Pyöräretki sijoittuu merenläheisiin maisemiin, sillä Tynemouthin rantahiekat ovat jo karisseet pois ja meri-minäni alkaa saada vieroitusoireita. Sitä hiekkaa kylläkin löytyi vielä hiljattain saappaitteni pohjalta... sen verran oli hurjat hiekkamaistiaiset... mutta, enää vähän yli kuukausi niin pääsen taas kävelemään Hispaniolan rannoilla. Hiih!!

10. Olen sortunut töitä tehdessäni kuuntelemaan repeatilla puuseppäkaverilta saamaani euron hääbiisi-cd:tä. Siitä tulee jotenkin rauhallinen olo. Taidan olla vähän seonnut... Varsinaista tanssibiisiä ei olla kyllä vielä päätetty. Tai no, päätettiin että jos ei osata päättää niistä paremmista vaihtoehdoista eikä saada pientä ylläriä aikaiseksi, niin sitten vaan pyöriskellään vähän ympyrää tämän tahtiin: 



Minä puolestani haastan Nishan postaamaan noin viikon päästä kymmenen asiaa, jotka tuli viikon aikana tehtyä. Lähtien esim. siitä sängystä ylös nousemisesta. Maailman yksinkertaisin asia, joka ei oikeasti sitä ole. Tiedän sen erittäin hyvin. Siksi lähetän tsemppausta ja halauksen! <3
SHARE:

6 kommenttia

  1. Arvaas, kävin tänään ostamassa yhdestä Afican/Asian-kaupasta lisää inkivääriolutta ja sieltä löytyi sitä ihan 1,5 litran pulloissakin :D. Hinnatkin oli huomattavasti huokeammat.

    Rillit näyttää hyviltä, mutta täytyy kyllä ihmetellä tuota maksuhässäkkää?!

    Niin ja Bésame mucho on oikein hyvä valinta pyörähtelyyn :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho!! Täytyy käydä hakemassa kans!!
      Juuh.. ja kyllä, rillien kanssa kävi kyllä aivan juuri niin kuin minulle nyt vaan voi käydä... osaan säätää :/
      Ja toivottavasti besame käy, alkaa meinaan vähän pahalta näyttää :D

      Poista
  2. Näitä satunnaisia asioita on aina niin mielenkiintoista lukea;D Onnea uusien kakkuloiden johdosta,vaikkei asia ihan sujunutkaan kuten piti.Ja hieno piirros Carloksesta;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) No kivaa!! Ja kiitos! Kakkulat unohtui tänäänkin kotiin, mutta on se kyllä onnellista omistaa nyt jopa kahdet toimivat lasit... vaikka toiset onkin naarmuuntuneet...
      Eikös - tosin Carlos ei tainnut olla kovin imarreltu :D

      Poista
  3. Aaah toi Ginger Beer on mun vakkarijuoma kun punnari myy sitä! Ihan parasta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aa, sielläkin on sitä!! Täytyy tulla siis ostoksille.. hähä

      Poista

© Supersankarigeeni

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig