Siitä kuinka poistuin mukavuusalueeltani ja päätin herättää nukkuvan supersankarini. Blogi haaveiden toteuttamisesta, tavoitteiden asettamisesta, itseen uskomisesta, urheilusta, hyvinvoinnista ja kaikesta mitä rakastan.

tiistai 17. huhtikuuta 2012

Fare Thee Well / Que te vaya bien - Miss Carousel

Musiikkimaustani voi saada tämän blogin perusteella hieman omituisen kuvan - tiedä häntä, ehkä se vähän onkin. Totuus kuitenkin on, että minä tykkään kaikenlaisesta musiikista, jos se vaan virittää jonkun mielenkiintoisen tunnelman, olisi se sitten rokkia, metallia, poppia, tai vaikka countrya.

En tiedä johtuuko se siitä, että lapsuuteni arkipäiviin kuului Satakunnan Radio ja sieltä soivat kantribiisit, vai onko se vain se melodisuus ja tarinankerronta sekä taustaviulut, joiden ansiosta country-musiikki tuottaa minulle jotenkin kovin kotoisan ja turvallisen olon. Esimerkiksi Atlanttia ylittäessäni laitan aina country-kanavan sieltä käsinojan valikosta soimaan, suljen silmäni ja rentoudun aivan totaalisesti. 

Ihan kaikki country-musiikki ei tietenkään ole makuuni. Uuskantrikin käy, mutta olen kuitenkin taipuvainen hieman vanhempaan ja melankolisempaan meininkiin. Jos joku asia musiikkimakuani yhdistää, niin ehkä se on se pieni alavireisyys. Ei siis country-tietäjälle varmaan mikään yllätys, että tykkään erityisen paljon Townes Van Zandtista. Monet ylistävät Van Zandtia, sanovat hänen olleen maailman paras lauluntekijä. Yksi näistä on ehkä Nacho Vegas. 

Asian huvittava puoli on se, että Carlos taas tykkää erityisen paljon Nacho Vegasista. Nachon musiikki on omasta mielestäni vähän liiankin alakuloista, mutta siitä olen Carloksen kanssa samaa mieltä, että Nachon sanoitukset ovat aivan omaa luokkaansa. Nachon mieltymys Townes Van Zandtiin käy ilmi myös hänen omasta musiikistaan sekä useista cover-biiseistä. 

Tässä eräänä päivänä satuimmekin hoilaamaan samaa biisiä, toinen englanniksi, toinen espanjaksi. Sen seurauksena päädyimme pohtimaan, miksi minä pidän enemmän Townesista ja Carlos taas Nachosta. Laitoimme biisin samanaikaisesti soimaan ja yritimme vertailla näitä kahta eri versiota, huonolla tuloksella. Aika samaltahan ne kuulostavat:






//

Puede ser que mi gusto musical sea un poco raro - o aburrido, no lo sé, pero en verdad me gusta casi todo tipo de música, sin importar el género, siempre y cuando despierte algún tipo de sensación o sentimiento dentro de mí. Puede ser rock, metal, pop... o hasta música country. 

No sé si es porque en mi niñez solía oir muchas canciones de música country en la radio local, o si es simplemente por las melodías, las historias y los violines del fondo que esta música me hace sentirme como en casa. Hay momentos cuando consigo relajarme completamente gracias al country. Uno de los mejores ejemplos es cuando estoy en un avión, cruzando el Atlántico. 

Tampoco es que me guste toda la música country. El new country suena bien, pero yo me inclino más por la música vieja y sobre todo las canciones más melancólicas. Pues, al que conoce este tipo de música, no debe ser ninguna sorpresa que admiro las canciones de Townes Van Zandt. Algunos dicen que este artista ha sido el mejor músico de todos. Uno de los que quizás podría afirmar esto, es Nacho Vegas. 

Lo curioso del asunto es que en cambio a Carlos le encanta Nacho Vegas. Para mi gusto su música llega a ser hasta demasiado deprimente, pero de una cosa sí estamos de acuerdo: sus letras son excepcionales. La influencia de Van Zandt se puede notar en la música de Nacho, ya que hasta tiene varios covers de sus canciones. 

Un día de estos Carlos y yo nos dimos cuenta de que estuvimos tarareando la misma canción, él en español y yo en inglés. Como resultado, nos pusimos a analizar por qué es que el prefiere las versiones de Nacho y yo las de Townes. Al final tuvimos que tocar las dos versiones de Miss Carrusel al mismo tiempo, pero en realidad no encontramos mucha diferencia...

SHARE:

2 kommenttia

  1. Apua, pitäisköhän munkin antaa Townes Van Zandtille mahdollisuus... Country on kyllä yksi kategoria jonka mä olen aina rastinut tiukasti ulos omilta playlisteiltäni, mutta kyllähän tuo alkuperäinen Miss Carousel on kuitenkin sen verran hyvä (se tuskin on mikään uutinen että Nachon versio soi useinkin), että olisihan se vähän tekopyhää, tai ainakin typerää olla kokeilematta miehen muuta tuotantoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan, en jotenkin osais kuvitella sua kuuntelemassa countrya, olis se sitten Van Zandt tai mikä tahansa... mutta suosittelen silti! Jos tykkäät Nachon sanoituksista, niin ehkä nää Van Zandtin laitapuolenkulkijoiden surulliset tarinat menee myös läpi :D Jos ei muuten, niin kulttuurin vuoksi. Sit ainakin oot kunnon Nacho-fani :D (no, ehkä se konserttireissukin riittää faniuteen, mut... )

      Poista

© Supersankarigeeni

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig