Viinilasikerho auringossa

Kun vihoinkin saimme keittiön muuttolaatikot purettua, Carlos päivitteli sekalaista viinilasikerhoamme. Hän kyseli ihmeissään, että mitä kaksi ihmistä, jotka harvoin juovat viiniä, tekevät kahdellakymmenellä eriparillisella viinilasilla...

Tänään minä keksin niille käyttöä! :)

Hauskaa vappua! 

Häät sulhasen suvun tapaan / Boda al estilo de la familia del novio

Satuimme istumaan telkkarin ääressä juuri, kun Liviltä alkoi Häät sulhasen tapaan. Olin ehkä kerran aikaisemmin katsonut kyseistä ohjelmaa, mutta nyt kun omiin häihin on enää kolme kuukautta ja risat, ajattelin että no tämä pitää katsoa! Meidän häistä ei ole tulossa häät sulhasen tapaan, mutta jotakuinkin häät sulhasen suvun tapaan. Tahtipuikoissa kun ovat lähinnä Carloksen äiti ja täti...

Uudenvuodenbileet Playa Caribella 2004

Kun ohjelma oli alkumetreillä, Carlos hihkaisi että ei oo tosi! Mähän tunnen tän güeyn!! Sulhasena tämänpäiväisissä jaksoissa oli Carlokselle työkuvioista tuttu meksikolainen kundi. Niinpä Carloskin innostui katsomaan kanssani pari tuntia hääohjelmaa. Samalla tietenkin kommentoimme joka asiaan että meidän häissä sitä ja tätä... Oli ihan tosi hauskaa kuunnella kun ohjelman tyyppi selitti espanjaksi hääsuunnitelmistaan Suomessa. 

Carloksen valimistujaiset Santo Domingossa 2006

Itse en ehkä olisi kyennyt antamaan ohjaksia täysin Carlokselle. Jo se, että olemme itse täällä merten takana juhlapaikasta, on aika iso pala. Muistan, kuinka joskus monia vuosia sitten näin unta painajaista siitä, kuinka Carloksen äiti ja täti olivat järjestäneet meidän häät. Nyt kun häät on tosiaan toteutumassa, tuntuu tosi hassulta, että niinhän siinä on ihan oikeastikin päässyt käymään. 

Santa Monicassa 2007

En kuitenkaan voisi olla enempää kiitollinen tästä asiasta. Luotan täysin kyseisiin ihaniin ihmisiin. Tiedän, että monessa asiassa joudun tekemään kompromissin, mutta luotan siihen, että vaikka aluksi olisinkin ollut montaa asiaa vastaan (kuten sitä että hääpuvun vuokraan sittenkin Santo Domingosta ja siitä kuka meidät vihkii), tulee itse hääjuhlasta varmasti kaikin puolin juuri niin persoonallinen ja romanttinen kuin olen toivonutkin. 

Cafe Ursulassa 2011

Carloksen äiti onkin minulle myöntänyt, että hän pitää minua hyvin erikoisena tyyppinä. Joistain asioista olen ihan älyttömän tarkka (kuten siitä, etten missään tapauksessa halua kulkea mitään vaaleaa mattoa pitkin rantaan, vaan ihan naturellisti nurmikon halki), mutta toiset asiat ovat taas minulle ihan yksi hailee (kuten se, onko kaikki tuolit juhlapaikassa erilaisia).

(kuvat Googlesta, en enää muista mistä, sori)

//

Estuvimos sentados frente a la TV cuando ví que iban a dar un programa llamado Boda al estilo del novio. Yo casi nunca veo estos programas de reality, pero ya que solo faltan 3 meses y piquito para la boda de nosotros, pensé que ahora sí voy a ver que lo que. Para colmo, cuando comenzó el asunto, Carlos se dió cuenta de que el novio era un conocido suyo!! Un güey mexicano al que conoce a través del trabajo. 

Estuvo super divertido ver a un muchacho mexicano planificando su boda aquí en Finlandia. Los dos nos quedamos viendo la serie por dos horas y al mismo tiempo estuvimos comentando que en la boda de nosotros esto y aquello...

Creo que yo nunca hubiera podido dejar que Carlos arregle toda la boda sin consultarme nada a mí. Ya con que la vamos a celebrar al otro lado del océano es un poco fuerte. Recuerdo que hace muchos años tuve un sueño una pesadilla de cómo la mama y la tía de Carlos habían arreglado una boda para nosotros. Ahora que la boda va a hacerse realidad, es tan divertido darme cuenta de que así es que realmente va a ser! No una boda al estilo del novio, pero sí una boda más o menos al estilo de la familia del novio.

Sin embargo, en vez de pesadilla, no podría estar más agradecida por estas personas maravillosas! Confío en sus gustos perfectamente y estoy dispuesta a reconsideraciones, ya que estoy segura de que al final todo va a resultar personal y romántico, justamente como lo quería. En algunas cosas soy muy estricta, mientras otras cosas no me importan para nada. Por eso la mamá de Carlos ya una vez me dijo, mientras estuvimos planificando cosas, que "Es cierto que tu si eres una chica especial! Una cosa pequeñita es tan importante para tí, mientras otra cosa más relevante no te molesta en nada"!

Työpäivät hellelukemissa / Trabajo en el trópico

Olen viettänyt viime päivät hellelukemissa. En suinkaan missään trooppisilla leveysasteilla, vaan toimistolla, jota kasvihuoneeksikin kutsutaan:

Mutta, ainakin yhteishenki kasvaa kun on yhteisiä vastoinkäymisiä... ;)

Tuskaisten työpäivien, unettomien öiden ja osuuskuntasäätöjen jälkeen olin niin uupunut, että nukahdin  perjantaina illalla kello 18. Sain kuitenkin kammettua itseni vielä ylös ja lähdin tapaamaan ystävää, jota en ollut nähnyt yhdeksään vuoteen! Ihan hullua, tuli ehkä vähän vanha olo kun ajatteli niitä kaikkia vuosia, mutta parasta oli kuitenkin se, että tulimme edelleen yhtä hyvin juttuun ja meillä oli kivaa!

En ollut muuten koskaan aikaisemmin syönyt Helsingissä tostoneita (keittobanaanipaloja paistettuna, kasaanlitattuna ja suolattuna) ravintolassa! No, niitä saa ainakin Havannasta... ja hyviä oli!

//

Los últimos días los he pasado en una oficina casi tropical. Invernadero la hemos llamado. Al final el viernes en la tarde estuve tan agotada que me dormí a las seis... pero tenía un compromiso en la noche y tuve que hacer un esfuerzo para levantarme y salir al centro para juntarme con una amiga a la que no había visto en nueve años! Qué locura! Me sentí bastante vieja pensando en todos esos años que han pasado, pero lo mejor fue que lo pasamos super bien! Teníamos tantas con tantas cosas que contar...

Nunca antes había comido tostones en un restaurante aquí en Helsinki, pero ya sé que por lo menos en el restaurante Havanna los hacen. Estuvieron bien sabrosos!

Un rayo de sol - o o ooo!

Talvi oli kiva, mutta kyllä mä tänään taas muistan miksi tykkään enemmän lämpimistä poutapäivistä! Ne tekee niin iloiseksi. Ihanaa istuskella ikkunan edessä töitä tehdessä kun aurinko lämmittää poskea - niin omaani kuin mun naarmuisen hymytytön:

Tänään on ilmeisesti taas yksi niistä päivistä, kun Carlos joutuu kestämään mun raivostuttavaa un rayo de sol-rallatteluani... mutta tää vaan on niin hauska :D:

En tiedä miksi, mutta olen jo vuosikausia rallatellut juuri tätä biisiä aurinkoisina päivinä. Tänään ei raivostuta edes nuo eteläpuolen ikkunankarmit:

Näyttää ehkä paremminkin jonkun autiotalon / leikkimökin ikkunalta... mutta eih, kyllä tämä näkymä löytyy meidän kämpästä... mutta näitä en ihan ilmaiseksi ala kunnostamaan. Vaikka puuseppä olenkin (tai ehkä juuri siksi). 

//

El invierno estuvo divertido, pero hoy otra vez recuerdo muy bien la razón por la que prefiero los días cálidos. El sol me pone tan contenta! Me encanta cuando el sol me calienta la mejilla mientras trabajo frente a la ventana (igual que a mi trofeo de la chica sonriente, un reconocimiento que se los dan a la chica y al chico más agradable del curso en el 4to de primaria :D).

Creo que hoy es uno de esos días que Carlos va a tener que aguantarme por estar tarareando esta canción del rayo de sol que lo saca de quicio... No sé por qué, pero ya tengo años cantando esta canción cuando me siento contenta. 

Pero hoy el día está tan bonito que ni siquiera los marcos de ventana del lado sur de la casa me molestan! Parecen como de una casa abandonada...horrorozos... pero así mismo se quedarán si la dueña de la casa no me quiere pagar por arreglarlos... sea ebanista yo o no (y quizás justamente por eso no). 

Ollin olkkarissa

Olin tänään niin reippaalla tuulella, että päätin tehdä poikkeuksen ja kävellä vielä iltayhdeksän jälkeen Merihaan hikihallille kuikuilemaan C:n ja sen kaverin squasheilua. Oikeesti, en tajua miten tyypit pystyvät edes pelaamaan siellä hien ja pierun tiivistepurkissa... Minun ainakin alkoi särkeä päätä jo viiden minuutin jälkeen. 

Pojat alkoivat vähän nolostelemaan, kun minä uhkailin kuvata videon ja julkaista blogissa. En saanut lupaa videoon, mutta kuvista ei puhuttu, joten tässä pari, hähähä!

Kun äijät istuivat tasailemassa hengitystään ennen kotiinlähtöä, minä pistin Carloksen lenkkarit jalkaani ja viskoin palloa seinään minkä kerkesin. Squash on kyllä aika hauska laji, mutta minä diggaan silti enemmän sulkapallosta. 

//

Fui a ver a los chicos jugando squash. El sitio hedía a grajo y peo... pero el juego muy divertido. Sin embargo, yo prefiero jugar al badminton. Preferiblemente en otro lugar con mejor aire acondicionado.

Fanitapaaminen / Fan meeting!

Tänään oli erittäin jännä maanantai! Minulla oli ihka ensimmäinen blogimiitti, jota leikillämme myös fanitapaamiseksi kutsuimme...

Tämä kyseinen tapaaminen sai alkunsa - missäs muualla kuin - kommenttiboksissani. Sen sijaan, että olisimme odotelleet törmäävämme lenkkipolulla, päätimme ajastaa lenkkeilymme samaan aikaan ja paikkaan. Ei liene yllätys, että juoksu vaihtui kävelyksi, kun tuntui että sanottavaa olisi riittänyt vaikka koko Helsingin kiertämiseen! Laskeskelin jälkikäteen, että omalta osaltani reippailin semmoiset 20 kilometriä. Oli todella mukavaa huomata, että bloggailun kautta voi tosiaankin löytää myös uusia ystäviä! Ainakin omalta osaltani voin hehkuttaa, että loistotyypin tapasin ja tapaan erittäin mielelläni uudelleen! Lihakset ovat kieltämättä vähän höllillä, mutta sehän nyt on vaan positiivista! 

Nyt sitten jään jännäämään seuraavaa blogitapaamista. Mites ois Nella? Täähän alkaa mennä ihan hurjaksi!!! 

Kotimatkalla juoksentelin kunnon urheilutantereilla. Taisi olla HJK-Jaro-peli samanaikaisesti käynnissä. Tuli niin ihanan helsinkiläinen fiilis. Kivaa. 

//

Hoy me junté con una chica a la que conocí através de este blog. Estuvimos bromeando con que era un fan meeting! Al final no sé quién es fan de quién, porque esta chica me cayó tan bien, que me hizo caminar unos veinte kilómetros mientras hablábamos de todo. Que divertido (aunque no tanto para mis pobres músculos) :D! Espero verla de nuevo, ya que no es todos los días que uno se encuentra con personas con las que se hace tan fácil conversar de cualquier cosa. 

Ahora tendré pendiente juntarme con otra chica con la que somos compañeras de crimen - la bloguera Nella. Esto si es grande!! :D

De vuelta a la casa, corrí a través del Centro Olímpico. Al mismo tiempo el equipo de fútbol de Helsinki estuvo jugando un partido. Fue un momento nítido, me sentí como parte de Helsinki. 

Shoefiti

Annika laittoi vähän aikaa sitten hauskan kuvan, jossa kenkien sijaan roikkui Pleikan ohjain langoilla. Sen jälkeen olen kiinnittänyt huomiota useammankin kerran täällä lähiseuduilla roikkuviin kenkiin. Diilereitä, humalaisten hullutuksia, pikkupoikien pilaa, alueen merkkaamista, tai pelkkää kenkäfittiä? Who knows. 

Shoefiti tunnetaan varmaan parhaiten pikkugansgtojen ja diilareiden hommana, mutta alkujaan se on ollut ilmeisestikin jotain paljon sympaattisempaa. Sotilaitten tapa ilmoitella palveluksensa päättymisestä, kuolleen henkilön lähettämistä lähemmäs taivasta, pahojen henkien loitollapitoa tai mitä tahansa muuta. Luultavasti kuitenkin vain suurimmaksi osaksi päihtyneiden pilaa tai ipanoiden kiusantekoa. Ainakin Santo Domingossa tätä on kuulema harrastettu paljon ennen diilareiden joukkorantautumista ja jopa itse olen joutunut osalliseksi kyseiseen leikkimieliseen kiusantekoon kakarana Harjavallassa. 

Toivon siis ettei myöskään jokainen viimepäivinä näkemäni kenkäpari liity vain hämäriin bisneksiin. Tai sitten toivon etten enää näkisi lisää kenkiä, vaikka ihan hauskoilta ja jopa runollisilta ne joissain paikoissa saattaa näyttää...

//

Hace algunos días Annika publicó una foto graciosa de un control de Playstation colgando de los cables. Después de eso he prestado atención en varios zapatos tirados en los cables aquí en los alrededores. Cosa de dealers, borrachos, niños, o por puro shoefiti, quién sabe?

Supongo que el shoefiti es conocido en general como cosa de pandilleros y dealers de droga, pero creo que originalmente la razón de hacer esto era algo mucho más simpático. Algunos dicen que fueron los soldados que lo comenzaron, otros dicen que se hacía para facilitar la elevación del espíritu de una persona muerta, o que era para alejar los espíritus malos de sus casas. Lo que sí sé, es que por lo menos en Santo Domingo esto lo hacían antes de que apareciera el tráfico masivo de drogas y que hasta yo presencié este fenómeno en mi niñéz en Harjavalta, como una simple broma de niños. 

Por lo tanto, me gustaría pensar que tampoco todos estos zapatos que he encontrado en los últimos días sean por motivos tan desagradables como drogas... Tan poéticos que se ven en algunos lugares...

Kuula ja Nisov

Pikaiset terveiset Kuula-Nisovin residenssistä!

Isännöitsijämme on päättänyt, että nyt olisi aika vaihtaa sukua. Niinpä tässä esittäytyy 

Mr. Carlos Kuula:

Sekä itse bloggari, 

Neiti Nisov:

Päätin, että jos meidän nimiä ei haluta vaihtaa, niin ei sitten. Me ollaan Kuula + Nisov. 

//

Ya que no se han molestado en quitar los nombres de los inquilinos anteriores de la puerta, nosotros decidimos que desde ahora en adelante somos el señor Carlos Kuula y la señorita Nisov.

Instant-kuvia, näkkäriä ja sisukkaita sankareita / Fotos instantáneas, pan duro y heroínas con coraje

Väitin tuossa päivä tai pari taaksepäin Marinellalle olevani liian laiska laittamaan itselleni Instagramia, sitä pientä ohjelmaa, jonka Facebook taannoin osti "muutamalla pikku miljoonalla". Nyt kuitenkin syön sanani, sillä ei aikaakaan, kun olin jo säätämässä Carloksen iPhonella, tsekkaamassa Nellan kuvia ja lykkimässä niihin sydämiä. 

Tajusin, että kyseinen hommelihan on ihan juuri minunlaiseni aplikaatio! Minullahan on puhelin täynnä turhia pieniä kuvia sieltä sun täältä - varsinkin bussin ikkunasta räpsittynä. Niitä nyt ei viitsi mihinkään laittaa, paitsi että Instagramiinhan niitä juurikin voisi laittaa! Vielä kun kuvia pystyy helposti vähän muokkaamaan, niin johan on Kampin (teini)Mäkkärissäkin tunnelmaa:

Ainoa huono puoli on se, että Instagramia ei vielä ainakaan ole edes tehty Nokialle (asia, joka selvisi minulle vasta tänään). Olen jo muutamaan otteeseen ollut turhautumispisteessä puhelimeni suhteen, joten nyt varsinkin se alkoi tuntumaan ihan näkkäriltä. Mäkin haluan Instagramin! Olin jo ihan valmis syöksymään kauppaan hankkimaan itsellenikin iPhonen - ja itseasiassa kävimmekin luuriliikkeessä tsiigailemassa 4S:n hintoja, muttei kuitenkaan ihan tosissamme. Puhelimeni kuitenkin toimii ja saa luvan palvella vielä hamaan tulevaisuuteen, mutta por favor, nyt vähän vipinää niiden appsien suhteen, muuten palaa viimeisiltäkin Nokia-uskollisilta käämi. 

Käytiin muuten katsomassa Hunger Games. Vaikka koko jutun idea on vähän kyseenalainen, niin ehkä minun kuitenkin täytyy lukea nekin kirjat ja yhtyä myös tähän teinivillitykseen. Tai no, sama se kai onko se teineille vai kenelle suunnattu. Koukuttava ja moniosainen sarja, se riittää minulle. Ennen leffaan menoa kävin meinaan ostamassa A Song of Ice and Firen ensimmäisen osan, Game of Thronesin, jäätyäni siihenkin sarjaan viime viikonloppuna koukkuun. Kunhan on tarpeeksi sisukkaita sankareita liikkeellä, niin johan minä olen niihin samaistumassa...

Voi tätä elämää... :D

//

Hace un día o dos le estuve diciendo a Marinella que soy demasiado vaga para instalarme el Instagram.  Ahora tengo que tragarme mis palabras, porque ya hoy estuve chequeando la aplicación esa en el iPhone de Carlos - y fue amor a primera vista! 

Esa sí que es una aplicación perfecta para mí! Tengo el móvil lleno de fotos, ya que siempre encuentro algo (supuestamente) interesante que quisiera enseñárselo a alguien. Cosas pequeñas del instante. 

Lo malo del caso de Instagram es que por lo menos aún no lo han hecho para Nokia. Si pronto no se ponen las pilas con las aplicaciones, creo que hasta a mí se me agotará la paciencia. A mi N8 todavía le queda mucha vida, no lo voy a cambiar por vanidad, pero bueno, admito que ahora se siente como un pan viejo y duro.

Hablando como los locos, hoy fuimos a ver Hunger Games. Aunque la idea principal de la historia es un poco cuestionable, creo que tendré que leerme esos libros también. Y digo también, porque justo antes de ir al cine, fui a la librería a comprarme la primera parte de A Song of Ice and Fire, Game of Thrones, ya que quedé enganchada con la serie el fin de semana pasado. Mientras la historia sea intrigante, tenga personajes con mucho coraje e incluya varias partes, ahí estoy yo, identificándome con la heroína y haciendo fila para consumir la historia...

Ah, las cosas de esta vida...

Lenkkibyysät / Las licras de correr

Minä en ole kovin trenditietoinen ihminen, tai muutenkaan missään määrin vaatehullu. Olen vähän liian laiska siihen touhuun. Siitä esimerkkinä tämänpäiväinen kauppareissu. Kävin äitini kanssa lähimarketissa ostamassa etikkaa (toiveenani häivyttää sillä eteisen koiranliruhaju), päälläni vanhat verkkarit ja römppätakki. Paluumatkalla sain kuulla näyttäväni ihan katujuopolta, pullo kirkasta kädessäni keikkuen. Siskoni eivät kuulema suostuisi ovesta ulos samannäköisenä (äitini on tosin kovempi liioittelemaan kuin minä - ja se on paljon se). 

Totta kai tykkään pukeutua nätisti ja haluan näyttää hyvältä, mutta tilanteen mukaan. Kauppareissut ei (valitettavasti) kuulu niihin. Sen sijaan rakastan uusia urheiluvaatteita. Myönnän lähteneeni useamman kerran jumppaamaan vain siitä syystä, että saisin laittaa uudet trikoot päälleni.

Olen luultavasti kuluttanut paljon enemmän rahaa urheilutamineisiin kuin mihinkään muihin vaatteisiin. Himoitsen aina uusia huppareita tai pyöräilyhousuja, jotka ei tietenkään kuulu niihin ihan halvimpiin vaatekappaleisiin. Myönnän myös, että puen päälleni sitä mitä muutkin. Mustaa ja pinkkiä. Mustaa ja aquaa... sekä ennen kaikkea piukat lenkkibyysät!

Muistan kuinka aikoinaan en olisi kyseisiä vetimiä päälleni laittanut lenkkipolulle. Ajatus hyllyvistä pakaroista oli kammottava... eikä kukaan muukaan siihen aikaan niin pukeutunut! Johonkin se kammotus on vaan kadonnut ja nyt minäkin vedän pitkin jorpakkoja piukissa Pumissani ja Crafteissani. Mitä enemmän muotoon ommellut, sen parempi. 

Nyt kun kevät on tullut (ainakin teoriassa), niin johan on kovat markkinat juoksuvermeiden kauppaajilla. Sähköpostini pursuaa lenkkarimainoksia ja asiantuntijat avittavat kaupoissa yli- ja alipronaatioiden suhteen. Minäkin ex-HP-myyjä ja HP-kammoksuja alennuin merkkaamaan ylös parit hupparit ja trikoot siitä Hiton Pahasta keltaisesta vihkosesta. 

Turha siis väittää, ettenkö olisi ihan samanlainen kuin kuka tahansa kuluttaja. Ihan yhtä hyvinhän voisin vetää kympin lenkkini niissä vanhoissa verkkareissa... vauhtiani tuskin paljoa avittavat ne megahengittävät ja tuultasuojaavat superkankaasta ommellut pöksyt, eikä varsinkaan lenkkikavereitani (rusakoita ja variksia) paljoa hetkauta kuinka trendikkäänä lenkkini vedän. 

Pointtini? En tiedä. Ei kai sitä edes ollut. Kunhan avauduin turhautumisesta omaan turhuuteeni. 

//

En resumen: No me importa la moda, pero tengo un punto débil: la ropa deportiva. Siempre quiero un nuevo jacket o unos pantalones nuevos para correr. Ahora en primavera todos los sitios están llenos de anuncios de tenis y licras y yo, una consumidora cualquiera, apenas me resisto en comprar vainas que antes no me hubiera puesto ni que me paguen (como es el caso de las licras para correr). Qué les importa a los cuervos y conejos qué tengo puesto yo mientras doy vueltas en el bosque? Nada supongo.  Puedo privar en lo que sea, pero no soy mejor que nadie. Yo también me dejo llevar de las tendencias del mundo comercial. 

Uima-allas auringolla, kiitos / Piscina al sol, por favor

Tänään kaipaan niin porottavaa aurinkoa, uima-allasta ja rentoa hengailua hyvässä seurassa...

No, kohta se kesä tulee! Tosin näitä tunnelmia saan vielä odottaa 3 kuukautta:

//

Hoy me hace tanta falta el sol caliente, la piscina y el hangueo en buena compañía...

Bueno, ya casi es verano! Aunque aún faltan tres meses para poder pasarlo en estos ambientes.

Todista ettet ole robotti

Onko kenelläkään muulla ollut sama ongelma kuin minulla? Olen välillä miettinyt, että onko silmissäni jotain vikaa (tai no, onhan niissä, minullahan on taittovika, mutta eikös rillien pitäisi se korjata), kun välillä joudun todistamaan useampaan kertaan, etten ole robotti. Joskus olen jättänyt jopa kommentoimatta, koska sekoitan varsinkin t, i ja r-kirjaimet näissä mielikuvituksellissa sanoissa ja hermostun näppäilyyn, ainakin jos puhelimella olen liikkeellä.

Ironista kyllä, sehän se juuri todistaa etten ole robotti. Aina ei vain pää toimi. 

Joskus niitä asioita tulee kyllä tehtyä kovinkin robottimaisesti, kuten eilen. Minähän siis seilailen päivittäin 3D-maailmassa, liikun huoneistoissa, käännän ja väännän näkymiä ympäriinsä näytölläni. Se on johtanut siihen, että toiminnot ovat automatisoituneet päänupissani. Eilen yritin vahingossa kääntää valokuvan näkymää hieman ylöspäin. Hetkellisen hermostumisen jälkeen vasta tajusin että hups - eihän ne valokuvat toimikaan ihan niinkuin 3D-ohjelmat. Tuli vähän tyhmä olo. 

No, enpä ole ainoa joka joskus erehtyy automatisoituneissa toiminnoissaan. Jos katsot seuraavaa kuvaa tarkkaan, huomaat varmaan jotain kummallista:

Tähän ilmiöön en ollut koskaan ennen törmännyt. Sain kyllä hyvät naurut kun huomasin C:lle käyneen pikku erehdyksen... 

//

A veces pienso que hay algo mal en mi cabeza porque no logro escribir bien estas palabras imaginarias para confirmar que no soy un robot. Especialmente las letras t, r, e i me dan problemas y a veces hasta dejo de comentar porque pierdo la paciencia, sobre todo si estoy escribiendo en el celular. 

Irónicamente, justamente eso confirma que no soy un robot. A veces la cabeza simplemente falla. Sin embargo, algunas cosas uno sí que las hace como un robot. Yo en mi trabajo uso programas de 3D. Me muevo en los espacios, cambiando la vista como yo quiera. Este proceso ha llegado a ser tan automático para mí, que ayer intenté voltear la vista de una fotografía. Luego de un momento de desesperación realicé que las fotos no funcionan en 3D... y me sentí tan tonta. 

Bueno, por lo menos no soy la única quien a veces falla en sus procesos automáticos, como pueden notar en la foto de arriba. Que risa me dio cuando vi el pequeño fallo de C con su vestimenta...

Fare Thee Well / Que te vaya bien - Miss Carousel

Musiikkimaustani voi saada tämän blogin perusteella hieman omituisen kuvan - tiedä häntä, ehkä se vähän onkin. Totuus kuitenkin on, että minä tykkään kaikenlaisesta musiikista, jos se vaan virittää jonkun mielenkiintoisen tunnelman, olisi se sitten rokkia, metallia, poppia, tai vaikka countrya.

En tiedä johtuuko se siitä, että lapsuuteni arkipäiviin kuului Satakunnan Radio ja sieltä soivat kantribiisit, vai onko se vain se melodisuus ja tarinankerronta sekä taustaviulut, joiden ansiosta country-musiikki tuottaa minulle jotenkin kovin kotoisan ja turvallisen olon. Esimerkiksi Atlanttia ylittäessäni laitan aina country-kanavan sieltä käsinojan valikosta soimaan, suljen silmäni ja rentoudun aivan totaalisesti. 

Ihan kaikki country-musiikki ei tietenkään ole makuuni. Uuskantrikin käy, mutta olen kuitenkin taipuvainen hieman vanhempaan ja melankolisempaan meininkiin. Jos joku asia musiikkimakuani yhdistää, niin ehkä se on se pieni alavireisyys. Ei siis country-tietäjälle varmaan mikään yllätys, että tykkään erityisen paljon Townes Van Zandtista. Monet ylistävät Van Zandtia, sanovat hänen olleen maailman paras lauluntekijä. Yksi näistä on ehkä Nacho Vegas. 

Asian huvittava puoli on se, että Carlos taas tykkää erityisen paljon Nacho Vegasista. Nachon musiikki on omasta mielestäni vähän liiankin alakuloista, mutta siitä olen Carloksen kanssa samaa mieltä, että Nachon sanoitukset ovat aivan omaa luokkaansa. Nachon mieltymys Townes Van Zandtiin käy ilmi myös hänen omasta musiikistaan sekä useista cover-biiseistä. 

Tässä eräänä päivänä satuimmekin hoilaamaan samaa biisiä, toinen englanniksi, toinen espanjaksi. Sen seurauksena päädyimme pohtimaan, miksi minä pidän enemmän Townesista ja Carlos taas Nachosta. Laitoimme biisin samanaikaisesti soimaan ja yritimme vertailla näitä kahta eri versiota, huonolla tuloksella. Aika samaltahan ne kuulostavat:

//

Puede ser que mi gusto musical sea un poco raro - o aburrido, no lo sé, pero en verdad me gusta casi todo tipo de música, sin importar el género, siempre y cuando despierte algún tipo de sensación o sentimiento dentro de mí. Puede ser rock, metal, pop... o hasta música country. 

No sé si es porque en mi niñez solía oir muchas canciones de música country en la radio local, o si es simplemente por las melodías, las historias y los violines del fondo que esta música me hace sentirme como en casa. Hay momentos cuando consigo relajarme completamente gracias al country. Uno de los mejores ejemplos es cuando estoy en un avión, cruzando el Atlántico. 

Tampoco es que me guste toda la música country. El new country suena bien, pero yo me inclino más por la música vieja y sobre todo las canciones más melancólicas. Pues, al que conoce este tipo de música, no debe ser ninguna sorpresa que admiro las canciones de Townes Van Zandt. Algunos dicen que este artista ha sido el mejor músico de todos. Uno de los que quizás podría afirmar esto, es Nacho Vegas. 

Lo curioso del asunto es que en cambio a Carlos le encanta Nacho Vegas. Para mi gusto su música llega a ser hasta demasiado deprimente, pero de una cosa sí estamos de acuerdo: sus letras son excepcionales. La influencia de Van Zandt se puede notar en la música de Nacho, ya que hasta tiene varios covers de sus canciones. 

Un día de estos Carlos y yo nos dimos cuenta de que estuvimos tarareando la misma canción, él en español y yo en inglés. Como resultado, nos pusimos a analizar por qué es que el prefiere las versiones de Nacho y yo las de Townes. Al final tuvimos que tocar las dos versiones de Miss Carrusel al mismo tiempo, pero en realidad no encontramos mucha diferencia...

Rento viikonloppu

Hups. Viikonloppu meni, eikä remppailut edistynyt tippaakaan. Eräät vaan katselivat ympärillään vallitsevaa epäjärjestystä sekä Game of Thronesia (kyllä, nyt se vihdoin iski tännekin, pienen painostuksen seurauksena), söivät kaikkea herkkua (kuten liekkilohta) ja kuvailivat kaikkea turhaa sen kunniaksi, että löysin vihdoinkin kameran laturin, joka oli ollut muutosta asti hukassa.

No, itseasiassa homma meni niin, että minä esitin itkuista ja epätoivoista kun kamera ei enää mene päälle ja akkua ei vaan löydy, kunnes Carlos sanoo että "no mä autan sua etsimään sitä". Arvatkaa vaan löytyikö se mötikkä heti ensimmäisestä paikasta mistä se etsi? Kyllä. Taas kerran se pääsi sanomaan että mulla on ihan väärä ajattelutapa. Kuulema jos joku asia on hukassa, sitä pitää etsiä sieltä missä sen ei pitäisi olla. Tai jotain sinnepäin...

Ulkona paistoi ihanasti aurinko, mikä sai tietenkin kuvittelemaan, että siellä on lämmin ja kesäinen ilma. Yritin saada Carloksen mukaani kuvausretkelle, mutta se oli juuri saanut pleikkansa viritettyä, joten se tokaisikin että mitäs jos se vaan ottaisi minusta kuvan tässä sisällä... No, en mä nyt ehkä ihan sen takia halunnut sitä mukaani sinne ulos, mutta kai siinäkin jotain perää oli. Haha.

No, ihan turha retki oikeastaan oli. Luonnosta ei vielä hirveästi löytynyt kontrastia, ellen olisi kyyristynyt kuvailemaan naapurien kevätkukkia, tai jahdannut takaa sorsia. Harmi vaan kun en omista sellaista objektiivia jolla niitä voisi kuvailla vähän kauempaakin... No, olen päättänyt etten kyllä sellaista edes ansaitse, ennen kuin ryhdyn vähän opiskelemaan kameran käyttöä sen sijaan, että räpsin vaan menemään. 

Tuota siltaa pitkin minä huristin menemään pyörälläni kaksi kertaa päivässä silloin pari kesää sitten. Joka ikinen aamu piti lähteä liian myöhään töihin. Naureskeltiinkin juuri työkaverin kanssa niitä aikoja, kun minä saavuin aina paikalle nipin napin ajoissa, pää märkänä ja huohottaen. 

//

El fin de semana se fue. No hicimos nada de lo que debimos haber hecho, como seguir pintando la casa. Comimos salmón, vimos Game of Thrones y yo intenté tirar fotos, con pocos resultados. Carlos no quiso acompañarme a dar vuelta, pues lo único que encontré para fotografiar fue par de viejos caminando por el monte. En cambio, el me tiró fotos a mi en la casa... jaja.

9 elämää / 9 vidas

Tänään käydessämme lounastamassa parin tyypin kanssa, keskustelumme kääntyi työntekoon. Totesimme olevamme sen ikäisiä (tai no, minä olin porukan nuorin, mutta kuitenkin), että omista töistään olisi paree jo tässä vaiheessa tykätä, tai oppia ainakin elämään niiden kanssa. Alan vaihto alkaa olla aika rankkaa, sillä elämä on niin kallista, että töitä on pakko puskea päivästä toiseen kun on lainaa, lapsia, tai mitä tahansa paikalleen juurruttavia tekijöitä elämässään.

Myöhemmin jäinkin miettimään, että mitä tekisin, jos käytössäni olisi useampi eri elämä. Tässä elämässä olen saavuttanut montakin asiaa, joihin olen tyytyväinen, vaikken taloudellista vakautta olekaan saanut aikaiseksi. Välillä tuntuu, että se vaatisi vähän enemmän röyhkeyttä, laskelmointia, luovuutta ja egoa, kuin mitä itseltäni löytyy. Olen silti ihan sujut sen asian kanssa, että olen suuntautunut rakennus- ja huonekalualalle, sillä sitähän minä halusinkin. 

Jos nyt kuitenkin voisin herätä toiseen todellisuuteen, ottaisin hyvin mielelläni vastaan jonkun näistä vaihtoehdoista:

1. Omistaisin ison ratsutilan jossain Coloradossa tai Nebraskassa ja tekisin toimeentuloni maajussina ja ratsastuksen opettajana.

2. Tekisin tutkimustyötä luonnon tai eläinten parissa, kiertäisin eri puolilla maailmaa, asuisin vaikka teltassa keskellä viidakkoa tai napajäätiköllä pienessä tönössä, jos työnkuvaani kuuluisi valokuvausta ja raportointia paikallisista ilmiöistä. 

3. Olisin hiihtopummi, työskentelisin hiidonopettajana eri maiden laskettelukeskuksissa ja muuten tekisin mitä tahansa matkailualan duunia. 

4. Soittaisin viulua jossain isossa orkesterissa, tai vaihtoehtoisesti keikkailisin erilaisissa pienemmissä kokoonpanoissa.

5. Työskentelisin elokuvabisneksessä ohjaajana, lavastusmestarina tai tuotantosuunnittelijana.

6. Olisin viininviljelijä Etelä-Ranskassa.

7. Toimisin terveyskeskuspsykologina jossain pohjoismaisessa rannikkokaupungissa.

8. Tekisin kehitysyhteistyötä, toimisin koordinaattorina ja opettajana erilaisissa Keski- ja Etelä-Amerikkaan suuntautuvissa projekteissa.

9. Asuisin jossain syrjäisessä paikassa, kuten Alaskassa, Inarissa tai Tuvalulla. Kalastaisin, olisin metsänhoitaja, pyörittäisin majataloa, mitä vaan, jotta tulisin toimeen, mutta eläisin mahdollisimman rauhallista elämää, kaukana tästä kaupallisesta hullunmyllystä. 

(osa kuvista www.weheartit.com)

//

Hoy tuvimos una conversación interesante con unos amigos sobre la vida laboral. Estuvimos de acuerdo con que ya en la edad de nosotros (aunque en realidad ellos tienen unos cuantos años más que yo) uno debería sentirse a gusto con el trabajo o la profesión que tiene. El costo de la vida es tan cara, que empezar de nuevo a estas alturas sería muy duro... Hay que pensar en las hipotecas, los hijos o cualquier otra cosa que te hace mantener los pies sobre la tierra, levantándote temprano cada frikin' mañana para ir al trabajo. 

Yo por mi cuenta estoy contenta con lo que he logrado en la vida y me conformo con la elección de carrera que he tomado. He tenido la suerte de estudiar lo que realmente quería. A pesar de eso, la conversación de hoy me dejó pensando en todas las otras posibilidades que tendría, si pudiera tener más de una vida. Si algún día me despertara en una realidad diferente, me gustaría encontrarme haciendo por ejemplo una de estas cosas:

1. Tener un rancho de caballos en algún sitio como Colorado o Nebraska. 

2. Trabajar como investigadora en proyectos naturales, tomar notas y fotografías, pasar tiempo en las selvas o bajo el cielo del norte.

3. Ser instructora de esquí, rodar por aquí y por allá, trabajando en los centros turísticos.

4. Tocar violin en una orquestra o hacer tour con alguna banda musical.

5. Ser directora de cine o escenógrafa o diseñadora de producción.

6. Tener un viñedo en el Sur de Francia.

7. Vivir en un pueblito costeño en Escandinavia y trabajar como psicóloga.

8.  Ser coordinadora y profesora en proyectos de desarrollo en la América Latina.

9. Vivir en un lugar aislado, como Alaska, Inari o Tuvalu, vivir de la pesca, ser una guardabosque o tener un albergue, cualquier cosa para mantenerme, pero estando lo más alejada posible de este mundo tan comercial.