Siitä kuinka poistuin mukavuusalueeltani ja päätin herättää nukkuvan supersankarini. Blogi haaveiden toteuttamisesta, tavoitteiden asettamisesta, itseen uskomisesta, urheilusta, hyvinvoinnista ja kaikesta mitä rakastan.

perjantai 30. maaliskuuta 2012

Ahdistuksenlievennystä a la perjantaihörppy

Arvatkaas mikä lievensi vielä hetki sitten vallinnutta muuttoahdistusta? 


No rommikokikset Hesburgerin pillimukeista!
Tätäkö varten tuota dommarilaista Ron Barcelóta oltiin säästelty? 
:D

SHARE:

Muutto from hell

Pari viimeistä päivää eivät ole olleet mitkään ihan iiseimmät... mutta ei se mitään, yritän aina ajatella, että mitä enemmän vaikeuksia kohtaan, sitä enemmän siedän painetta ja sitä paremmin osaan jatkossa selviytyä hankalista tilanteista. Tänään olen esimerkiksi kirjoittanut viestin tuntemattomalle tyypille työntäen sen hänen postiluukustaan sisään, käynyt pankissa kolme kertaa saman asian tiimoilta, sekä nukahtanut bussiin, heräten siihen, kun 15-vuotias besserwisser-poika tekee lähetystyötä kohteenaan käytävän toisella puolella istuva suomenturkkilainen parikymppinen kundi (kuuntelemisen arvoista indeed). 

Nyt pitäisi vielä jaksaa muuttaa. Homma on kyllä alkanut siihen malliin, että ei voi muuta todeta kuin että muutot todellakin ovat kotoisin sieltä jostain jonne aurinko ei paista, ei auta vaikka kuinka yrittäisi asiaan valmistautua.

Tämä kaveri ei taas liity aiheeseen mitenkään muuten kuin siten, että se löytyi jostain sohvan takaa. Tiedä häntä mistä tullut tai minne menossa!



Hyvää viikonloppua! Saas nähdä mistä me heräämme ylihuomenna.
SHARE:

torstai 29. maaliskuuta 2012

Tilataksissa

Päivän kuva: Where have all the people gone? 


550 + bussikuski + minä.

Ei olisi varmaan pitänyt mennä puhumaan siitä bussikäyttäytymisestä. 
Nyt kukaan ei halua enää matkustaa kanssani. 
Ha.ha.

SHARE:

keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Viiden minuutin onni

Kävin pari päivää sitten viemässä alimman kuvan johtopiilon uuteen kotiinsa (kaikki johdot eivät kyllä ole kuvassa vielä piilopaikoissaan eikä piilo kunnolla paikoillaan) ja yritin samalla ottaa pari kuvaa muista samassa kodissa asustelevista seppäilyistäni. Puusepällähän ne onnenhetket oman aikaansaannoksen katselusta tuppaavat jäävän kovin vähille. Niin kävi myös näiden kyseisten huonekalujen kohdalla. Unohdin täysin, että tässä vaiheessa kun yrittää siirtyä työelämään, olisi hyvin tärkeää, että kaikista niistä harjoitustöistä olisi jonkinnäköistä portfoliota kasassa. Niin se vaan menee, että kun pintakäsittely on valmis, on jo kiire vetää muovia päälle ja lastata pakettia autoon...


Noh, käyhän se näin jälkikäteenkin. Tosin ehkä olisi ollut parempi yrittää kuvailla päiväsaikaan... mutta, onneksi kuvankäsittelyohjelmat on keksitty. 


Kuvien tuolithan nyt eivät ilmiselvästi ole minun tuotantoani, mutta pöytä ja kirjahyllyt kyllä. Tosin tuolitkin olisi tarkoitus kunnostaa. Ihanaa kun joku luottaa tällaisen aloittelijan kykyihin tehdä vähän sitä sun tätä kotiinsa!

        

SHARE:

maanantai 26. maaliskuuta 2012

Hippie chic vain undercut punk?

Ihan alkuun: mikä tämä otsikko oikein on? :D Nyt seuraa siis jotain hyvin tavoiltani poikkeavaa höpinää...

Jos minulla olisi tällainen pää, olisi minulla luultavasti tällainen tukka:

http://www.strayhair.com/wp-content/uploads/2011/06/Undercut_punk_crop_cut_2.jpg
Oma fledani on järkyttävä vähän ruma. Sitä se on myös ollut jo monta vuotta. Yritän kasvattaa pois hiusväreillä pilattua moppiani leikkaamatta siitä kuitenkaan pois lähes mitään. Carlos on saanut minut vakuuttumaan siitä, että lyhyt tukka ei minulle sovi. Tyyppi ei myöskään ymmärrä sitä, että pitkää tukkaa täytyy kuitenkin säännöllisesti leikata. Jos häneltä kysyttäisiin, en leikkaisi hiuksiani siis koskaan. Sen verran olen kuitenkin myöntynyt, etten ole enää moneen vuoteen edes yrittänyt lyhyttä tyyliä.

Harmi, sillä minä niin ihailen paria ystävääni, joiden tukka on epämääräinen sekoitus pitkää ja lyhyttä. Heille se sopii erittäin hyvin. 

Noh, ehkä minä vähän reppanalta näytin lyhyine hiuksineni silloin kun me tutustuttiin...

Mutta, syy siihen miksi puhuin tästä, oli se, että ellen haluaisi tavoitella beach-uskottavaa hippie chic Gidget meets Kate Hudson-häälookkia ensi kesäksi, olisin tänään ottanut partakoneen käteeni ja vetänyt (lähes) koko reuhkan irti. 

(kuvat: http://www.brides.com/wedding-dresses-style/wedding-hair/editorial-pick/2010/05/catch-the-wave#slide=2)

Vaikka jos nyt totta puhutaan, minun tukkani tuskin tulee näyttämään tuolta. Ellen osta sitä lisää joltain muulta. Sitäpaitsi, Carlos juuri totesi kun vilautin hänelle kuvaa, että minulle ei sovi edes tuon vertaa kiharrettu tukka. Suora sen kuulema olla pitää - ja ehdottomasti auki. 

Ehkä pitää ennen h-hetkeä demonstroida tyypille miltä näyttää suoristettu maantienvärinen ohut liimaletti sen jälkeen, kun on pari tuntia pyörinyt ympäriinsä ulkoilmassa kesähelteillä. Pitäisihän sen nyt jo tässä vaiheessa se tietää...

Vai - miten on - pitäisiköhän sittenkin hakea se partakone kehiin?

SHARE:

Carloksia, paperipinoja ja rantapöheikköä

Tänään aamulla heräsin siihen, kun Carloksia istui sohvalla kaksin kappalein, naamataulut kohti telkkaria, yksi pikkumies vierellään maitolasi ja pulla kädessään ja kuulokkeet päässään katsoen läppäriltä piirrettyjä. 

Näkymä oli jotenkin niin huvittava, että olisi pitänyt ikuistaa se, mutta hiippailinkin vaan takaisin makuuhuoneeseen, painoin oven kiinni ja vedin peiton korviini. Venytin uniani pitkälle iltapäivään asti, yrittäen vältellä seuraavaa vaihetta pakkaamisessa: kaikkien niiden miljoonan ikealaisen neliölaatikon sisällön selvittämistä sekä ylimääräisten paperipinojen tuhoamista. Hulluahan niitä hyödyttömiä lippulappusia olisi asunnosta toiseen raahata. 

Lopulta sain itseni ylös, ulos ja lenkille. Se myös kannatti, koska energiataso nousi juuri sopiviin lukemiin ja ilta vierähtikin sitten kovin nopsaan niitä paperikasoja selatessa. Tsekkasin myös millaisia lukemia se vaaka tänään näytti, ennen kuin survoin senkin muuttokuormaan. Kyse ei tietenkään ole mistään absoluuttisista totuuksista, mutta jee! Kyllä se urheilu kannattaa, kun näinkin lyhyessä ajassa näkyy jo jotain eroa ;). Vielä kun saisi vähän lihaksia kehiin jonkun muun lajin parissa. Mitään ruikeloa pitkänmatkanjuoksijan olemusta kun en kuitenkaan tavoittele! :D

Räpsin taas vähän puhelinkuvia lenkkipolun varrelta. Aika talviseltahan siellä vielä näyttää, vaikka parit vihreät aluskasvit bongasinkin rantapöheiköstä. 





SHARE:

lauantai 24. maaliskuuta 2012

Ja se soittaa meille vain hyvii biisei

Me täällä istumme muuttolaatikoiden keskellä olohuoneen lattialla, ajatukset ihan jossain muualla kuin niiden laatikoiden täyttämisessä. Jostain kumman syystä juuri nyt oli ryhdyttävä kasaamaan kokoon muuttokuorman sijaan listaa hääillan biiseistä! Ah, kuinka ihanaa ja imelää. Tässäpä teillekin lauantai-illan kunniaksi yksi niistä biiseistä, joka tuli valituksi. Amores como el nuestro, Jerry Rivera, vuodelta 1992. Minut tämä biisi tosin vie vuoteen 2001.



Carlos pelkää, että listasta tulee vähän liian last season, kun minä vaan fiilistelen kaikkea vanhaa. Sen takia lupasin, että noh, fiilistellään sitten siellä meren rannalla elokuisessa yössä myös tämän tahtiin:



Sä oot silkkii mun sylissäni, niin kuin lämmin vesi joka lainehtii, yhdestä puusta meidät veistettiin, päästä varpaisiin... :D
SHARE:

Huono hikari

Sain Aavikkohiekan Nishalta One Lovely Blog-awardin. Kiitos! Tämähän alkaa mennä jo yli äyräiden kun useampi suosikkibloggarini tunnustaa tykkäävänsä myös minun blogistani. Mahtavaa! :)

Tässä taannoin jo paljastelin itsestäni satunnaisia faktoja, mutta kun kyseessä on kuitenkin eri tunnustus, niin pistetäänpä lisää tulemaan, vähän eri formaatilla. Tällä kertaa asioita kahdeksan sijaan seitsämän:

1. Minä olen aina ollut vähän sellainen hikari. Yritän olla hyvä kaikessa mitä teen - eli ihan liian monessa asiassa. Haluaisin tietää ja osata vähän liian paljon yhtä aikaa ja yhden elämän aikana.


2. Tämä on tietenkin johtanut siihen, etten osaa oikeastaan mitään tosi hyvin, vaan vähän sitä sun tätä keskinkertaisesti. Siitä olen kai ennenkin avautunut täällä. En kuitenkaan tainnut mainita niitä asioita, joita en osaa edes keskinkertaisesti, joten tässä muutama niistä:

3. Olen ihan surkea ruoanlaittaja - en osaa esimerkiksi tehdä hyvää perunamuusia. Maailman yksinkertaisimpia asioita varmaan, mutta minä onnistun aina joko laittamaan sinne liikaa maitoa, liikaa voita tai liian vähän suolaa, tai sitten en vain yksinkertaisesti kykene survomaan niitä perunoita sopivan epäpaakkuisen paakkuiseksi kasaksi. 

4. Olen huono meikkaamaan - eräänä päivänä seurasin puoli tuntia kun yksi tytteli laittoi naamallensa poskipunaa ja puuteria. Siis puoli tuntia! Tunsin itseni täysin epänaiselliseksi, sillä oma naamatauluni on silmiä myöten valmis parissa minuutissa. Jos oikein yritän, niin sitten ehkä kymmenessä. En ikinä keksisi mitä värkkäillä sen kauempaa!

5. En osaa heittää palloa - osaan kyllä lyödä kovaa pesismailalla ja juosta vauhdilla, mutta auta armias jos pitäisi viskaista se pallo pesiskentän toiseen päähän. Ei tule onnistumaan. En myöskään osaa jongleerata kolmella pallolla tai tehdä nyrkkeilyliikkeitä (tästä Carlos on saanut monet huvit). 

6. Olen surkea laulamaan - osaan soittaa ja omaan nuottikorvan. Lauluääntä minulla ei kuitenkaan ole tippaakaan. 

7. En osaa myöskään tanssia - olen käynyt jopa tanssitunneilla, harjoitellut niin salsaa kuin tangoa, mutta swingi minulta puuttuu täysin. Kun yritän tanssia, jumittuu pääni yhteen ainoaan asentoon koko biisin ajaksi. 

Mutta, kaikesta tästä huolimatta, teen lähes joka päivä ruokaa, meikkaan (melkein) joka päivä, harjoittelen jongleerausta (!), laulan singstaria "kilpaa" siskoni kanssa ja aion tanssia salsaa häissäni. Pitäähän sitä elämässä olla haasteita ;). Sitä voi esimerkiksi hauskuuttaa muita laulamalla La Bamban laivan karaokessa tuntemattoman rekkakuskin kanssa:




Näin. Tällä kertaa annan erityismaininnan vain yhdelle ihanalle bloggaajalle, joka inspiroi minua tosi monessa asiassa - Kaukokaipuu - <3 U, oot huippu!

SHARE:

torstai 22. maaliskuuta 2012

Ohituijottamisen mestarit

Eilen istuessani metrossa, tyhjyyteen tuijottaen, autuaan tietämättömänä vastapäätä istuvan naisen (vai olikohan se mies?) hiustenväristä, heräsin siihen todellisuuteen, että varsin kivuttomasti olen kouluttanut itsestäni kelpo kansalaisen, pääkaupunkiseutulaisen hajurakoisen ohituijottamisen mestarin. 

Toinen oli tilanne muutama vuosi sitten, kun kirjoitin ensimmäistä kertaa tähän blogiin:

Eilen kun astuin sisään bussiin, olin revetä nauruun, kun huomasin että bussi oli edestä taakse asti täynnä. Siis yksi ihminen per kaksi penkkiä. Oli siinä sitten hankala miettiä että kenen viereen sitä nyt sitten uskaltaisi istua...


Enää moinen käyttäytyminen ei herätä itsessäni minkäänlaista kummastusta. Huomaamattani olen sopeutunut paikalliseen ajatusmaailmaan: Miksi ihmeessä istuisin jonkun viereen, jos bussin taaimmaisessa kulmassa on kaksi penkkiä vapaana? 


Muutamaa kuukautta aikaisemmin, ennen Suomeen paluuta ja ennen Friolandiaa, olin puhunut samasta aiheesta toisen blogin puolella näin:

Luultavasti jossain vaiheessa Suomeen palattuani masennun huomatessani, ettei kukaan kiinnitä minuun huomiota, eikä minun itsekään kuulu kiinnittää muihin sen enempää huomiota. Jos joku vastaantulija sanoisi "hei", kutsuen minua kauniiksi vaaleaksi neidiksi, pitäisi minun varmasti hymyilyn sijaan juosta karkuun. 

Masennus on tältä erää kuitenkin jo long gone. Suomalainen minäni on astunut kehiin, niin kuin jo silloin epäilinkin:

Minä pussailen ja halailen ja juoruilen tätien ja setien kanssa niin lähekkäin että nenät melkein koskettaa toisiaan. Minulle on ihan normaalia jutella tutuille ja vähän tuntemattomillekin käsivarresta tai lantiolta kiinni pitäen... Tiedän kyllä, että Suomen kamaralle astuessani astuu kehiin myös suomalainen minäni, enkä varmaankaan vaikuta miltään päällekäyvältä sekopäältä...


Tänään istuessani bussissa, kävi mielessäni useampi "päällekäyvä" ajatus. Olisin halunnut kääntyä vierustoverini puoleen, vedota nälkään ja väsymykseen ja anella häntä kääntämään musiikkinsa hieman hiljemmalle... mutta ei, kunnon paikallisena zombiena tuijotin vain eteenpäin, sinne johonkin ikkunan ja penkkirivin väliin, täysin tietämättömänä siitä, millaiset kuulokkeet vieressä istuvalla popittajalla mahtoi olla, kun ääni näytti tulevan ulos väärältä puolen kuuloketta. 

Tähän ollaan siis tultu. Poikkeuksia toki löytyy, minä en vain taida olla yksi heistä. 

PS. Carlos tunnistaa kaikki vakiovieraat puoli yhdeksän bussissaan ja kertoo milloin mitäkin tapahtumia, viitaten tuntemattomiin tuttuihinsa. Itse muistan ehkä kaksi naista, jotka tuppaavat tulla samaan aikaan kymmeneltä illalla näille huudeille. Jonkinlaista suomalaista pohjaa siis tälle ohituijottamisen taitamiselle kai tarvitaan. 

SHARE:

keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

10 aihetta hyvään mieleen

Sain Kaukokaipuun Marinellalta niin ihanan haasteen, että koitan jaksaa toteuttaa sen nyt heti, vaikka olenkin aivan puhkipoikki tämän päivän urakasta. Olen silti edelleen niin iloisella tuulella, että jaksoin jopa vääntää vatsalihaksia muutaman setin ennen kuin läsähdin tähän sohvalle!

Eli, jaan nyt postauksellisen hyvää mieltä kertoen mitkä kymmenen asiaa saavat minut tällä hetkellä hyvälle mielelle:

1. Kun aamulla herätessäni ulkona paistaa jo aurinko. Päivällä se lämmittää selkää ja virkistää mieltä, vaikka maisemat muuten olisikin täynnä ruskeaa lunta.


2. Ajatus siitä, että elokuussa saamme viettää häitä tällaisissa maisemissa:


3. Muutto takaisin Helsinkiin


4. Oman yrityksen suunnittelu


5. Kun näkee omin kätösin tehtyjä juttuja päivittäisessä käytössä


6. Se, että kohta pääsen taas valitsemaan värejä ja maalaamaan seiniä


7. Kohta alkava pyöräilykausi


8. Se, että Carlos tykkää musta, vaikka mä olenkin välillä ihan kamala


9. Etätyöt ja sen tuoma joustavuus työaikoihin


10. Se, että tiedossa on niin paljon kaikkea kivaa ja että päivissäni on niin paljon aktiviteetteja etten ehdi stressaamaan vaikeita asioita. Sen tuloksena olen paljon virkeämpi ja onnellisempi arjessani. 


(Huh. Tulipas monta omaa naamakuvaa. Röyh. Vähän tulee täyteläinen olo, mutta noh, menkööt! )

Tätä hyvän mielen meininkiä toivon jatkuvaksi tällä kertaa näissä blogeissa:

Käännöskukkasia, Elle a deux passion: moutons et dormir ja Stockholm Globetrotter

SHARE:

maanantai 19. maaliskuuta 2012

I get up and nothing gets me down

Jottei viikosta tulisi niin vakava:

Might as well jump... 
Go ahead, jump!


   

creator gif

Nothing gets me down! 
Mä olen tänään niin iloinen.

Kivaa viikkoa kaikille!

ps. en oo seonnut. 
SHARE:

sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Henkisiä ongelmia ja rasvaprosentteja

Bloggausinto katosi viikonlopun ajaksi täysin. Tai no, voiko tätä nyt varsinaisesti viikonlopuksi edes kutsua, kun eilinen päivä meni palaverissa ja tänäänkin olin jo puoli kymmeneltä aamulla Korsossa katsastamassa eräitä puuntyöstökoneita. Tosin eilisestä palaverista olin "hitusen" myöhässä, vedoten henkisiin ongelmiin. 

Tyypit ehtivät jo huolestua, että mitä ongelmia minä nyt olen itselleni kehittänyt. Ei ilmeisesti tunneta toisiamme vielä ihan niin hyvin, että olisivat voineet heti ymmärtää yskän = en jaksanut nousta sängystä ylös. Nauraen kerroin siis mitä oikeasti tarkoitin. No, arvostivat sentään rehellisyyttäni. 

Olen kuitenkin aika täpinöissäni siitä, että vihdoinkin, muutaman kuukauden junnauksen ja säädön jälkeen, asiat alkavat osuuskunnan suhteen edistyä. Ei se mitään, vaikkei sitä sohvalla istuskelua ehtisikään pahemmin harrastaa. Varsinkaan nyt, kun kämppä näyttää tältä:


Tunnen syyllisyyttä heti, kun olen paikallani kotona ollessa. Ihan liikaa keskeneräisiä hoidettavia asioita, tai edes pakkaamista, kun viikolla en kuitenkaan ehdi...

Tänään kotiuduttuani kehitin itselleni hirveän hedarin. Sen sijaan, että olisin juonut vettä, syönyt terveellisesti ja lähtenyt haukkomaan happea, vedin karkkia naamaani ja katsoin jotain viisuiluja telkkarista. Lopulta sain kuitenkin loistoidean: kaivoin lipaston alta esiin pölyttyneen Tanita-vaakani, jotta inspiroituisin lähtemään lenkille. Eipä aikaakaan kun lenkkivermeet olivat yllä, sen verran olivat arvot rupsahtaneet. Rasvaprosenttikin oli 28,9! No, se on vielä normaali oman vaakani asteikolla ikäni suhteen, mutta ennen se on liikkunut siellä lähempänä 20 % kuin 30 %... Metabolinen ikäni oli viime vuonna 16, nyt se oli 28. Kiloja oli 64,6 kg, viimeksi 61 kg, eli ei nyt mikään hirveä ero, mutta läskihän tunnetusti painaa vähemmän kuin lihakset :D. 

No, ihan hyvässä kunnossahan minä vielä olen, mutten todellakaan missään urheilijan mitoissa - ja minähän tietenkin pidän itseäni (amatööri)urheilijana (haha). Jotain on siis tehtävä ja pian, jos aion elokuussa olla elämäni kunnossa oleva shiny happy bride


 Ei muuta kuin kunto-ohjelmaa kehiin, kyllähän ne pullansyönnit on alkaneet jo käsivarsissakin näkyä...


Sitäpaitsi, lenkin jälkeen hedari oli kadonnut kuin taivaan tuuliin. Minähän yritän välttää turhaa särkylääkkeiden napsimista ärsyttävyyteen asti (rapakon takana kun vetivät asetaminofeenia tyyliin ennen kuin kipu on edes alkanut, kaiken varalta). Miksi ihmeessä vetää jotain nappuloita, jos kivun saa lähtemään terveellisemmillä elämäntavoilla? Vesi vanhin voitehista. 


Pitää varmaankin ryhtyä nousemaan vaa'alle joka viikko, sekä julkaista massatietojani blogissa (hyh), jospas inspiraatio pysyisi yllä edes vähän kauemmin...? Vielä ehtisi mukaan sinne Helsinki City Runiin, joka on ollut suunnitelmissa jo kaksi vuotta :/. Ilmoittautuminen tosin maksaa Matti Myöhäisille 70 euroa. Rkl. Jotenkin vastustan sitä, että pitäisi maksaa 70 € siitä hyvästä, että saa juosta pitkin katuja hirveän lössin joukossa. Ehkä ilmoittaudunkin vain Sipoon Susihölkkään? Osallistumismaksu olisi 12 euroa. Tai ehkä pitäisi kysyä jos pääsisi taas edustamaan firmaa, kuten viime keväänä Tampereelle näissä vermeissä:



SHARE:

perjantai 16. maaliskuuta 2012

Kaikki ei voi mennä putkeen

Kyllä ne konkaritkin aina välillä epäonnistuu. 


Täten voisi muistuttaa itseään vaikka siitä, että: 

a) Ei kannata olla liian varma itsestään

tai 

b) Ei kannata syödä liikaa

SHARE:

torstai 15. maaliskuuta 2012

Elämyslenkkeilyä

Eilen odotellessani bussia, totesin että tiethän alkaa olla jo sen verran sulat, että lenkkeilylle ei pitäisi olla mitään estettä. Niinpä tänään kaivoin lenkkarit esiin ja lähdin juoksemaan. Aurinko paistoi ja olin niin tyytyväinen itseeni kun olin saanut lähdettyä urheilemaan heti aamusta, että päätin jatkaa lenkkiäni hieman tuntemattomammille seuduille. Siis sinne johonkin Saunalahden taakse. Kohta huomasinkin olevani jossain Kirkkonummen puolella, puhelimen karttaohjelma päällä ja akku lähes tyhjä. 

No, ei hätiä mitiä, siitähän minä vasta innostuin. Kuten äitinikin sanoo, kun jotain saan päähäni, ei minua mikään pidättele, seurauksista viis. Ylitin junaradan muutamaan otteeseen, juoksin keskellä peltoa pakkaantuneen lumen päällä ja kiipesin muutaman kallion yli. Tunne oli vähän sama kuin silloin kun nappulaikäisenä päätin lähteä etsimään leskenlehtiä vähän liian kaukaa, sillä seurauksella että poliisi etsi minua helikopterilla...

Tällä kertaa kukaan ei kuitenkaan odotellut kotona (töiden lisäksi), eikä varsinaisesta eksymisestä ollut pelkoa. Kohta huomasinkin olevani tutuilla seuduilla Jorvaksessa. Päädyin vanhempieni luokse suihkuun ja sain lounaaksi kalakeittoa. Isän kolikkojemmasta kaivoin vähän rahaa ja palasin kotiin bussilla. 

Aika hurja kilometrimäärä siis vuoden ensimmäiselle lenkille, mutta kyllä on hyvä ja virkeä olo! :D


Kuvakollaasi tosiaan jäi hieman kesken, kun tajusin puhelimen akun olevan lähes finito...

SHARE:

keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Venttaas vähän

Elämä on välillä odottamista. 
Tänään päivällä odottelin tunti toisensa perään, kun mustalle näytölle muodostui ruutu ruudulta enemmän ja vähemmän kauniisti renderoituja kuvia...
Illalla taas odottelin lakkaamani huonekalun pömpelin kuivumista. Mielessä kävi kuumailmapuhaltimen hakeminen kehiin, kunnes päätin lähteä kotiin. 
Nyt sitten odottelen, kun Carlos ja sen kaveri tekevät illallista (<3). 



Mutta, ei se mitään. Sillä aikaa kun odottelee, voi tehdä jotain niinkin hyödyllistä kuin tälläisen videon: 

SHARE:

Muuttolaatikoita kehiin!

Tänään tipahti postilaatikosta uusi vuokrasopimus. 


Taas pitäisi siis alkaa survomaan kamppeita pahvilaatikkoon. Meikät muuttaa (taas) takaisin Helsinkiin. Tällä kertaa on kyllä vähän suru puserossa, tämä nykyinen asunto kun on meitä miellyttänyt hyvin paljon... mutta, nopeat yhteydet erinäisille työpajoille sekä halvempi vuokra (!!) veivät tällä kertaa voiton. 


No, enää ei harmita etten ole saanut aikaiseksi laittaa edes liitutauluani keittiön seinälle...


Enkä maalattua sitä olohuoneen toista seinää...


Tai oikeastaan mitään muutakaan.


Tulevassa asunnossa tulee olemaan aika iso urakka edessä. Kaikki pinnat ovat karmaisevassa kunnossa ja vaikka neliöitä on sama määrä kuin nykyisessä, on ne jaettu hieman väärin nykyajan tarpeisiin. Luultavasti joudun ottamaan meidän vanhan 3,5 kilon pyykkikoneenkin takaisin käyttöön ja jättämään pesutornin sekä astianpesukoneen keskelle olohuonetta sisustuselementeiksi. Huoh.

No, onneksi tällä kertaa omistaja kustantaa materiaalit. Toivottavasti tämä on viimeinen kerta, kun vuokra-asuntoa lähden ehostamaan. Olisipa seuraava asunto jo se ihan oma. 
SHARE:

maanantai 12. maaliskuuta 2012

Oispa mulla oma perunamaa ja pari kanaa

Supermarketit sucks. 


Silloin kun olin pikkuinen ja hölmö (ja nythän olen iso ja erittäin viisas), minusta oli ihan parasta kun lähdimme viikonloppuisin Porin Prismaan ruokaostoksille. Sieltä löytyi aina kaikkea kivaa, jotain mitä oman pikkukylän pikkukaupoissa ei ollut. Jo pelkästään se, että näki paljon erilaisia ihmisiä tekemässä ostoksiaan, oli mielestäni jotenkin viihdyttävää. 

Santo Domingossa asuessamme tykkäsin niin niistä päivistä, kun palkka oli juuri tullut ja päästiin tekemään isoja ruokaostoksia Nacionaliin tai Price Smartiin. Sikäläiseen tapaan auton peräkontti lastattiin täyteen (kärrypojan avustuksella) niitä muovipussien sukulaisia, lähes jokainen ostos omassa nyssykässään. 

Vaikka siinäkin touhussa oli raivostuttavat ja negatiiviset puolensa, päällimmäisenä muistona on jäänyt se hyvä fiilis, joka tuli ruoan ostamisesta. Toisin on nykyään. 

Enää en voi sietää isoja marketteja. Olen tehnyt ostokseni nyt kolme vuotta pääosin pienissä kaupoissa, nopeasti matkan varrella. Joskus viikonloppuisin teemme poikkeuksen, kuvitellen että pääsisimme halvemmalla ja löytäisimme jotain uutta ruokavalioomme. 

Viimeksi kun astuimme supermarketin vihannesosastolle, olin niin lähellä vajota perunalaatikkoon. Kaikki se paljous alkoi ahdistaa ihan suunnattomasti. En enää kyennyt edes ajattelemaan, mitä pitäisi ostaa. 

Lopulta sitten kiersimme jokaisen hyllyvälin järjestyksessä, kiskoen aina välillä jotain kärryymme. Lopputuloksena oli epämääräinen kasa yhteensopimatonta ruokaa ja 100 euroa laihempi pankkitili. Silloin ajattelin taas tätä ostoshelvettien järjettömyyttä... ja sitten kun vielä ajattelee, että nämä suomalaiset kaupathan nyt ovat kohtuullisen pieniä. No, Kannelmäen Prismaa lukuunottamatta. 

Joskus sitä niin kaipaa rauhallista elämää jossain, missä voisi omistaa pienen palan maata jota viljellä, pari kanaa, lehmän, hevosen ja veneen jolla pääsisi kalaan. Nyyh.

SHARE:

sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Jotain erilaista jokaiseen viikkoon

 Käytiin tänään pienellä kotiseutukierroksella. Päädyttiin Pyhän Laurin kirkkoon, joka on muuten pääkaupunkiseudun vanhin rakennus. 


Puuseppänä olen erityisen kiinnostunut kaikista puisista sisustuksista. Mietin aina, miten omistautuneita työlleen puuseppien on aikoinaan täytynyt olla, että sellaisilla alkeellisilla työkaluilla ollaan saatu aikaan kaikkea niin hienoa ja hyvin tehtyä. No, en väitä, että nykyään voisi vain chillailla, mutta aika moni asia onnistuu kyllä nappia painamalla. Taitoja sekin vaatii, mutta enpä usko, että esimerkiksi minä olisin kyennyt joskus sata vuotta sitten olemaan puuseppä... Sittenkään, vaikkei habasta olisi ollut puutetta.


Päätettiin, että tästä lähin teemme joka viikko jotain erilaista. Käydään jossain tai tehdään jotain, mitä ei yleensä tehdä. Sitä niin helposti jumittuu samaan vanhaan rutiiniin. Suomessa kuitenkin on niin hyvät mahdollisuudet nähdä ja harrastaa kaikkea ilman isoa rahatukkua. Olen esimerkiksi käynyt kerran harjoittelemassa jousiammuntaa. En ikinä haluaisi kyseistä lajia harrastaa, mutta olihan sitä mielenkiintoista kokeilla!
SHARE:

lauantai 10. maaliskuuta 2012

Väliaika

Tältä näyttää se pieni rauhallinen hetki Helsingin keskustassa, päivä- ja yöelämän välissä, sumuisena perjantai-iltana:


















SHARE:
© Supersankarigeeni

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig