Siitä kuinka poistuin mukavuusalueeltani ja päätin herättää nukkuvan supersankarini. Blogi haaveiden toteuttamisesta, tavoitteiden asettamisesta, itseen uskomisesta, urheilusta, hyvinvoinnista ja kaikesta mitä rakastan.

perjantai 3. helmikuuta 2012

Tyhmät turistit

Kuka myöntää joskus matkustaessaan käyttäytyneensä kuin ääliö turisti? Kuka myöntää joskus hävenneensä matkakavereidensa puolesta ulkomaisessa junassa tai metrossa? Minä myönnän.



Yleensä matkustaessani yritän parhaani mukaan sulautua paikallisen väestön joukkoon, olla herättämättä huomiota tai varsinkaan ärsyttää ketään hölöttämällä kovaan ääneen sitä ah-niin-sointuvaa suomea täydessä metrovaunussa. Kuitenkin joskus, kun on matkalla kaveriporukalla, myönnän että kyseinen häveliäisyys ja korrektius saattaa hetkeksi unohtua. Eikä se nyt niin vakavaa ole, useimmiten sitä kuitenkin matkustaa sellaisissa maissa, joissa desibelirajat muutenkin ovat vähän korkeammalla kuin täällä Jurolandiassa, eikä pienissä elonmerkeissä, kuten nauramisessa ja hyppimisessä ole mitään pahaa.


Olen myös sortunut päinvastaisiin äärimmäisyyksiin. Kerran kävelimme 40 asteen helteessä yli 10 kilometriä, koska emme tienneet miten paikallisissa busseissa toimitaan, emme osanneet kieltä, eikä vaan yksinkertaisesti huvittanut vaikuttaa hölmöltä turistilta ja eksyä johonkin hornantuuttiin. Tosin, kuka muu sen matkan olisi kävellyt kuin se idiootti suomalaisturisti? Olen myös kerran jättänyt syömättä yhdessäkään paikallisessa ravintolassa, koska ei huvittanut miettiä mikä on mitäkin ja miten paljon tippiä pitäisi antaa. Mäkkärissä kun pääsi helpommalla.


No, onhan sitä paikallisia ruokia tullut syötyä ihan urakalla ja vielä mitä oudoimmissa paikoissa, sekä samalla myös mokailtua kunnon turistilaisittain, esimerkiksi Puolassa. Oli uudenvuodenaatto, kun istuin matkakaverini kanssa täydessä ruokapöydässä paikallisten keskellä syömässä hapankaalikeittoa, kun penkki, jolla minä ja ystäväni istuimme, päätti vajota lattianrakoon. Vaikka meitä oltiin etukäteen pyydetty välttämään kurvailua (kurwa=huora, vittu, mitälie) ja muuta väärinymmärrettävää, tietenkin ystäväni suusta kajahti ilmoille hätääntynyt ja kimakka HUI!, joka sai aikaan koko pöydän hiljenemisen ja kaikkien katseiden kääntymisen ystävääni. Turha siinä oli selitellä, että suomeksihan tässä vain säikähdellään, eikä suinkaan sitä miesten sukupuolielintä puolalaisittain kaipailla. Kuka nyt yleensäkään huutaa täyteen ääneen hui? No, matkakaverini ainakin. Siinä tilanteessa en tosin voinut muuta kuin nauraa.


Suomalaisturisteilla ei ehkä ole mikään kaikista parhain maine, mutta enpä haluaisi olla myöskään jenkkituristi. Taannoisilla Pariisin viikoilla nauroin vatsa kippurassa seuratessani suomalaisen kaverini asiointia paikallisessa pullakaupassa, päätyen toteamaan, että hän näytti niin amerikkalaiselta hölmöltä, ettei mitään rajaa. Koko loppumatkan kutsuinkin häntä jenkkituristiksi.

No, pakko myöntää, että kyseiset jenkkituristeilut ja äänekkäät metromatkustelut ovat vuosien varrella tuoneet kasan parhaita muistoja sekä kourallisen julkaisukelvotonta videomateriaalia. Eipä sitä montaa kertaa elämässä tule kokeiltua jotain niinkin älytöntä, kuten esimerkiksi kaahailua ylikuormitetulla golfautolla pitkin Versaillesin puistoa:



SHARE:

2 kommenttia

  1. Jeps, itekin on tullut välteltyä näitä ravintolaan menemisiä ihan vaan sen takia ettei tarvii pähkäillä miten toimitaan ja mitä voi syödä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Voi ei. No, kyllä ne ravintolat kuitenkin kannattaa! Sieltä niitä parhaita makuja ja hetkiä löytyy... mutta, I know, aina ei vaan jaksa...

      Poista

© Supersankarigeeni

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig