Kiitos sulle musiikista

No niin, tänään lupaan puhua jostain ihan muusta kuin lumesta! :D 

Päivän kuva: something you're listening to.

Jep. Niinkin huonosti on asiat, että olen siirtynyt radiokuuntelijaksi. Se toimii hyvänä taustakohinana, kun yksinäni täällä vietän päiviäni (no, viime päivinä sitä "taustakohinaa" on kyllä ollut yllin kyllin). 

Mielelläni kyllä kuuntelisin jotain omaa musiikkia, mutta kun en enää tiedä mitä! En vain ole saanut aikaiseksi etsittyä uusia (tai minulle uusia) artisteja ja tällä hetkellä kaikki mitä olen aiemmin kuunnellut, tulee korvista ulos. 

Olisiko joku niin kiva, että ehdottaisi minulle mitä kuunnella? Kommenttiboksini on yhtä kaikkiruokainen kuin musiikkimakuni. Lähes kaikki muu menee, paitsi reggaeton ja kissantappohevi. 

Musiikki on yksi parhaista asioista elämässä, joten kun sitä on mahdollisuus kuulla ja kuunnella, niin täytyy yrittää ottaa siitä mahdollisimman iso ilo irti. 

Siispä:

Kiitos musiikista.

Jos vähänkään tarkemmin kuvaa katsoo, tai on muuten vaan ajan hermolla, niin tietää, että kuva on Kiasman ikkunasta. En siis ole täysin siirtynyt niihin toppahousuihin ja lumimaisemiin, vaan olen jopa ehtinyt käymään museoissa tässä hiljattain. 

Kiasman näyttelyt ovat aina hieman arvelluttavia. En ole varmaan kertaakaan käynyt siellä näkemättä epämääräisiä videoinstallaatioita alastomista ihmisistä. Tämäkään kerta ei ollut poikkeus. Silloin aina ajattelen, että onneksi en hakenutkaan aikoinaan Taikkiin elokuvataiteen puolelle (niin, ihan kuin olisin sinne edes päässyt). Ties vaikka minustakin olisi tullut hyllyviä pyllyjä kuvaileva nykytaiteilija. 

Tässä Thank you for the music-näyttelyssä oli kuitenkin kaikkea kivaakin, kuten Slayer-fanitukseen liittyvää materiaalia (en itse siis ole mikään hevimimmi, mutta hevittäjät ovat erityisen mielenkiintoista kansaa :D), sekä tämä pyöreä viestitoteemi, johon sai jättää mieluisensa kiitoksen. Huomasi, että iso osa viesteistä oli turistien jättämiä. Musiikin lisäksi kiiteltiin kaikkea mahdollista, kuten muumeja:

Myös Carlos jätti oman kiitoksensa. Papukaijamerkki sille ken arvaa, mikä näistä seuraavista on Carloksen. Hah. 

Vaikkei ne näyttelyt aina olisikaan mitään tajunnanräjäyttäviä, on Kiasmassa kuitenkin kiva haahuilla ympäriinsä.

Yläkerran The Murder of Crows-installaatio oli ihan mielenkiintoinen. Itse ehkä olisin jatkanut tarinaa toisin varis-äänien jatkeeksi, mutta melkein sata kaiutinta ympärillä saivat aikaan aika realistisen tunnelman. 

Niin, ja kun nyt museoista puhutaan, niin täytyy antaa maininta myös Helsingin Luonnontieteelliselle museolle! En ollut koskaan käynyt siellä, tai en ainakaan aikuisiässäni, koska mitään muistikuvaa ei ollut, mutta yllätyin positiivisesti! Vähän kävi taas sääliksi esim. kilpparinpoikaset lasipurkeissa ja muut metsästetyt eläimet, mutta, noh, kunnioitetaan nyt sitten niiden ikuista oloa hienossa museossa. 

Eikös tämä näkymä vedä ihan vertoja sille Nykin hervottoman kokoiselle Natural History-museolle? 

Niin, kaiken tämän höpinän jälkeen, kerropa mulle jostain kivasta musiikista, etten päädy kuuntelemaan tätä: 

(Tosin aika mahtava Guitar Hero-biisinä, haha)

Valokuvahaaste päättyi sitten tähän. Kiitos, nyyh ja huoh.

Enkö enää eläkään vain kesällä?

Päivän kuva: money

No joo, eihän tässä rahaa näy missään... ja muutenkin ihan tylsä kuva, mutta minua tämä kuva muistuttaa juurikin rahasta. No, monesta muustakin asiasta, kuten hyvästä olosta, niin henkisestä kuin fyysisestä.

Kuten on varmaan jo käynyt ilmi tässä Pyhä-reissua hehkutellessani, koin tosiaankin niin suuren ahaa-elämyksen laskiessani mäkeä alas, että olen päättänyt hankkia itselleni niin lumilaudan kuin laskettelusukset. 

Jos minulla olisi rahaa, olisin ne varmasti jo viime viikolla käynyt hankkimassa. 

Sen sijaan kävin sunnuntaina Peuramaassa viilentämässä hermojani vuokravälineillä. Ei mitään ihan halpaa puuhaa sekään, joten eipä taida enää montaa kertaa tänä talvena onnistua.

No, ainakin voin oikeasti olla varma, että tämä on minulle sopiva laji, koska tiedän jo valmiiksi mitä se on. Olenhan kuitenkin kiertänyt sukset kainalossa ympäri Suomea monena talvena. Nyt, kun ei enää ole mitään paineita siitä, että pitäisi oikeasti laskea hyvin ja pärjätä kilpailuissa, voin ottaa rennosti, nauttia lajista harrastuksena ja kuvitella olevani hyvä :D. 

Toinen asia, jonka olen huomannut, on se, että enhän minä oikeasti talvea inhoakaan. Kaupungissa kököttäessä siitä on vain ollut vaikea nauttia. Eihän siitä kiireisenä ruuhkassa kulkiessa voi ottaa iloa irti, mutta sitten kun on toppahousut jalassa ja koko kroppa liikkeellä, niin eihän talvella tule edes kylmä vaikka pakkasta olisi montakymmentä astetta!

Olen huvittuneena seurannut omia mielialojani. Muistan, kuinka tasan vuosi sitten hehkutin työkaverilleni helmikuun loppua, koska se tarkoitti sitä, että vihdoinkin kevät alkaisi tehdä tuloaan. Nyt, kun brittikirjeenvaihtajat ja muut ovat jo päässeet nauttimaan keväisistä säistä, minua ei yhtäkkiä kiinnostakaan koko kevään tuleminen ollenkaan. Koin herätykseni liian myöhään, enkä ole vielä päässyt nauttimaan tarpeeksi tästä talvesta. 

Olen hämmentänyt itseäni haaveilemalla uudesta reissusta pohjoiseen vielä ennen kuin lumet sulavat. Minä, joka vasta muutama kuukausi sitten kirjoitin täälläkin ironisia kommentteja alkaneesta talvesta!!!

Pitäisikö nyt todeta, että olen lopultakin päässyt yli kotiinpaluukriisistäni? En ole vieläkään unohtanut ihanaa Karibian lämpöä, mutta vihdoinkin osaan taas nauttia kylmyydestäkin!

Katsokaa nyt, näytän niin onnelliselta pikkutytöltä tuo potta päässäni ja tumput ojossa!

Hah. Elämä pyörittää ympyrää. 

"Aikuisten" lumisotaa ja ääniä joita pitäisi rakastaa

Isoilla ihmisillä on vähän isommat panokset pelissä...

Katsoin tässä eräänä päivänä elokuvan, jossa kerrottiin tarina kosmonautista, jonka oli siedettävä rasittavaa ääntä matkallaan avaruudessa. Koska hän ei mitenkään voinut päästä tuosta äänestä eroon, tuli hän siihen lopputulokseen, että ainoa keino pysyä järjissä olisi rakastua tuohon ääneen.

Taannoinnen putkirikko talossamme on johtanut siihen, että joka puolelta järsitään seinää ja lattiaa sellaisella voimalla, että järkihän tässä on lähteä! Ei hyvä asia silloin, kun pitäisi rennon asustelun lisäksi myös tehdä töitä täällä samaisessa kiinteistössä. Eilen yritin kolme tuntia tuota rakastumista. Ei onnistunut. Lähdin pakoon toimistolle.

Tänään jos menisin, pitäisi raahata pöytäkone mukana. Täytyy siis ilmeisesti alkaa tehdä töitä illalla ja lähteä päiväksi nukkumaan muualle?

27 de febrero

27 de febrero. Päivän kuva: something you ate.

Söin Dominikaanisen tasavallan itsenäisyyspäivän kunniaksi (no en oikeesti) plataanisipsejä.

Kun olin Santo Domingossa koulussa, ostin melkein joka päivä välitunnilla pienen pussin näitä samaisia platanitoksia. Nyt A toi niitä minulle ison pussillisen sieltä rapakon takaa. Ihana. 

No, saahan niitä plataanisipsejä täältäkin, mutta ei juuri näitä, joiden maku on minulle juuri se oikea. Enkä kyllä enää kykenisi joka päivä niitä vetämään, mutta nostalgiamielessä tämä pussi oli niin loistava tälle melankoliselle maanantaille. 

Aivan kamala paluu arkeen tänään. 

Olisin niin halunnut olla toppahousut jalassa, keskellä valkoista luontoa... mutta ei, minä seisoin suorissa housuissani Tapiolan asemalla odottamassa viisviisnollaa.

No, aina ei voi olla kivaa.

Maaginen turistirysä

Päivän kuva: night

Kuva on Rovaniemen Joulupukin Kammarilta. Pysähdyimme Napapiirillä menomatkalla Lappiin. Kello oli jo niin paljon, että koko paikka oli tyhjillään. Joulumusat soivat ja valot välkkyivät yksinään. Tunnelma oli jokseenkin maaginen. Sellainen surrealistinen, vähän kuin jostain elokuvasta, jossa joku tyyppi saapuu keskelle epätodelliselta tuntuvaa paikkaa (Spirited Away, Big Fish, Willy Wonka and the Chocolate Factory...). Kävelimme hetken ympäriinsä, ihmettelimme joululauluja, tervehdittiin lumiukkoja ja jatkettiin matkaa.

Paluumatkalla päätimme tehdä taas stopin samassa paikassa. Harmikseni sitä maagista tunnelmaa ei löytynyt enää mistään. Italialaiset turistit rynnivät kassajonoissa ostamassa kuviaan joulupukin kanssa ja joka nurkka oli pullollaan kaiken maailman krääsää. No, mikäs siinä, täytyyhän turisteilta rahat jotenkin riistää :D. Sitäpaitsi itsellänikin on kuva jossa minä ja Carlos poseerataan pukin kainalossa vuonna 2002. Ostin nytkin alennuskorista Napapiirin koordinaateilla varustetun T-paidan (joka pääsi jopa blogin banneriin) ja magneetin.

Tarjolla olisi ollut myös poroajelua. Minä kävin juttelemassa poro-paroille ja härnäsin itsekin räpsimällä kasan kuvia. Kävi niin sääliksi ne, vaikka hyväthän niiden oltavat oli. Niillä oli niin surulliset katseet, että olisin halunnut viedä ne metsän rauhaan jolkottelemaan. 

No, olihan meidänkin matkassa turisti Karibialta, joka oli ihan fiiliksissä nähdessään poroja muuallakin kuin keskellä pilkkopimeää autotietä. Poroajelua tarjosivat vielä kunnon vetimissä olevat kauniit ja komeat lappalaisnuoret. Aika söpöä...

Värikäs valkoinen hyytävä linna

Huh! Vihdoinkin ajan tasalla kuvahaasteessa! Päivän kuva: green.

Tämä keinotekoinen vihreä tunnelma löytyy Kemin Lumilinnasta.

En ollut aiemmin käynyt kuin sellaisessa parin neliön kokoisessa lumikappelissa, joten ihan mielenkiintoinen visiitti. 

Paikka vilisi täynnä punaisiin toppahaalareihin sonnustautuneita turisteja, joten kuvien ottaminen ilman haalarikansaa oli äärimmäisen vaikeaa :D

Valaistus ja jääveistokset oli aika hienosti toteutettu. Pöydissä oli myös söpö tunnelma. 

Sen sijaan hotellihuoneista jäi vähän sellainen nihkeä fiilis, että en kyllä olisi halunnut jäädä paikkaan yöksi.

Kannattaa kuitenkin pysähtyä jos Kemistä ohi ajelee.. vaikka siellä haiseekin p*skalle.

Airport hotel

Olen varmaan useammankin kerran maininnut mieltymyksestäni lentokenttiin. Siitä ihanasta kotoisasta lähtötunnelmasta... 

Tänään vedin täysin överiksi. Kävin meinaan nukkumassa Helsinki-Vantaan vanerimöykyllä. Kaikenlisäksi maksoin laveristani 8 euroa. 

No ei, ei se ihan niin mennyt, vaikka voisihan sen niinkin ottaa. 

Käytiin viemässä A lentokentälle riemastuttavien kahden tunnin yöunien jälkeen. A, eli The Standby-lentäjä, oli valinnut lennokseen tietenkin täyden koneen (täytyyhän sitä vähän jännitystä elämässä olla, ha ha). Päätimme siis jäädä odottamaan kentälle kunnes A ilmoittaisi päässeensä koneeseen sisälle. Minä nukuin, Carlos käveli ympyrää ja parkkimittari raksutti. Olimme päättäneet mennä Flamingoon lillumaan lämpimässä vedessä, jos A ei pääsisikään lennolleen. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan kävimme palauttamassa auton takaisin omistajalleen ja tulimme kotiin jatkamaan unia. 

Nyt sitten pitäisi ottaa hieman kiinni arkirutiineissa, kuten työnteossa... mahtava viikonloppu siis tiedossa.

Tässä päivän kuvaa eiliseltä: inside your bathroom cabinet