Siitä kuinka poistuin mukavuusalueeltani ja päätin herättää nukkuvan supersankarini. Blogi haaveiden toteuttamisesta, tavoitteiden asettamisesta, itseen uskomisesta, urheilusta, hyvinvoinnista ja kaikesta mitä rakastan.

lauantai 28. tammikuuta 2012

On hyvä näin

Edellisen postaukseni kommenttiboksissa Annika ihmetteli, että mitä ihmettä me täällä oikeastaan tehdään. Niin... no, jos joku on sattunut seuraamaan kirjoituksiani jo niiltä Santo Domingon ajoilta, niin eipä se arki sen ihmeellisempää sielläkään ollut. Silti, kyllähän se nyt on jo ihan selvää, että sinne me molemmat luonteeltamme paremmin sovittaisiin. 


Täällä sitä kuitenkin ollaan, toppatakeissa ja pipot päässä. Edelleenkin joudun kyllä vähän väliä vahtimaan, että eräs tajuaa laittaa kaulahuivin kaulaan tai hanskat käteen. Sitä kun niin ahdistaa kaikki ylimääräiset vuoraukset... 


Jos nyt puhutaan perheestä ja ystävistä, niin Suomessa jäämme auttamattomasti pakkasen puolelle. Toki minun perheeni on aina läsnä ja ihania ystäviä löytyy myös näiltä leveysasteilta, mutta ehkä jotain kertoo jo se, että monet Carloksen serkuista lukeutuvat parhaimpiin ystäviini, kun taas omat serkkuni ovat minulle niin etäisiä, että hyvä kun tiedän missä kaupungissa he asuvat. 


Mitä nyt ilmastoon tulee, niin sitä ei ehkä tarvitsisi edes mainita, että olemme molemmat täysin kesäihmisiä. Minulle riittäisi sellainen kahden viikon talvi vuodessa. Miksi ihmeessä siis olemme täällä? 


Suomessa elämä on hyvää. Se on rauhallista, turvallista ja tasokasta. Ei sinänsä, että meillä olisi koskaan mikään hätä myöskään Santo Domingossa ollut, mutta onhan se eri asia. Carlos tosin on lähtöisin ympäristöstä, jossa rahasta ei ole ollut puutetta, joten vaikka sitä ei itsellä juuri olisikaan, niin kyllä sitä aina jostain löytyisi. Heille suku tarkoittaa myös sitä, mitä meille sosiaaliturva. Silti elämä tuntuu kovin epävarmalta, jos elää ympäristössä, jossa kaikki maksaa liikaa, ja jos satutkin jäämään työttömäksi, mitään työttömyysturvia on turha odotella. Mieluummin siis maksamme korkeat veroprosenttimme ja liitto-, kassa- ym. maksut ja elämme silti palkalla, josta riittää koko kuukaudelle. 


Perusturvan lisäksi Suomessa on muutenkin hyvin turvallista. Santo Domingossa arki oli aivan toista. Maan talouden heitettyä häränpyllyä jo vuosikausia, on rikollisuus noussut niin huimasti, että Helsingin kadut tuntuvat siihen verrattuna leikkipuistolta. En nyt tietenkään väitä, etteikö juuri Carlos olisi altis saamaan turpaansa juuri tällä "leikkipuistolla", mutta se on sitten asia erikseen... ja jos niin kävisi, ehkä tulisi mietittyä tätäkin asiaa uudelleen, mutta onneksi se on sen verran epätodennäköistä, että paljon pahempana pidän Santo Domingon pyssymiehiä, jotka iskevät kuulan kalloon vain varastaakseen joltain puhelimen. 


Näiden vakavammin otettavien syiden lisäksi on monta pientä asiaa, jotka tekevät elämästä täällä helppoa ja hyvää. Niihin lukeutuvat esimerkiksi puhtaus (imurit, tiskikoneet, pyykinkuivaajat, kengät ovensuulla...), järjestelmällisyys (yleisesti ottaen asiat tapahtuu silloin kuin niiden pitäisikin tapahtua) ja rehellisyys. Tämä viimeinen onkin asia, josta voisi puhua niin paljon, että se vaatisi ihan oman kirjoituksen.


Kuitenkin, jos nyt ihan rehellisiä ollaan, niin jumissahan minä täällä Suomessa olen. Itse kun en ole syntynyt se kuuluisa kultalusikka suussani, niin ainoa keino, jolla olen ulkomailla opiskeluni yksityisessä yliopistossa voinut kustantaa, on ollut opintolaina. Kaikki ne matkat edestakaisin Helsingin ja Santo Domingon välillä, ne ovat edelleen maksamatta. Palkkatasohan siellä epäoikeudenmukaisuuden maassa on sitä luokkaa, että saisin maksella opintolainojani vielä haudassakin, jos pesoina kuvittelisin niitä makselevani. Eihän siinä yksinkertaisesti olisi mitään järkeä. 


Silti tekisin sen uudestaan. Mieluummin elän tämän pienoisen kaukokaipuuni kanssa, kuin kokonaan ilman niitä kaikkia kokemuksia, jotka vuodet maailmalla ovat minulle antaneet. Sitäpaitsi, kyllä sitä aina keinot keksii, jos sellainen olo tulee, että muualle on taas päästävä :).

Pieni loppukevennys aiheeseen liittyen. Ihan parhaat sanat. Lämmön tuot kylmyyteen, valon pimeyteen... :D



Siispä. Loppujen lopuksi. Ihan sama missä sitä oikeestaan on. Tästä olen kait ennenkin jupissut. <3.
SHARE:

12 kommenttia

  1. Mua itketti tämä. Liian vaikeaa kun on useampi sellainen paikka jossa tuntuu kodilta ja elämä hyvältä, mutta aina on sitten ne haittapuolet. Minneköhän minäkin vielä päädyn...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voih <3. Älä murehdi siitä vielä, kun sulla on ne opinnot kesken... Aika näyttää. Toivottavasti arki Limassa alkaa tuntumaan taas kivalta ;). Itselläni meni muutama viikko asennoitumiseen sen jälkeen kun huitelin hupaisassa seurassa pitkin Pariisia... mutta kun tietää että sellanen ei voisi pitkään jatkua, niin kyllä se siitä, todellisuus vei voiton.

      Poista
  2. Todella hyvä kirjoitus! Tämä on varmaan se asia jonka kanssa aika monet kamppailevat. Minäkin. Kun tässä pitäisi yrittää miettiä taas sitä kuuluisaa tulevaisuutta valmistumisen jälkeen. Tärkeintä on tietysti se, että on hyvä olla, missä sitä ikinä onkaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Ikuinen kysymys. Itse tosin olen tullut sille kannalle, että ehkä parhainta olisi, jos saisin järjestettyä asiani niin, että asuisin puoliksi siellä, puoliksi täällä, kun eihän tästä puolinaisuudesta kuitenkaan eroon pääse :D.

      Poista
  3. Olipa kiva lukea, etta muiltakin kysytaan samaa! Useat tutut kyselee ja viela enemman tietenkin amerikkalaiset tutut, etta miksi ei jaaty Yhdysvaltoihin. Yritan aina vastata ketaan loukkaamatta, etta Suomessa nyt vaan on parempi olla, varsinkin lapsen kanssa. Huomasin muuten juuri noista kuvista, etta viela pari kuukautta sitten asuttiin samassa kaupungin osassa, jos kuvat on otettu teidan kotikulmilta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, lasten kanssa se on sitten vielä selkeämpää, että Suomessa tietyt asiat vaan on järjestetty paljon paremmin...
      Harmi ettei törmätty ;) Tosin todella harvoin me täällä aikaa vietetään...

      Poista
  4. Tähän tekstiin kiteytyy kyllä kaikki. Kiitos!

    VastaaPoista
  5. Ihana teksti. Ymmärrän täysin. Parastahan on se, että nyt olette jo asuneet yhdessä molemmissa maissa joten miksei se onnistuisi tulevaisuudessakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Ja niinpä, aikoinaan lähdin Dommariin ns. kokeilemaan, mutta aika pitkäksi aikaa sitä sitten tuli jäätyä... tänne tultiin vähän samalla periaatteella, mutta hyvinhän ne asiat on täälläkin järjestyneet :)

      Poista
  6. Jep tutut tunteet, täällä vielä vaan elellään sitä yliopisto-vaihetta. Ja Suomi oottaa parin vuoden kuluttua eikä se huono asiakaan varmaan ole, mutta ku kaukosuhteessa on eläny pari vuotta ni aina ne Suomi-ajat tuntu vaan odotukselta ja töiden paiskimiselta pimeydessä. Tulevaisuudessa varmaan tultais molemmat Suomeen ni luultavasti elämä sielläki alkaa tuntua oikeelta elämiseltä, eikä vaan siltä väliajalta. Ja kyllä näitä sun kuvia katelessa tulee vähän ikäväki sinne toiseen kotiin joka sijaitsi noilla kulmilla yli kymmenen vuotta :)

    VastaaPoista
  7. No, onhan se arki täällä aina välillä sitä pimeydessä töitä paiskimista, mutta löytyy niitä huippuhetkiä täältäkin... varsinkin silloin kun aurinko paistaa :D Ja kyllä, onhan se sitten ihan erilaista kun asiat ei ole vain väliaikaisia, vaan suunnitelmia voi tehdä pitemmällä tähtäimellä.

    VastaaPoista

© Supersankarigeeni

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig