Siitä kuinka poistuin mukavuusalueeltani ja päätin herättää nukkuvan supersankarini. Blogi haaveiden toteuttamisesta, tavoitteiden asettamisesta, itseen uskomisesta, urheilusta, hyvinvoinnista ja kaikesta mitä rakastan.

tiistai 31. tammikuuta 2012

Tarvitsen apua!!!

Olisiko jollain teistä tarvetta uudelle huonekalulle? Nyt olisi hyvä mahdollisuus saada sellainen, ja vielä juuri sellainen kuin haluat, täysin veloituksetta.

Auttakaa minua ja puuseppäkavereitani keksimään meidän tulevalle osuuskunnalle nimi!

Lue lisää täältä: http://kimppaverstas.blogspot.com/

Niin, ja vaikkei huonekalulle olisikaan tarvetta (itselläsi tai edes äidillä tai serkun kaimalla) niin ehdota silti! Ihan mitä vaan!!! Olisin hyvin otettu ja kiitollinen.

Ps. Tämä on siis se juttu, joka minua on kaiken muun kiireen ohella pitänyt vielä kiireisempänä. Tarkoitus ei ollut puhua koko projektista ennen kuin osuuskunta on rekisteröity, mutta suoraansanottuna olemme jumissa nimemme kanssa. Uskomatonta, mutta totta.


SHARE:

sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Piruettiöverit ja prinsessaunelmat

Tänään minusta tuli yhtä prinsessaunelmaa rikkaampi. Sitä hetkeä jota niin monessa romanttisessa komediassa hehkutetaan... nimittäin hääpukujen sovittelua. Astuin Stockan seitsämännen kerroksen valkoiseen maailmaan hieman ujostellen sekä hämilläni, koska en oikeastaan ollut yhtään selvillä siitä, millainen tuon kyseisen mekon tulisi olla. Trooppinen ilmasto ja rantahuvila kuitenkin rajasivat pukuvalikoimaa sen verran, että pääsimme pian sovituskopin puolelle. Sillä hetkellä kun vedin ensimmäistä valkoista kangaskasaa ylleni, tajusin, että tämänhän on oikeastaan aika siistiä. Kuten jo aiemmin olen maininnut, hääpuvusta haaveilu ei ole ikinä ollut minun juttuni, mutta mitä vielä! Tottahan se on, upealta se tuntui olla siinä toisen laitettavana ja tepastella toinen toistaan hienommin laskeutuva luomus ympärilläni! Yksi mekoista oli mieleeni, mutta nyt kun kerran alkuun pääsin, pakkohan sitä on vielä päästä muitakin sovittamaan! Minne ja milloin, ei tietoa, mutta nyt ainakin tiedän paljon paremmin mitä etsin. Ehdotuksia? 


Hääpukuhämmennyksestä toivuttuani suuntasin ex tempore luistelukeikalle Rautatientorille. Vaatetukseni ei ollut mikään aivan ideaali -8 asteen pakkasille, joten ne kuuluisat riisipuuroseudut joutuivat aika kovalle koetukselle. Liikkeellä oli siis pysyttävä. Olé!


Muutaman haparoivan kierroksen jälkeen espanjalaistytötkin pääsivät vauhtiin ja minä ryhdyin lempipuuhiini, nimittäin piruettien harjoitteluun. 

           

Koko homma taisi tosin mennä hieman överiksi. Sen seurauksena facebookistakin löytyy nykyään mielenkiintoiset Google Translator ja Bing-käännökset statuksestani tähän tyyliin: 

‎"I imagined that the mental disturbance of the instantaneous myself Petri Kokko 90 's. Hurmioituneena wheeled around the skating track, I made a piruetin piruetin, until I woke up the reality on the ground and I realized muistuttavani piece of weekend juoppoa: face white, the abdomen velloen and adjacent to the railway nojaamassa humisten kinokseen snow."

Alkuperäinen toteamukseni meni siis näin: 

Hetkellisen mielenhäiriön vallassa kuvittelin olevani Petri Kokko 90-luvulla. Hurmioituneena pyörin ympäri luistinrataa,tein piruetin piruetin perään, kunnes heräsin todellisuuteen ja tajusin muistuttavani paremminkin viikonloppujuoppoa: kasvot valkoisena, vatsa velloen ja nuppi humisten nojaamassa Rautatientorin lumikinokseen...



Kuten Carloskin tuossa juuri äsken hihitellessään totesi, mitä minä oikein kuvittelin?! Ei paranisi tällaisessa rapakunnossa innostua liikaa. Luistelusta on jo yli kuusi tuntia, mutta silti vain tekee pahaa, päästä huippaa ja bloggailukin tuntuu epätavallisen vaikealta.
SHARE:

lauantai 28. tammikuuta 2012

On hyvä näin

Edellisen postaukseni kommenttiboksissa Annika ihmetteli, että mitä ihmettä me täällä oikeastaan tehdään. Niin... no, jos joku on sattunut seuraamaan kirjoituksiani jo niiltä Santo Domingon ajoilta, niin eipä se arki sen ihmeellisempää sielläkään ollut. Silti, kyllähän se nyt on jo ihan selvää, että sinne me molemmat luonteeltamme paremmin sovittaisiin. 


Täällä sitä kuitenkin ollaan, toppatakeissa ja pipot päässä. Edelleenkin joudun kyllä vähän väliä vahtimaan, että eräs tajuaa laittaa kaulahuivin kaulaan tai hanskat käteen. Sitä kun niin ahdistaa kaikki ylimääräiset vuoraukset... 


Jos nyt puhutaan perheestä ja ystävistä, niin Suomessa jäämme auttamattomasti pakkasen puolelle. Toki minun perheeni on aina läsnä ja ihania ystäviä löytyy myös näiltä leveysasteilta, mutta ehkä jotain kertoo jo se, että monet Carloksen serkuista lukeutuvat parhaimpiin ystäviini, kun taas omat serkkuni ovat minulle niin etäisiä, että hyvä kun tiedän missä kaupungissa he asuvat. 


Mitä nyt ilmastoon tulee, niin sitä ei ehkä tarvitsisi edes mainita, että olemme molemmat täysin kesäihmisiä. Minulle riittäisi sellainen kahden viikon talvi vuodessa. Miksi ihmeessä siis olemme täällä? 


Suomessa elämä on hyvää. Se on rauhallista, turvallista ja tasokasta. Ei sinänsä, että meillä olisi koskaan mikään hätä myöskään Santo Domingossa ollut, mutta onhan se eri asia. Carlos tosin on lähtöisin ympäristöstä, jossa rahasta ei ole ollut puutetta, joten vaikka sitä ei itsellä juuri olisikaan, niin kyllä sitä aina jostain löytyisi. Heille suku tarkoittaa myös sitä, mitä meille sosiaaliturva. Silti elämä tuntuu kovin epävarmalta, jos elää ympäristössä, jossa kaikki maksaa liikaa, ja jos satutkin jäämään työttömäksi, mitään työttömyysturvia on turha odotella. Mieluummin siis maksamme korkeat veroprosenttimme ja liitto-, kassa- ym. maksut ja elämme silti palkalla, josta riittää koko kuukaudelle. 


Perusturvan lisäksi Suomessa on muutenkin hyvin turvallista. Santo Domingossa arki oli aivan toista. Maan talouden heitettyä häränpyllyä jo vuosikausia, on rikollisuus noussut niin huimasti, että Helsingin kadut tuntuvat siihen verrattuna leikkipuistolta. En nyt tietenkään väitä, etteikö juuri Carlos olisi altis saamaan turpaansa juuri tällä "leikkipuistolla", mutta se on sitten asia erikseen... ja jos niin kävisi, ehkä tulisi mietittyä tätäkin asiaa uudelleen, mutta onneksi se on sen verran epätodennäköistä, että paljon pahempana pidän Santo Domingon pyssymiehiä, jotka iskevät kuulan kalloon vain varastaakseen joltain puhelimen. 


Näiden vakavammin otettavien syiden lisäksi on monta pientä asiaa, jotka tekevät elämästä täällä helppoa ja hyvää. Niihin lukeutuvat esimerkiksi puhtaus (imurit, tiskikoneet, pyykinkuivaajat, kengät ovensuulla...), järjestelmällisyys (yleisesti ottaen asiat tapahtuu silloin kuin niiden pitäisikin tapahtua) ja rehellisyys. Tämä viimeinen onkin asia, josta voisi puhua niin paljon, että se vaatisi ihan oman kirjoituksen.


Kuitenkin, jos nyt ihan rehellisiä ollaan, niin jumissahan minä täällä Suomessa olen. Itse kun en ole syntynyt se kuuluisa kultalusikka suussani, niin ainoa keino, jolla olen ulkomailla opiskeluni yksityisessä yliopistossa voinut kustantaa, on ollut opintolaina. Kaikki ne matkat edestakaisin Helsingin ja Santo Domingon välillä, ne ovat edelleen maksamatta. Palkkatasohan siellä epäoikeudenmukaisuuden maassa on sitä luokkaa, että saisin maksella opintolainojani vielä haudassakin, jos pesoina kuvittelisin niitä makselevani. Eihän siinä yksinkertaisesti olisi mitään järkeä. 


Silti tekisin sen uudestaan. Mieluummin elän tämän pienoisen kaukokaipuuni kanssa, kuin kokonaan ilman niitä kaikkia kokemuksia, jotka vuodet maailmalla ovat minulle antaneet. Sitäpaitsi, kyllä sitä aina keinot keksii, jos sellainen olo tulee, että muualle on taas päästävä :).

Pieni loppukevennys aiheeseen liittyen. Ihan parhaat sanat. Lämmön tuot kylmyyteen, valon pimeyteen... :D



Siispä. Loppujen lopuksi. Ihan sama missä sitä oikeestaan on. Tästä olen kait ennenkin jupissut. <3.
SHARE:

perjantai 27. tammikuuta 2012

Jos asuisin edelleen Banaanisaarella

Jos asuisin edelleen Banaanisaarella...


kävelisin pitkin rantoja ja räpsisin vaikka kuvia cocolocoista...


tai omasta cucuruchostani heittelemässä jotain kuivunutta hedelmää.


Jos asuisin vielä Urbanización Fernándezissa...


kävisin joka viikko alakerran parturissa föönaamassa hiuksiani ja Farmacia Conchitassa ostamassa jätskiä.


Istuskelisin myös katolla nauttimassa iltapäiväauringosta...


tai leikkimässä kissan kanssa.


Voisin myös taiteilla terassillani ympäri vuoden...


ja olla älyttömän ruskettunut (ja likainen).


Jos voisin viettää aikaani kera Carloksen sekopäiden serkkujen...


järjestäisin meillä naurettavia teemabileitä,


huudattaisin musiikkia koko yön, koska naapureille se olisi ihan yks hailee...


ja heräisin auringon noustessa meidän katolta.


Jos asuisin trooppisten myrskyjen maassa...


saisin kuitenkin suurimmaksi osaksi nauttia tällaisesta säästä...


ja tällaisista maisemista. 


Jos voisin kävellä pitkin Santo Domingon katuja...


lupaisin käydä useammin moikkaamassa Kolumbusta. 


Kuitenkin, kaikesta tästä huolimatta, parempi meidän on täällä kylmässä olla, ainakin nyt. Sitäpaitsi, muistan kuinka kaipasin omaa rauhaa suomalaisittain, silloin kun joka ikinen viikonloppu meidän olkkarissa kuulosti tältä:


SHARE:

torstai 26. tammikuuta 2012

Fotorealistista?

Käytän nykyään työssäni päivittäin Cinema 4D-ohjelmaa, jota käyttää sekä animoijat, muotoilijat, arkkitehdit ym, jotka nyt yleensä haluavat 3D:nä jotain tehdä ja saada aikaan upeita renderointeja. Onhan noita muitakin ohjelmia vaikka millä mittaa, mutta itse olen ihan vakuuttunut Cinema-käyttäjä, vaikka osaamiseni onkin ihan alkukantaista. Tänään selailin vähän Maxonin (Cinema 4D:n luoja-yritys) nettisivuja ja sieltä löytyvää kuva-galleriaa. Oliko vähän masentavaa katsoa niitä kuvia ja huomata, miten paljon pitäisi vielä petrata, että yltäisi tälle tasolle?

Christoph Mensak , Brown Eye Architects

Christoph Mensak , Brown Eye Architects

Christoph Mensak , Brown Eye Architects

Fotorealistista kenties?

SHARE:

Hedonistinen ja naiivi naturisti-pasifisti

Tänään on ollut känkkäränkkäpäivä. Mikään ei huvita. Paitsi istua kuulokkeet päässä ja soittaa repeatilla samoja biisejä kerta toisensa jälkeen. Carlos vaan pyörittelee päätään ja sanoo että eres tan egoista, egocéntrica, minä minä minä...


Egoismi - tuo kirosana. Valitettavasti sen voi aina välillä liittää minuun. Jos nyt en ihan egoisti ole, niin ainakin jonkin verran itsekeskeinen. Ainakin siinä suhteessa olen suuntautunut ihan oikealle alalle. Eikös ne kaikki suunnittelijat, muotoilijat ja muut ole vähän itsekeskeisiä egopellejä? No, ainakin myönnän sen ja tiedän, etten ole ollenkaan pahimmasta päästä. En kuitenkaan pistä itseäni muiden edelle, enkä myöskään kuvittelekaan olevani ketään parempi. Otan toiset huomioon ja olen välillä vähän liiankin empaattinen ja palvelualtis... mutta sitten kun kyseessä olemme minä ja señor C, myönnän olevani ihan hirveän itsekäs oman edun tavoittelija... ja silti se vaan jaksaa mua kattella <3.

Päätin ihan ottaa tuon kirosanakirjan käteeni ja haravoida sieltä vähän muitakin ismejä, jotka jollain asteella voisin liittää itseeni. Tälläisiä löysin:

Absolutismi - Yläasteikäisenä kaverit vetivät salakännejä vanhempien viinakaapista varastetuilla mehupullomikseillä, mutta minä väitin siskolleni olevani absolutisti. Ehdoton raittiuteni kuitenkin päättyi siihen iltaan, kun käteeni iskettiin pari rommikolaa ja yhtäkkiä aloinkin puhua kielillä... No, viina ei onneksi vienyt ja kieli alkoi sujumaan myös selvinpäin!

Demonismi - Minulle ei saa puhua demoneista. Itse kylläkin kylvän aivan liikaa sitä *rkelettä työpäivieni lomassa, mutta heti kun kyseeseen tulee elokuvat tai tarinat ties mistä pirupaholaisista, minä pistän korvat tukkoon ja mietin Muumipeikkoa. Carlokselle väitän ihan tosissani, että olen geeneiltäni altis sairastumaan skitsofreniaan, jonka vuoksi minua ei saa jouduttaa tuollaisiin mieltä järkyttäviin tunnelmiin :D.

Fanatismi - En vaan jaksaisi ymmärtää sitä raivokasta intoa, jonka valtaan ihmiset niin helposti joutuvat. Olisi kyseessä sitten uskonto, politiikka, urheilu tai mikä vaan. Olen joutunut elämässäni muutamaan todella epämiellyttävään tilanteeseen, kun olen erehtynyt väittelemään eräiden uskonkiihkoilijoiden kanssa. Myönnän tosin itsekin joutuneeni fanatismin valtaan. Kuudennella luokalla vuorasin seinäni Boyzonen julisteilla ja tuijotin Ronan Keatingin naamaa sänkyni vieressä joka ilta. Hyi. Omalla fanaattisuuskammollani olen luultavasti vaikuttanut myös tuon yhden Bunbury-hullun innostukseen. No, fanaattinen se silti on.

Hedonismi - Egoistin lisäksi olen toistamiseen saanut kuulla olevani hedonisti. Nautintoja ja mielihyvää aina, kiitos. En nyt menisi väittämään, että kaiken toimintani tarkoitusperä olisi mielihyvän tuottaminen, mutta jos nyt liitetään tämä käsite siihen, että voisin vain istua kaiket päivät jossain kylpylässä hieronnoissa, niin sitten kyllä, olen hedonisti. Hah.

Naivismi - Lukiossa grafiikanopettaja vähän mollasi kaikkia töitäni, ne kun olivat kuulema niin naivistisia. Tykkäsin piirrellä eläimiä ja meren yllä leijuvia kalastajia. Ei ollut tarpeeksi sanomaa minun tuherruksissani. No, voi voi, ehkä olen muutenkin vähän naiivi. Mitäs sitten?

Naturismi - Vaatteet ovat niin turhia. Voisin olla (melkein) alasti aina. Jos ei tulisi kylmä. Vähänkö kaipaan niitä kesiä, kun sai juosta alasti koko päivän naapurin tytön rantasaunalla.

Pasifismi - Vielä en onneksi ole joutunut yhteenkään oikeasti väkivaltaiseksi yltyneeseen tilanteeseen. Jopa aseella uhkauksesta olen selvinnyt pasifistisin keinoin. Tuon tapauksen jälkeen minä ja ystäväni jakauduimme kahtia. Me idealistiset hölmöt ja ne realistit. Tiedän, että rakkaus ja rauha on utopiaa, sillä minkä sille voi että ihmiset ovat väkivaltaisia ja tyhmiä. Tiedän myös, että jos joku uhkaisi tappaa jonkun läheisistäni, kykenisin kyllä vaikka minkälaisiin raakalaisuuksiin. Voisin vaikka hakata jonkun aivot pesismailalla kasaan (meidän ulko-ovella on ihan oikea pesismaila, tiedoksi vaan), mutta mitä eri maiden tai kansojen välisiin konfliktiteihin tulee, voi vitsit kun olisi rauhallinen elämä kaikilla jos kaikki olisi aatteiltaan yhtä pasifistisia kuin minä.

Vegetarismi - Ikuinen haaste. Tiedän, että ihminen tarvitsee protskua. En myöskään missään tapauksessa haluaisi vajota esi-isiemme älykkyystasolle, joten kiitän niitä luolamiehiä, jotka joskus keksivät metsästää... Nykyään kun on kaikkia keinoja välttää lihansyöntiä ja saada tarpeeksi kaikkea tarvittavaa, niin miksi se silti on niin vaikeaa? Eläimien syönti on suorastaan kuvottavaa. No, ehkä vielä joku päivä tajuan, että liha ei vain mene kurkustani enää alas. Pelkästään ekologinenkin syy riittäisi.

Nämä soivat tänään:





SHARE:

keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Shake it, baby!

Vielä muutama vuosi sitten jaksoin ihmetellä niitä nykyajan beibejä, jotka suurinpiirtein heti kävelemään opittuaan vetävät täyden setin erilaisia tanssiaskeleita, keinuttavat lanteitaan ja imitoivat puolialastomia pop-laulajia paremmin kuin me teinitytöt silloin kun MTV:ltä vielä näkyi musiikkivideoita.

No, eihän se mikään ihme ole. Meillä oli silloin 80-luvulla kaksi valtion tv-kanavaa, internetistä ei oltu kuultukaan ja pelikonsoleissakin elettiin vasta 8-bittistä kolmatta sukupolvea. Lantiota ei siis näillä leveysasteilla joka kodissa keinuteltu. 
Toista se on nykyään. Tälläistä esimerkkiä itse kylvän seuraavalle sukupolvelle:

SHARE:

maanantai 23. tammikuuta 2012

Koko yö Pekan ja Antonion seurassa

On ollut aika rankkoja nämä viimeiset kaksi yötä. Edellisyönä meidän talon putkistot alkoi yhtäkkiä syöstä vettä liitoksistaan, jonka seurauksena ensin juostiin ylös alas pitkin taloa putkimiesten kanssa, pimpoteltiin ovikelloja ja ihmeteltiin mitä tapahtuu ja miksi. Vielä kahden aikaan viemäreitä rassattiin ja pommitettiin niin, että koko keittiö haisi mädäntyneeltä. Vettä tiputteli koko olohuoneen ulkoseinän pituudelta, mutta ilmeisesti loppu hyvin, kaikki hyvin...? Hämärää.

Viime yönä taas näin unta Pekka Haavistosta ja Antonio Floresista. Siis koko yön. Hätkähtelin vähän väliä hereille ihmetellen unieni järjettömyyttä. Ympäri maailmaa seikkailtiin ja meno oli kovin ainutlaatuista, mutta aamulla olin aika poikki. Koko päivä meni jonkinnäköisessä koomassa. Haavistosta en päässyt eroon vielä hereillänikään, sillä kaikkialtahan niitä vaaliuutisia, riemusanomia sekä myös manauksia sai lukea.

Minä en ole ikinä jaksanut pahemmin seurata politiikkaa. Asuessani muualla muistin ehkä tyyliin pääministerin ja ulkoministerin nimen, mutta se siitä. Dominikaanisen tasavallan politiikka kiinnosti vielä vähemmän, siellä kun se pyörii lähinnä sen ympärillä, kuka parhaiten osaa puhua ihmiset pyörryksiin ja kuka äänettömimmin varastaa miljoonia ja miljoonia. Virat ja varathan jaetaan aina omien kesken...

Nyt olen siis itsekin yllättynyt siitä, kuinka mielenkiintoista minusta on seurata näiden vaalien loppukäänteitä. Jos jotain olen, olen vihreä. En ole koskaan, pienen äänioikeutetun elämäni aikana äänestänyt ketään tuon puolueen ulkopuolelta, enkä nytkään tehnyt poikkeusta. En sen takia, että äänestäisin vain vihreitä (eihän sillä presidentinvaaleissa sinänsä merkitystä edes olisi) vaan myös siksi, että kaikki, jopa vaalikoneet, mätsäsivät minut Haaviston puolelle.

Jo pelkästään se, että joku vihreä pääsee näin pitkälle, on minusta niin riemastuttavaa. Toiseksi olen aika äimistynyt siitä, miten fanaattisella tavalla valtaosa facebookissa hehkuttaa Haavistoa. Olin aikalailla masentunut viime eduskuntavaalien jälkeen, joten onhan tämä tälläinen vastarinta täysin minun mieleeni... ja pakkohan se on todeta, onhan se Haavisto aika cool äijä. Niin ja oisko vähän eeppistä, jos pressallakin olis lattarimies, niinku mulla? :D

Jep. Tälläistä tänään. Viemäriputkista politiikan kautta lattarimiehiin. Nyt lähden juomaan tätä:


Vähänkö söpö paketti... Myönnän, olen toivoton. Pikkutyttönä ja teininä rakastin tummansinistä, pelasin jalkapalloa enkä tykännyt meikata. Nyt valitsen jopa teeni sen perusteella, että siinä on niin söpö pinkki paketti!
SHARE:

sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Lempiblogeja ja muita lempijuttuja

Voi kiitos Memmu Martiniquelta! Blogini sai tunnustuksen, jee! Tykkään itse tosi paljon Memmun blogista ja kuvista... Karibia kun on lähellä sydäntäni (ylläri ylläri), niin on tosi kivaa lukea jonkun siellä suunnalla asustelevan suomalaisen juttuja. Memmun ja Roméon tytsy on muuten maailman söpöin... <3. 

Minulta tunnustus lähtee tällä kertaa Nishalle ArizonaanPupucelle Provenceen ja Sarpalle Buenos Airesin provinssiin.

Tunnustukseen kuuluvat kysymykset tosin ovat sitä luokkaa, etten tiedä osaanko vastata mitään järkevää, sillä minä olen sitä sorttia, että tykkään kaikesta vähän mutten mistään paljon, tai sitten taas tykkään jostain niin paljon, että kulutan sen hetkessä loppuun ja siirryn seuraavaan (tämä ei onneksi päde ihmissuhteisiin...), mutta katsotaan: 

1. Lempiruoka

No, tämä kävi kyllä jo ilmi viime viikkoina: meksikolainen on niin minun mieleeni, että hotkin ihan tukehtumispisteeseen asti. 

2. Lempimakeinen

Salmiakki. Sitä mustaa töhnää on joskus tullut kaivattua siellä kaukomailla ollessa niin paljon, että lipittelin anoppilan olkkarissa erästä Turkinpippuria sisältävää juomaa huomaamattani pullollisen, pikku hiljaa naukkaillen, kun oli niin pirun hyvää.  Lopputulos: total black out.

3. Lempiluettava

Öö... Saako näin sanoa? Blogit. Ehkä vähän nolottaa myöntää, mutta ennen luin bussissa kirjaa, nykyään luen blogeja. Jos kirjoista puhutaan, niin sellaiset epätoivoiset rakkaustarinat on just niin parhaita. Tykkään myös murhamysteereistä, joten yksi mun suosikeistani on Iain Banksin The Crow Road. Siinä oli murha, epätoivoinen rakkaus sekä huumoria. Siitä on jo niin paljon aikaa kun kyseisen kirjan luin, että pitäisi varmaan lukea uudestaan ennen kuin hehkutan, mutta oma pokkarini on jo siinä kunnossa, ettei sitä kovin mielellään availe. Raukka-parka on tuntenut nahallaan sekä trooppisen myrskyn että kaasu-uunin. 

4. Mieluisin tapa tehdä käsitöitä

Yksin isossa puuverstaassa, jossa on paljon koneita. Hihaton paita päällä, maaliset ja liimaiset työhousut jalassa, polvillani. Tämän viimeisen sain kuulla puuseppäpojilta... "Joo, mä oon kattonut että sä oot aina siellä polvillas". Päälle tietenkin kaksimielistä hahattelua. Sen jälkeen olen yrittänyt olla vajoamatta polvilleni, mutta ilmeisesti se vaan on kaikista mieluisin työasento. Juuh. 


5. Lempielokuva

Toivon joskus löytäväni sellaisen elokuvan, joka olisi täysin tajunnanräjäyttävä, jota parempaa en haluaisi edes löytää... mutta ei. Me katsotaan tosi paljon leffoja, mutta mainitaan nyt edelleen muutama niistä jotka aina sanon, eli No man's land, Lost in translation ja Luna de avellaneda. Jos nyt pitäisi joku näistä katsoa, en kyllä haluaisi katsoa yhtäkään. Eilen katsottiin Beginners. Se oli aika hyvä. Ewan McGregor oli hyvä. Hih. Tänään katsotaan taas jotain. Jos Carlos pääsee pois tuosta pelistään ja minä pääsen pois HS:n tulospalvelusivulta, nyt kun lappalaisurpojen (no offence) äänet on melkein laskettu ja Haavisto lähti kivasti nousuun... Tai no, tässä kuvassa näytöllä näkyy kylläkin Memmun blogi!

Mutta, politiikka kun ei ole tämän blogin aihealueita, niin siirrytäänpäs asiasta seinään, meinaan meidän kamalaan harmaantuneeseen olkkarin seinään....


Kävin vähän Claes Ohlsonilla heräteostoksilla (piti ostaa vain yksi johto, mutta kuinkas kävikään). Tuo ajan myötä väärään kohtaan ajautunut valokuvatriptyykki kun alkoi ottaa päähän, niin päätin vähän sisustella Pariisin kirpparilta ostetun julistevihkosen sivuilla ja Ohlsonin halvoilla kehyksillä! No, onpahan ainakin vähän enemmän väriä seinällä. Ajattelin kyllä vetäistä vielä maalia taustalle. Ehkä harmaata. Vaikka sellaisen neliön keskelle seinää, taulujen kohdalle. Hmm. Tosin taulujakin olisi tarkoitus laittaa vielä lisää...


Before:


After:

SHARE:

lauantai 21. tammikuuta 2012

Treffit tropiikissa

Tänään, kun jopa pääkaupunkiseutulaiset saivat vihdoinkin ilakoida laskettelurinteessä, hiihtoladulla, luisteluradalla tai pulkkamäessä, minä suuntasinkin vähän trooppisempiin maisemiin. 

   
            



Nimittäin Kaisaniemen Kasvitieteelliseen puutarhaan.

Minulla oli siellä treffit kaverin kanssa. Käytiin vähän inspiroitumassa kasvien keskellä, jonka jälkeen suuntasimme hänen pajalleen. Tykkään niin paljon Heinin tekemistä keramiikka-jutuista, että olisi tehnyt mieli kuvata vähän kaikkea, mutta tässä nyt vain kuvaa noista söpöistä pikkuisista jutuista, joiden käyttötarkoitus on kai aika vapaa. Koruille, avaimille, teepussille? Minä voisin ripotella noita jokaiselle pöydälleni. Olisin mielelläni nämäkin vienyt mukanani, mutta ne olivat kuulema mallikappaleita... ja ei-myyntikelpoisia.



Heinin pajalta tarkoitus oli jatkaa Matkamessuille, mutta vaikka harmittaa etten päässyt jututtamaan livenä muutamaa bloggaajaa ( Marinella, Emma ), päätin oman mielenrauhani säilyttämiseksi suunnata suoraan kotiin. Haluaisin niiiin taas matkustaa johonkin uuteen ja ihmeelliseen paikkaan, että joku Matkamessuilla käynti ei todellakaan kannata silloin kun pitäisi ottaa ihan iisisti, tehdä töitä ja säästää rahaa (minä, säästää?! sen kun näkis...). Ensi kesästä kun on tulossa sellainen rahareikä, että en tiedä mitä tässä pitäisi oikein tehdä... 
SHARE:

perjantai 20. tammikuuta 2012

Päivän kohokohta: tacokuori jumissa ruokatorvessa


Tämän lähemmäksi luontoa en kyennyt tänään lähtemään. Heräsin, tein töitä 9 tuntia ja jämähdin sängylle katselemaan verhojen raosta ulos. Loppujen lopuksi minulla oli niin nälkä, etten jaksanut enää edes lähteä kauppaan, vaan soitin hätäpuhelun Carlokselle. Ruokaa, pliis, äkkiä. Kun vihdoinkin pääsin ruokapöydän ääreen, onnistuin jotenkin nielaisemaan niin ison palasen taco-kuorta, että se jäi poikittain jumiin ruokatorveeni. Pelästyin niin paljon, että aloin oikeesti itkemään! Kyllä se sieltä kokiksen avulla lopulta lähti liikkeelle, mutta vieläkin tuntuu kuin olisi reikä ruokatorvessa. Ei kivaa. Sen pituinen se. Mielenkiintoinen päivä, totisesti. Ha-ha.


SHARE:

Töissä pikkuhoususilla!

Nyt on kärsivällisyys palkittu. Eilen vihdoinkin roudasin tietokoneen työpaikaltani kotiin ja aloitin piirustelemaan täältä kotoa käsin. Olin niin fiiliksissä, kun klikkasin itseni ruokatunnille - siirtyen omasta makuuhuoneestani omaan keittiööni. Tänään aamulla nauroin yksinäni, kun herättyäni kierähdin sängyltä työtuolilleni: työmatka n. 2 sekuntia, aamutoimet 0. Lounastauolla kävin suihkussa.



Tiedän, että pitemmän päälle tämäkin varmasti alkaa ottaa aivoon, mutta ei ainakaan nyt, talvipakkasilla, kun en enää joudukaan itkemään kylmyyttä vaihtaessani bussista toiseen. Ainakin jonkin aikaa aion nauttia siitä, että voin olla töissä pikkuhoususillani! Niin, ja ei tämä tietenkään tarkoita sitä, ettenkö aina välillä joutuisi sinne toimistolle asti raahautumaan... mutta pliis, mieluummin sitten vasta huhtikuussa!


No, ei tämä kuitenkaan tarkoita sitä, että saisin kaiket päivät vaan mökittää rauhassa täällä periferialla, sillä tämän ja ensi viikon käyn vielä koulun verstaalla (jonkan jälkeen olen virallisesti huonekalupuuseppä!) ja sen jälkeen alkaakin jo tulla kiire erään toisen projektin kanssa, mutta siitä sitten myöhemmin...

Tämä ilta menikin äheltäessä puristimien parissa (tarra sille joka arvaa mitä tästä on tulossa... paras arvaus on ollut Ironmanin käsivarsi) :


SHARE:
© Supersankarigeeni

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig