Siitä kuinka poistuin mukavuusalueeltani ja päätin herättää nukkuvan supersankarini. Blogi haaveiden toteuttamisesta, tavoitteiden asettamisesta, itseen uskomisesta, urheilusta, hyvinvoinnista ja kaikesta mitä rakastan.

maanantai 24. lokakuuta 2011

Meno päällä

Huuh. Sunnuntai-ilta! Sinne meni tämäkin viikko. Kaikkea mielenkiintoista mahtui näihinkin päiviin, paljon kaikkea mistä olisi voinut kirjoittaa, mutta tällä kertaa olen priorisoinut nukkumista, se kun tuppaa välillä jäämään vähän taka-alalle... mutta, ainakin yhdestä jutusta kerron vielä myöhemmin, paremmalla ajalla. 

Sen lisäksi on tullut seilailtua siellä sun täällä, kuten töitten puolesta Cinema 4D 13-julkistustapahtumassa, omiin projekteihin liittyen suunnittelemassa yhteistyötä erään keraamikko-kaverin kanssa, kahteen otteeseen leffassa, sekä juoksentelemassa pitkin pimeää Helsinkiä esim. täällä:


ja täällä:


Tuli myös tapeltua erään pellen kanssa hiustenleikkuuprosessista (vihaan leikata sen afroa, koska se ei ymmärrä pitää suutaan kiinni, vaan ohjailee koko ajan tyyliin "varo korvaa, ei noin nopeasti, voi ei voi ei, mitä sä teet, kato nyt vähän", jonka tuloksena se ei enää näytä tältä, vaan pomonsakin mielestä jälleen ihmiseltä:



Sekä syötyä sancochoa ihanan äännekkäässä dommarilaisporukassa. Soppa oli kyllä niin hyvää, että pikkuväkikin lappasi lusikkaa suuhun ihan urakalla! Oli tosi mahtavaa nähdä taas pitkästä aikaa kasa muita dominico-finlandés-tyyppejä!


Mutta, nyt taasen peiton alle, tuleva viikko toivottavasti on vähän hidastempoisempi!

SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

© Supersankarigeeni

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig