Siitä kuinka poistuin mukavuusalueeltani ja päätin herättää nukkuvan supersankarini. Blogi haaveiden toteuttamisesta, tavoitteiden asettamisesta, itseen uskomisesta, urheilusta, hyvinvoinnista ja kaikesta mitä rakastan.

sunnuntai 4. syyskuuta 2011

Keskinkertaisesti intohimoinen

Olen älyttömän laiska lukemaan lehtiä. Ammattini puolesta luulisi, että olisin kiinnostunut lukemaan edes sisustuslehtiä, mutta uh, niitä vähiten! Joskus inspiroidun ostamaan jonkun lehden, josta loppujen lopuksi selaan vain kuvat ja luen ehkä yhden artikkelin. Siskoni sen sijaan ovat ahkeria tilailemaan ties mitä lehtiä, jotka sitten lopuksi päätyvät kasoissa minun hyllyihini - ja sieltä paperinkeräykseen.

Eilen oli vuorossa 12 viimeistä numeroa Imagea. Tällä kertaa tein ennätyksen innostumalla lukemaan niistä jopa kaksi. Mielenkiintoni pysyi yllä, koska molemmissa numeroissa kerrottiin ihmisistä, jotka elävät intohimoisesti. Vaikken suoranaisesti sanoisikaan kadehtivani ketään toista ihmistä (olen tyytyväinen omaan elämääni), huomasin haikailevani jotain yhtä intohimoista asiaa, kuin mitä joillekin ihmisille on jokin harrastus tai elämäntapa. Surffaus, koirien koulutus, kiipeily, purjehdus... mikä vaan. 

Olen aika intensiivinen persoona, mutta silti kaikki tähänastiset kiinnostukseni kohteet ovat jääneet jotenkin keskinkertaisiksi, kuten nyt tuo sisustus-homma, josta hankin itselleni jopa korkeakoulututkinnon, todetakseni valmistumisen jälkeisenä vuotena, ettei se taida kuitenkaan olla minulle niin mielenkiintoista, että jaksaisin uurtaa uraani sillä saralla. 

Kaikkea muutakin on pikkuisesta asti kokeiltu: 

- Juoksu. Voittoja tuli pitkiltä matkoilta ja 800 metriltä. Sain yleisurheiluseuraltani omat henkilökohtaiset valmennusajat, koska valmentaja sanoi minussa olevan potentiaalia. Itse kuitenkin tajusin siinä vaiheessa, että elämäni ei tulisi olemaan yleisurheilua. Kilpailuissa käynti loppui samana kesänä. 

-Pujottelu. Tämän lajin tunsin enemmän omakseni, vaikka harrastuksen kustannukset välillä ylittivätkin perheeni varallisuuden. Orastavasta menestyksestä huolimatta, tunsin lajitovereideni elämänasenteet omastani poikkeaviksi. Tietyn tapahtuman seurauksena oli helppo jättää tämäkin harrastus. Siihen loppuivat talviset reissut ympäri Suomen kukkuloita. Hetken aikaa kokeilin lumilautailua, pujottelijoiden tuijottaessa rinteessä takinkääntöäni. Loppujen lopuksi päätin unohtaa koko mäenlaskun. 

-Viulunsoitto. Lähes 10 vuotta vingutusta, kunnes eräänä päivänä sain tarpeekseni. Venäläinen viuluopettajani sanoi minusta olevan vaikka viuluvirtuoosiksi, kunhan vain jaksaisin harjoitella. Minä en jaksanut. Eipä ollut musiikissakaan tarpeeksi vetovoimaa. 

Näiden harrasteiden lisäksi olen kokeillut jalkapalloa, capoeiraa, valokuvausta, näyttelemistä, keramiikkaa, uintia, tanssia, mitäliemuuta, mutten kuitenkaan ole löytänyt mistään näistä tarpeeksi ytyä voidakseni kehittää mitään niistä intohimokseni. Se on mielestäni jotenkin sääli, koska kaipaan jotain tällaista asiaa jonka parissa voisin puuhastella vaikka kaiken aikani. Joskus haaveilen omistavani hevosia ja eläväni jossain maalaismaisemissa. Toisinaan taas haaveilen ninja-motskarista, jolla voisin kiertää ympäri Eurooppaa, tai vaikka ympäri maailmaa... 

Ihailen siis niitä henkilöitä, jotka ovat osanneet hakeutua sen asian pariin, joka oikeasti tuo täyden sisällön heidän elämäänsä. Suurin osa meistä kuitenkin on niitä taviksia, jotka tekevät vähän sitä ja vähän tota, muttei kuitenkaan täysin antaudu millekään asialle. 


Eipä ole minusta myöskään pyöräilijäksi, vaikka kovaa yritystä on ollut...
SHARE:

4 kommenttia

  1. Tästä mä voisin kirjoittaa samantyyppisen postauksen, koska olen niiiiin usein ajatellut vähän samaa. Mua kiinnostaa kaikki, mutta kuitenkaan ei mikään kauheesti. So lame!

    VastaaPoista
  2. Voivoi kuulostaapa tutulta. Joskus kyllä ihan tosissaan käy kateeksi ne ihmiset, joilla on joku tietty tavoite tai just se intohimo ja sitten niillä on helppo motivoitua tekemään mitä tahansa päästäkseen vaikka siihen tavoitteeseen. Minäkin kyllä aina kovasti innostun asioista, mutta kummasti se kiinnostus aina lopahtaa. Heh meillä on näkojään ollut myös samoja harrastuksia, kuten tuo viulunsoitto ja lumilautailu :). Ja itsekin ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneena edelleen mietin, että mikähän musta tulee isona :P

    VastaaPoista
  3. Mulla oli pitkään tuo tunne myös, mutta n. 1,5 vuotta sitten tajusin että mikä on se mun juttu ja täällä Perussa se tunne on vahvistunut kovasti. Mua kiehtoo niin valtavasti Latinalainen Amerikka ja sen suhde Suomeen etten kyllästy vaikka tutkisin aihetta päiväkausia netistä, lehdistä ja kirjoista. Aika hauskaa, ja tuntuu ihanalta kun on oma intohimon kohde. Ehkä löydät vielä sen omasi, toivotaan :)

    VastaaPoista
  4. sNNa: Huoh... niinpä!

    Annina: Hehee, hauska tietää! Vieläkö soittelet? Mun viulu muuten aukesi liitoksistaan Dommareissa... oli "vähän" eri kosteusprosentti...

    Sari: Onnittelut sulle :) Ihailenkin sun innostusta asiaan ja luen sen takia tosi mielelläni sun juttuja!

    VastaaPoista

© Supersankarigeeni

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig