Siitä kuinka poistuin mukavuusalueeltani ja päätin herättää nukkuvan supersankarini. Blogi haaveiden toteuttamisesta, tavoitteiden asettamisesta, itseen uskomisesta, urheilusta, hyvinvoinnista ja kaikesta mitä rakastan.

sunnuntai 14. elokuuta 2011

Kaukokaipuu

Tästä yhtäkkisestä yliaktiivisuudestani blogimaailman suhteen on kiittäminen/syyttäminen yllättäen iskenyttä syysflunssaa. 2009-loppuvuoden sikainfluenssa-episodin jälkeen olenkin ollut sairastamatta yhtään kunnon flunssaa (kiitos varmaankin terveellinen ruokavalio-heräämiseni), mutta nyt olen saanut osakseni sitkeän kaverin, joka on pitänyt minut vaakatasossa jo monta päivää...

Mikäs siis sen oivallisempaa aikaa muistella menneitä ja suunnitella tulevaa? Tätä kautta päädyin selailemaan läpi niin omia kuin muiden blogeja. Lähinnä juuri ulkosuomalaisten tai paluumuuttajien. Omasta paluustani alkaa olla jo niin kauan aikaa, etten enää taida kuulua kumpaankaan joukkoon. Silti edelleen tunnen nämä ryhmät vertaistuekseni, niihin, joiden elämästä eniten löydän yhtäläisyyksiä omaani...

Varsinkin lueskellessa ulkomailla asuvien juttuja, alkaa oma kaukokaipuu sykkiä mielessä aktiivisesti. Mitä jos sitä vielä tekisi come backin maailmalle, ennen kuin huomaa juurtuneensa niin tukevasti tänne Suomeen, että muutosta jäisi vain iso kasa risuja ympärille?

Silti toisaalta, mitä sitä nyt täältä pitäisi taas pois muuttaa, juuri kun asiat alkaa jotenkin loksahtaa raiteilleen ja elämä on muutenkin turvallista ja hyvää?

Ehkäpä juuri siinä piileekin yksi ongelmista. Turvallinen ja hyvä tuppaa myös hyvin helposti olemaan tylsää. Arkipäiväistä. Mitä jos kerran tai kaksi vuodessa tehdyt matkat muualle ei riitäkään muistuttamaan siitä, miten paljon kuitenkin tykkää ja arvostaa tätä pohjoista elämää?

Onneksi on kuitenkin asioita, jotka pitävät jalat kiinni maassa. Yksi, eikä suinkaan niistä vähäisin, taitaa olla opintolaina. Sitä kun vaan on ihan pakko maksaa. Jos joku kansainvälinen firma tai järjestö palkkaisi minut sellaisella summalla, että euroja tippuisi tilille vaikka itse istuisinkin keskellä sademetsää, en epäilisi lähtöä hetkeäkään, mutta sitä odotellessa tyydyn katselemaan kuvia matkoilta niihin paikkoihin, joihin osa minua tuntee edelleen kuuluvansa...

Tässä muutama viime tammikuussa otettu kuva kävelyretkeltä Juan Dolion rannalla Dominikaanisessa...




SHARE:

4 kommenttia

  1. Jeejeejee! Tätä paluuta mä olen odottanut jo ties kuinka kauan! Älä enää mee! :)

    VastaaPoista
  2. Hihii! Ihan parasta tietää että joku on kaivannut!!! Nyt tiedän että mulla on ainakin yksi (ihana) lukija! <3

    VastaaPoista
  3. Ihanaa kun palasit! :) Tuo kaikokaipuu on kinkkinen juttu. Sitä niin mielellään aina palaa Suomeen ja siellä viihtyy niin mielettömän hyvin tuttujen ja turvallisten juttujen keskellä, suomen kieltä kuunnellen ja suomalaisista perinteistä nauttien. Mutta jossain vaiheessa tuo ikivanha ulkosuomalaisten pahin vihollinen, tuo TAUTI, iskee. :P Oltiin miehen kanssa Suomessa vain vuosi, joten se ei vielä siinä ajassa ehtinyt pahemmin iskemään, oli niin ihanaa elää Suomen vuodenaikojen mukaan ja nauttia suomalaisista juhlapyhistä ja perinteistä, mutta luulen että kahden vuoden jälkeen voisi olo olla jo hieman toisenlainen. :P Saa nähdä miten meidän käy kun Suomeen palataan ehkä kahden vuoden päästä...

    VastaaPoista
  4. Ihania kuvia, melkein matkajalka aktivoitui, mutta ei ihan vielä. :D

    VastaaPoista

© Supersankarigeeni

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig