Siitä kuinka poistuin mukavuusalueeltani ja päätin herättää nukkuvan supersankarini. Blogi haaveiden toteuttamisesta, tavoitteiden asettamisesta, itseen uskomisesta, urheilusta, hyvinvoinnista ja kaikesta mitä rakastan.

maanantai 22. elokuuta 2011

Ei niin täydellinen päivä

Tänään alkoi arki. Se 7-22 arki. Melkein kuin Alepan aukioloajat... ja sehän nyt on aina auki! Oli kyllä ihan kivaa mennä kouluun, mutta muuten päivä ei mennyt oikeen putkeen.

Töissä tapahtui pieni "työtapaturma". Puhelimeni (siis oma, eikä hitto vie se työpuhelin) sinkosi lattialle. Nyt se on kaputt.


Koulussa liimaillessani koivukappaleita viimeisillä voimillani (puristimien kiristys vaatii vähän habaa), ulkona alkoi pikkusen sataa ja ukkostaa. Siis silleen melkein trooppisesti sataa ja ukkostaa.


Mulla ei tietenkään mitään sateenvarjoja ollut, mutta ulos oli pakko lähteä jos aioin ehtiä Elisalle viemään puhelintani huoltoon. Kastuin hieman...

Elisalla odottelin tyynen rauhallisesti katsellen kuinka kotibussit vuorotellen saapuivat ja lähtivät siitä vierestä... Kun vihdoin oli vuoroni, päivän viimeisenä asiakkaana, sain kuulla että puhelin kannattaisi viedä suoraan Nokian liikkeeseen, koska sieltä saa kustannusarvion heti. Elisan kautta pelkkää arviota joutuu odottamaan kaksi viikkoa ja puhelimen korjaukseen kuluu toiset kaksi... ja lainapuhelimet on kaikki kierrossa. No, positiivista on kuitenkin se, että sen sentään VOI korjata! Ei tosin mitään ihan ilmaista puuhaa...

Kun vihdoin pääsin kotiovelleni, oli mainostenjakaja kuin piruuttaan jättänyt vielä tuon pienen vaivattoman pyyntöni huomioimatta. Toista kertaa kolmen päivän sisään. Noh, en ole mikään nipottaja, enkä kuole parista mainoksesta, mutta c'moon! Se lappu on siinä sen takia että mä en oikeesti lue niitä.


Olo oli kuin vanhalla rätillä kun pääsin sisään. Märkä. Nälkä. Vilu. Väsy. Nenä tukossa. Jalkojakin sattuu. Pari kyyneltä vierähti poskelle. Tätä tää nyt taas on.

Sitten jostain keittiön uumenista kuului tervehdys: "Oho, tuhosin tiskirätin". Ei siinä auttanut muu kuin nauraa.

SHARE:

4 kommenttia

  1. Huh, olipa päivä! :P En voi muuta sanoa kuin otan osaa ja tiedän miltä tuntuu! Ja eihän noille päiville voi mutta kuin nauraa, hulluksihan sitä muuten tulee! :D

    VastaaPoista
  2. On se vaan harmi, että tällaisiakin päiviä pitää kokea! Ihan väkisin vielä... Hyvä puoli niissä on kuitenkin se, että on oikeus kiukutella vapaasti ja heittäytyä laiskaksi kotona. :)

    Ja hei, pizzamainoksista muuten! Mainostenjakaja on ihan eri ihminen kuin pizzamainostenjakaja, joka on aina sen pizzapaikan oma työntekijä, eikä ikinä välitä ei mainoksia -lapusta. Pizzamainos ei siis oikeastaan ole mainos! Voit kokeilla laittaa eri lapun pizzahepulle "ei myöskään pizza- tai kebabmainoksia kiitos, en syö pizzaa!", ois kyllä hauska nähdä toimiiko. :)

    VastaaPoista
  3. Voi ei... Mutta jos osaa nauraa omalle surkeudelleen niin se pelastaa jo paljon. Ja kun aloitit näin matalalta niin loppuviikko ei voi olla muuta kuin nousujohteista! :)

    VastaaPoista
  4. :) Jep, kyllä tää tästä. Täytyyhän niitä surkeitakin päiviä välillä olla, jotta muistaa sitten iloita niistä paremmista...

    Anu: Joo, itse asiassa oon nähnyt mitä huvittavampia lappuja ihmisten ovilla ja mulla on niistä kuviakin, koskien esim. näitä eriteltyjä EI KIITOS-lappuja pizza-tyypeille. Harmittaa kun en saa julkaista niitä (työjuttuja)... mutta ehkä mä siedän ne lappuset, kunhan ei jää täysin tavaksi. Luulen että syypää on meidän kerroksen valo, joka ei aina jaksa syttyä. Pimeessä niitä ei-lappuja on hieman vaikea nähdä...

    VastaaPoista

© Supersankarigeeni

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig