Siitä kuinka poistuin mukavuusalueeltani ja päätin herättää nukkuvan supersankarini. Blogi haaveiden toteuttamisesta, tavoitteiden asettamisesta, itseen uskomisesta, urheilusta, hyvinvoinnista ja kaikesta mitä rakastan.

lauantai 20. elokuuta 2011

Bruukkikierroksella

Lähdettiin tänään pienelle lähiseuturetkelle Raaseporiin. Navigaattori tosin ohjasi meidät Volvo Centerin pihaan parin kilometrin päähän Billnäsin ruukista. Kenties Raaseporin keskipiste? Noh, saatiinpahan ainakin hyvät naurut.

Löysimme sentään ihan ilman navigointiapuakin sekä Billnäsin ruukille että Fiskarsiin ja sieltä vielä Tammisaareen. Billnäsissä oli hieman kuollutta ja muutama remotti käynnissä, joten matkamme jatkui aika pian Fiskarin alueelle. En muuten edes tiennyt että Fiskarsin suomenkielinen nimi on Fiskari. Oikeesti, sanooko kukaan Fiskari? Kuulostaa ihan hassulta.

Oli ihan mielenkiintoista nähdä Fiskarin (!) käsityöläispaikkoja. Kävin kurkkimassa muutaman pajan ikkunoista sisään ja löysin ihanan puutyöverstaankin. Voisin kyllä kuvitella itsenikin johonkin sinne tehtailemaan omia huonekalujani... hmm. Saapa nähdä. Käytiin tietenkin myös lueskelemassa vähän Fiskars-historiaa ja ihailemassa Engelin piirtämiä julkisivupiirustuksia (itse rakennus oli kääritty pakettiin, just my luck).

Tammisaaressakaan en ollut koskaan käynyt, joten pitihän sitä sitten vielä ajella sinne asti. Oli muuten ihanaa huomata miten paljon niitä tammia oikeesti sillä seudulla on. Puufanina oli pakko ottaa parit kuvat myös itse tammista. Harmi vaan että fiksuna tyttönä olin jättänyt kameran muistikortin kiinni tietokoneeseen. Sain jopa kuusi kuvaa otettua kameran sisäiseen muistiin, jonka jälkeen piti tyytyä nokialaiseen...



Löydettiin myös ihana pihakahvila, Cafe Gamla Stan, jossa syötiin tosi hyvät mansikkapiirakat. Kahvit tarjoili Bosse Andersson, jonka tytöllä on ainakin nätti lauluääni:

SHARE:

4 kommenttia

  1. Olen itse Tammisaaresta kotoisin, enkä ole koskaan huomannut, että täällä olisi erityisen paljon tammia :) Täytyypi katsoa tarkemmin seuraavan kerran kun lähden ulos. :P Ja juu, Fridalla on hieno ääni :)

    VastaaPoista
  2. Juu, on siellä! :) Itse olen kotoisin Länsi-Suomesta ja siellä ei ole tammia oikeestaan ollenkaan...

    VastaaPoista
  3. Ihania kuvia! Kyllä Suomi on sitten kaunis kaikkine kylineen. :)

    VastaaPoista
  4. Ihanat lämpimät sävyt kuvissa! Fiskars (en voi sanoa Fiskari, se kuulostaa niin höhlältä;) on varmasti upea paikka. Harmittaa, etten ole koskaan päässyt siellä käymään.

    Tammisaaressa on joskus tullut piipahdettua, mutten pahemmin siitä mitään muista :D

    VastaaPoista

© Supersankarigeeni

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig