Siitä kuinka poistuin mukavuusalueeltani ja päätin herättää nukkuvan supersankarini. Blogi haaveiden toteuttamisesta, tavoitteiden asettamisesta, itseen uskomisesta, urheilusta, hyvinvoinnista ja kaikesta mitä rakastan.

tiistai 11. marraskuuta 2008

Ihme tyyppejä

Kaikenlaisiin ihmisiin täällä kyllä törmää.

Istuin paikallisjunassa, kun eräs nelikymppinen mies alkoi tivaamaan lipunmyyjältä tietyn junan lähtölaiturista. Hän aikoi tehdä valituksen, sillä ko. juna ei ollut lähtenyt oikealta laiturilta. Mies oli hyvin tyrmistynyt ja harmistunut asiasta, niin kuin sillä oikeasti olisi ollut jotain merkitystä mistä laiturista tuo juna lähti. Poikkeukset kyllä ilmoitetaan tauluilla ja tv-ruuduillakin...

Mitä hyötyä tuosta valituksesta ylipäätään olisi ollut?

Samaisessa junassa istui mies, jota tervehti toisella pysäkillä mukaan noussut mieshenkilö. Tervehtimisien jälkeen he istuivat toisiaan vastapäätä ja mumisivat pari sanaa toisilleen, jonka jälkeen he eivät puhuneet koko matkan aikana yhtään mitään. Toljottivat vain polviaan ilmeettömin kasvoin.

Eikö heillä tosiaankaan ollut enää mitään sanottavaa toisilleen? Minä kun olen tottunut siihen, ettei edes hyvänpäiväntuttuja jätetä huomioimatta jos kerran vastapäätä istuskellaan! Pitäähän sitä nyt jotain edes kysellä tai päivitellä ihan kohteliaisuudesta.

Seisoessani junalaiturilla, eräs nainen katsoi minuun ja hymyili. Katsoin häntä takaisin ja nainen hymyili ja naurahti, sekä katseli eri suuntaan hymyissä suin. Kun vielä myöhemmin katsoin häntä, hymyili hän taasen nauruissa suin.

Tunsiko hän minut, muttei kuitenkaan uskaltanut tuoda asiaa julki?
SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

© Supersankarigeeni

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig