Siitä kuinka poistuin mukavuusalueeltani ja päätin herättää nukkuvan supersankarini. Blogi haaveiden toteuttamisesta, tavoitteiden asettamisesta, itseen uskomisesta, urheilusta, hyvinvoinnista ja kaikesta mitä rakastan.

torstai 27. marraskuuta 2008

Hasta la vista!

Minun bloggailu päättyy nyt tältä erää tähän.
Pienen funtsailun jälkeen tulin siihen tulokseen, etten halua olla enää niin "tavoiteltavissa" tätä kautta. Ulkomailta käsin kirjoittaminen oli jotenkin paljon hauskempaa ja vapaampaa, kun kuitenkin oli ns. "ulkona" kaikesta.
Olen päättänyt myös muutenkin vähentää pyörimistäni täällä blogimaailmassa jonkin verran, sillä tuntuu ettei aikani enää riitä kaikkeen mitä elämässäni on tällä hetkeillä meneillään.

Tämä oli kuitenkin kivaa niin kauan kuin sitä kesti ja olen iloinen, että monet ovat jaksaneet minunkin juttujani lukea. Kaikista hienointa on kuitenkin ollut "tutustua" kaikkiin teihin ihaniin ihmisiin, jotka olette levittäytyneet ympäri maailmaa. On ollut hauskaa olla osana tätä "ulkosuomalaisten" blogiympyrää.

Nyt kuitenkin kiitän, kuittaan ja siirryn viettämään tavallista suomalaista työntekijän arkeani...

Los quiero muchisimo! <3
SHARE:

sunnuntai 23. marraskuuta 2008

perjantai 21. marraskuuta 2008

Päivän paras: keittobanaani

Ihanaa olla työssä, jota ei tarvitse tehdä viikonloppuisin, eikä pahemmin edes ajatella koko viikonlopun aikana!

Oli ihanaa tulla kotiin perjantai-iltapäivällä, heittää kengät nurkkaan ja hypätä peiton alle nukkumaan. Olisin tosin nukkunut varmaankin huomiseen asti, ellei kaukopuhelijani olisi herättänyt minua soitollaan. Äitini vanhassa luurissa soi polyfoonisena piipittävä Hurriganesien My Only One, joka saa minut huvittuneelle tuulelle, varsinkin jos soittajana on minun oma only one...

Päivän paras ylläri oli kuitenkin, kun peiton alta ylös kammettuani menin Citymarkettiin ja jo melkein ovelta katseeni liimautui vihreisiin plataaneihin! Melkein juoksin innoissani katsomaan että näinkö harhoja vai oliko ne oikeasti plataaneja. Varmaankin niiden myynti täällä on ihan yleistä nykyään, mutta silloin yli viisi vuotta sitten olin nähnyt vain pari hassua ja homehtunutta plataania jossain kaupassa. Nyt sitten ostin yhden ison keittobanaani-nimellä merkityn yksilön, josta teen huomenna Mofongoa! Ihanaa. Jos en olisi niin kokkailua inhoava, laittaisin helpon mofongo-reseptin, mutta täälläpä lisää mofongo-asiaa...

En ole edelleenkään saanut kameraani lataukseen, sillä kaikki kaupoista löytämäni sovittimet, vai miksi niitä nyt kutsutaankaan, töpselipäät, ovat tarkoitettu täältä muualle matkustaville, eikä toisin päin! Täytyy kai leikkiä sähkömiestä ja koota kasaan oma liitin! Näin yksinkertainen kun tuo pirulainen on:

SHARE:

tiistai 18. marraskuuta 2008

Ge mig en kaffe och likör...

Nousen kuudelta aamulla. Tärisen kylmästä. Syön aamupalaa ja katson ulos pimeään.

Kävelen pitkin jäisiä hiekkakatuja pysäkille, jossa jo odottaa kasa kansalaisia matkalla töihin ja kouluun. Korvissani soi Bo Kaspers Orkester. Palauttelen Ruotsin kieltä muistini syövereistä pakkosyötöllä... och jag vill också ha en kaffe!


Sitähän myös saan. Litrakaupalla suoraan automaatista. Vielä juuri niin kuin tykkään. Espressona ja kaakaolla höystettynä.

Töissä on kai vaan pakko juoda kahvia. Hyvä syy häipyä hetkeksi päätteeltä ja estää aivoja jumiutumasta tuijottamaan yhtä ja samaa pikseliä.

Kun pääsen töistä, on taas jo melkein pimeää. Puhelimeni soi ennen kuin pääsen edes ovesta ulos. Jään kyykkimään kaapilleni ainakin puoleksi tunniksi. Puheluita sinne ja tänne. Olen unohtanut huomisen personal trainer-aikani, enkä tietenkään ole enää vapaa sinä aikana. Perun ja menetän koko ilmaisen treenauksen.

Käyn katsomassa asuntoa kivenheiton päässä työpaikaltani. Tällä kertaa hakijoita on lisäkseni vain viisi.

Kotimatkalla mietin, jaksanko mennä kauppaan vai en. Bussi kuitenkin tulee juuri sopivasti, joten menen suoraan kotiin.

Käyn suihkussa ja läsähdän sängylle. Ihoni on kuiva vaikka rasvaan sitä joka päivä!! Nenääkin kuivaa edelleen. Nukahdan.

Huomenna taas sama rumba.

Niin se arki on siis lähtenyt käyntiin minullakin täällä Pohjolassa. On hetkiä jolloin lähtisin ekalla koneella takaisin Santo Domingoon. Keksin hyviä puolia jopa niistä asioista, joita inhosin siellä, kuten se ilman kosteus. Siellä homehtui vaatteet, mutta eipä kuivunut iho tai nenä vuotanut verta!

Silti tiedän, että minun on nyt parempi täällä.
SHARE:

torstai 13. marraskuuta 2008

Töitä!

Jipii! Sain työpaikan. Itseasiassa sain kaksikin! Sitten piti valitettavasti soittaa toiseen paikkaan että kiitos tilaisuudesta mutta ei kiitos... Toivottavasti valintani oli oikea ja työt alkaa sujumaan. Maanantaina aloitan.

Nyt lähden viikonlopun viettoon landelle siskontytön kanssa.
SHARE:

Asuntoa metsästämässä

Kenen mielestä 700 euroa on kallis hinta 56 neliöisestä asunnosta? Ei ainakaan helsinkiläisten!

Kävin tänään katsomassa erästä asuntoa, mutten toki ollut ainoa joka oli paikan päälle raahautunut... Asuntoa oli katsomassa varmaankin 100 ihmistä! En tiedä liioittelenko nyt vähän, mutta niin oli paikka tupoten täynnä, että sain jonotella ulkona asti ja kauhistella koko menoa eräiden muiden epätoivoisten asunnonetsijien kanssa.
Kyllä siinä oli sellainen fiilis että ei tiennyt itkeäkö vai nauraa! Tuntui kuin olisi jonottanut lippuja johonkin U2:n keikalle!

Sisällä asunnossa toki oli yhtä kaunista kuin kuvat olivat osoittaneet. Silti koko kämpästä oli vaikea saada kunnon tuntumaa, kun jokainen neliö oli täyttynyt hakijoista. Tyrkkäsin kuitenkin oman lappuseni asunnonvälittäjälle ja ehdotin jopa huomattavasti korkeampaa vuokraa maksettavakseni, mutten silti kuvittelekaan, että minulla olisi toiveitakaan tuon "lukaalin" suhteen.

Seuraavana kohteenani olikin puolta pienempi asunto, lähempänä keskustaa, entisillä kotikulmillani. Katsojia oli huomattavasti vähemmän, mutta vuokrahinta siltikin aivan järkyttävä. 630 euroa ja neliöitä 26! Tungepa siihen sitten kaksi ihmistä, joiden edellinen asunto oli viisi kertaa isompi ja vuokra yli kaksi kertaa halvempi.

Asunnon etsiminen on inhottavaa. Inhosin sitä jo Santo Domingossa. Kerran lirkutin omistajalle puhelimen välityksellä lähes päivittäin kunnes saimme kämpän. Seuraavalla kerralla tarjouduimme maksamaan kahdeksan kuukauden vuokran yhdellä kertaa, sillä omistaja ei olisi muuten uskonut meidän maksumahdollisuuksiimme. Sitä ennen olin jo ehtinyt parkumaan silmät päästäni, koska olin niin turhautunut koko hommaan.

Tällä kertaa ajattelin kuitenkin olla hyvin tympeä koko touhua kohtaan ja olla tappelematta yhdestäkään asunnosta. Jos ei omistajaa nappaa, niin sitten ei nappaa. Onhan minulla tässä aikaa. Ties vaikka joku tulisi tarjoamaan asuntoaan! Anyone?
SHARE:

tiistai 11. marraskuuta 2008

Karaokeee!

Jos ulkona sataa, kaikki on harmaata ja viimeisin työhaastattelukin peruuntuu typerällä tavalla, mikäs sen parempi tapa kohottaa mielialaa, kuin kirkua (siis laulaa) yksinään niin paljon kuin keuhkoista lähtee, Karaokepartyn avustuksella.

Kiitän (ja syytän) tästä hauskuudesta siskoani, joka kuulema venyttää kauppareissujakin kun vielä pitäisi yksi laulu päästä loikaisemaan. Tämä on siis hyvä korvike Signstrarille ja muille konsolipeleille... ja se oikein laulaminen on yllättävän vaikeaa, oma ääneni ainakin tärisee niin paljon, etten saa tarpeeksi pointseja :D.
SHARE:

Ihme tyyppejä

Kaikenlaisiin ihmisiin täällä kyllä törmää.

Istuin paikallisjunassa, kun eräs nelikymppinen mies alkoi tivaamaan lipunmyyjältä tietyn junan lähtölaiturista. Hän aikoi tehdä valituksen, sillä ko. juna ei ollut lähtenyt oikealta laiturilta. Mies oli hyvin tyrmistynyt ja harmistunut asiasta, niin kuin sillä oikeasti olisi ollut jotain merkitystä mistä laiturista tuo juna lähti. Poikkeukset kyllä ilmoitetaan tauluilla ja tv-ruuduillakin...

Mitä hyötyä tuosta valituksesta ylipäätään olisi ollut?

Samaisessa junassa istui mies, jota tervehti toisella pysäkillä mukaan noussut mieshenkilö. Tervehtimisien jälkeen he istuivat toisiaan vastapäätä ja mumisivat pari sanaa toisilleen, jonka jälkeen he eivät puhuneet koko matkan aikana yhtään mitään. Toljottivat vain polviaan ilmeettömin kasvoin.

Eikö heillä tosiaankaan ollut enää mitään sanottavaa toisilleen? Minä kun olen tottunut siihen, ettei edes hyvänpäiväntuttuja jätetä huomioimatta jos kerran vastapäätä istuskellaan! Pitäähän sitä nyt jotain edes kysellä tai päivitellä ihan kohteliaisuudesta.

Seisoessani junalaiturilla, eräs nainen katsoi minuun ja hymyili. Katsoin häntä takaisin ja nainen hymyili ja naurahti, sekä katseli eri suuntaan hymyissä suin. Kun vielä myöhemmin katsoin häntä, hymyili hän taasen nauruissa suin.

Tunsiko hän minut, muttei kuitenkaan uskaltanut tuoda asiaa julki?
SHARE:

maanantai 10. marraskuuta 2008

En tarvitse miestä vaan työpaikan!

Olisipa työnhaku yhtä helppoa hommaa kuin miesten bongailu baareista (ja ties mistä kissanristiäisistä)! Tarjolla olisi hyviä tyyppejä, mutta valitettavasti (siis niitä muita kohtaan) minä olen jo miekkoseni löytänyt, vaikkei se (harmi vaan) tällä hetkellä täällä olisikaan.
Miksei työnantajillekin riittäisi pieni hymy ja urheilupainotteiset keskustelut? Miksei työnantajatkin kaiva minua esiin netistä, tietämättä minusta sen kummempia kuin mistä tulen ja mitä teen. Sitten minä voisin vastatakin "hakemukseen" ilomielin. Tarjouksia siis olisi, mutta aivan väärällä "alalla". Tulen kohta hulluksi ellen saa töitä!
SHARE:

tiistai 4. marraskuuta 2008

Helsinki, I love you

Eilen illalla sain ahdistuskohtauksen. Juuri samana päivänä kun täytin viikon espoolaisena, läsähdin kauppakeskus Sellon (joka muuten näyttää olevan tällä hetkellä tosi IN!) penkille, toljottaen eteeni tajuamatta hetkeen yhtään mitään. En oikein tiennyt mistä tulin tai minne olin menossa. Sain kuitenkin koottua itseni kasaan ja lähdin haahuilemaan väliaikaista kotiani kohti.

Yritin sitten analysoida tilannettani ja tulin siihen tulokseen, että tarvitsen jotain tuttua ja turvallista, jotta selviäisin helpommin tästä elämänmuutoksen shokista, joka itse asiassa on ollut pahempi kuin olisin uskonutkaan. Minulla kun ei yleensä ole ollut mitään vaikeuksia sopeutumisen suhteen. Tulin siihen tulokseen, että en oikein viihdy täällä Espoon kulmilla, vaikka siskoni luona onkin mukavaa. Päätin siis mennä tänään sinne, missä tunnen oloni kotoisaksi.

Lähdin yksinäni kopistelemaan talvisaappaillani tuttuja ja turvallisia (Helsingin) keskustan katuja. Seilailin ympäriinsä ja tunsin oloni heti paljon paremmaksi. En tuntenut itseäni vieraaksi, vaan yhdeksi muiden joukossa. En tuntenut oloani epävarmaksi, sillä tiesin mitä kulman takaa tulisi vastaan. Helsinki on sitäpaitsi paljon kauniimpi kuin Espoo.




SHARE:

maanantai 3. marraskuuta 2008

Paluumuuttajuuden ihanuuksia

  • Silloin kun koko omaisuus mahtuu kahteen matkalaukkuun, voi vaikka muuttaa huonetta, asuntoa tai jopa maata ihan milloin haluaa.

  • Silloin kun omistaa vain yhdet nahkasaappaat, yhdet lenkkarit plus yhdet kesäkengät, ei tarvitse miettiä mitkä kengät laittaisi jalkaan.

  • Silloin kun pankkikortti-luottokortti on suljettu väärinkäytön vuoksi ja tililtä on nostettu epämääräisiä rahasummia Kapkaupungissa, voi hyvällä omallatunnolla ottaa kaikkien säälit osakseen ja ottaa vastaan rahaa sekä käydä lounaalla tuttujen luona.

  • Silloin kun on ollut pois Suomesta useita vuosia, voi olla tuntematta itseään tyhmäksi vaikkei tietäisikään Suomen politiikasta ja muista tapahtumista yhtään mitään.

  • Silloin kun lojuu muiden nurkissa, eikä omista edes puhelinliittymää, ei tarvitse pahemmin osallistua arkipäivän "ihanuuksiin", kuten laskujen maksamiseen tai tiskiaineen tai muiden yhtä tylsien asioiden hankintaan.

  • Silloin kun viikon kohokohtana on yhdessä työhaastattelussa käyminen, voi siihen valmistautua rennosti vaikka opettelemalla firman koko nettisivun ulkoa.

Terveisin,
Työtön, asunnoton ja pankkikortiton paluumuuttaja

P.S. Olen siis täysi pummi, joka elää siskonsa kirjastohuoneessa:



SHARE:

perjantai 31. lokakuuta 2008

Listoilla

Olen itse hyvin laiska säätämään ja lisäilemään uusia blogiosotteita listoille, joten tässä muille kaltaisilleni helpotukseksi linkki Friolandiaan blogilistalla!
SHARE:

Uusi ympäristö, uudet kuviot, silti minä?

Näin siinä nyt sitten kävi. Pakko sitä oli muuttaa täällä virtuaalimaailmassakin. Eihän sitä voinut enää Banana Republic-nimellä kirjoittaa kun kerran täällä Suomelassa asustaa. Ei vaikka palasen banaanimaata mukanani raahaisin... mutta, ihan mukavuussyistä kuitenkin siirryin tänne bloggerin puolelle (vihdoinkin!), sillä en enää jaksanut tapella uuden ulkoasun kanssa vuodatuksen puolella.

Kaikki täällä uudessa ympäristössäni on aika vaiheessa. En ole oikein vielä ymmärtänyt etten ole vain käymässä, vaan todellakin jäämässä. Tuntuu oudolta sanoa tutuille "soitellaan ja nähdään taas tässä piakkoin" sen sijaan että halattaisiin hyvästiksi taas ainakin vuodeksi.

Eilistä ennen opin reitin juna-asemalta kotiin. Väliaikaiseen kotiini siis. Kävelin sateessa, pimeässä, paperikassi pääni päällä ja mietin että tätä tämä nyt sitten on.

Olen myös huomannut, että sain ehkä liian kauan olla puuttumatta perhe-asioihin. Nyt kun on siskoa, vanhempia ja siskonlapsia ympärillä päivittäin, alkaa kieltämättä tulla sukuähky! En nyt siis tarkoita ettenkö haluaisi olla heidän kanssaan tiiviissä yhteydessä, muutos on vaan ollut niin raju, etten oikein tiedä miten pitäisi asioihin, tai edes omaan paikallaolooni, suhtautua.

Eilen kun astuin sisään bussiin, olin revetä nauruun, kun huomasin että bussi oli edestä taakse asti täynnä. Siis
yksi ihminen per kaksi penkkiä. Oli siinä sitten hankala miettiä että kenen viereen sitä nyt sitten uskaltaisi istua. Voi jumala!

Eilen käydessäni pankissa yllätyin positiivisesti. Minua palvellut mieshenkilö oli niin ihanan iloinen ja puhelias ja tuttavallinen että olin ihan ihmeissäni! Siinä sitten hekottelin asiasta kuin toisesta miekkosen kanssa.

Silti tuli kova ikävä maailmalle, kun päädyin juttelemaan Jenkeistä tulleen ties-minkä-maalaisen kynsienhoitoaineen kaupustelijan kanssa. Hänkin taisi yllättyä kun minä olin niin puhelias ja
sanoikin vielä että olipas hauska jutella näin avoimesti tässä raha-asioista jopa!

Asemalla kohtasin umpihumalassa haahuilevan pultsarin, joka tuli päin ja potkaisi minua takaapäin haarojen väliin ja alkoi huutamaan että "
mee kotiis täältä!" Onneksi paikalla olleet vartijat huomasivat tilanteen heti ja tulivat apuun. Silmät pyöreänä siinä vain ihmettelin että mitä vikaa minussakin oikein hänen silmissään oli, mutta vieressäni seissyt ystäväni sanoi vain että "tervetuloa Suomeen".

Silti olen osannut nauttia tästä harmaudesta, ihaillen esimerkiksi seuraavia syksyisiä maisemia kävellessäni kotikulmillani takapajulassa.




SHARE:
© Supersankarigeeni

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig