Supersankarigeeni

Siitä kuinka poistuin mukavuusalueeltani ja päätin herättää nukkuvan supersankarini. Blogi haaveiden toteuttamisesta, tavoitteiden asettamisesta, itseen uskomisesta, urheilusta, hyvinvoinnista ja kaikesta mitä rakastan.

maanantai 15. toukokuuta 2017

Liiku t. perse

Eräs päivä tässä takaperin silmääni osui jonkun tuttuni Instagram Stories-videon taka-alalla seinälle kiinnitetty taulu, jossa luki "LIIKU! T. PERSE". Tuo toivomus jäi tahtomattani kuin joku tarttuva biisi soimaan reapeatillä mielessäni. Liiku t. perse, liiku t. perse...

Minä en ole koskaan jaksanut harrastaa liikuntaa pelkästään sen vuoksi, että kroppani muokkautuisi parempaan malliin. Ylipaino ei ole koskaan ollut riesani, joten mitkään senttien häviämiset eivät ole koskaan tuoneet minulle motivaatiota liikkumiseen. Silti on ollut mukava huomata miten se ahterin liikuttaminen oikeasti on tuonut ryhtiä kroppaan - myös sen takaliston osalta. Ja ei, en väitä että olisin mikään lihaskimppu, mutta eipä se perse enää retkota samalla tavalla kuin menneinä vuosina. Parasta on kuitenkin se, etten ole liikkunut kankut mielessäni, vaan olen liikkunut ihan siitä liikkumisen ilosta. Ne muutokset tulevat vain siinä sivussa kivana bonuksena (joita voi sitten salaa ihailla vessan peilistä).

Niin - ja vaikka se muutos kropassa riippuisikin enemmän siitä ruokavaliosta kuin itse liikkumisesta, niin toistan taas kerran: on niin paljon helpompi syödä terveellisesti kun liikkuu paljon. Sitäpaitsi, kun liikkuu paljon, yksi Double Rasberry Magnum-tikkujätski (apua, miksi maistoin - parempaa kuin luulinkaan :D) ei tunnu missään kun aineenvaihdunta pysyy säännöllisen liikunnan avulla tehostettuna.

Nämä peppujutut taitaa kuitenkin olla hyvä jättää lyhyiksi, joten näihin tunnelmiin, kivaa alkanutta viikkoa kaikille - ja erityisesti generaattorin arpomalle lahjakortin voittajalle Marja-Liisalle! 






Ps. Kyllä - julkaisin juuri kuvan omasta ahteristani. Minitrikoissa, joissa ehkä joku kaunis kesäinen päivä aion sitäpaitsi lähteä juoksemaan! 

Seuraa Blogia:    Bloglovin'   Facebook    Blogipolku   Blogit.fi
SHARE:

perjantai 5. toukokuuta 2017

Irti kaikesta tyhjiössä! (+ Float Kallion lahjakorttiarvonta)

Stressaako? Onko lihakset jumissa, nuppi kireällä? Tekisikö mieli pudottaa luuri vessanpönttöön ja kaivautua koko päiväksi peiton alle piiloon? Olisi jumi sitten henkinen tai fyysinen, nyt olisi oiva mahdollisuus päästä kokeilemaan totaalista irrottautumista kipuamalla tyhjiöön! 


Minulla on tapana purkaa työstressiäni sen verran äänekkäästi, että verstaskaverini ovat joutuneet sietämään yhtä sun toista tässä ajan mittaan. Toisinaan kiroilen, karjun ja itken puhelimessa tai käännän bassot kaakkoon ja moshaan puukapulat kädessä - yleensä nämä auttavat, mutta joskus on otettava muita keinoja kehiin. Niinpä olin erittäin mielissäni, kun verstaskaverini Tomppa ehdotti tuossa muutama kuukausi sitten minulle että mitä jos käyttäisin asiakkaamme tarjouksen käydä tutustumassa heidän kellunta-altaaseensa. Ai että mihin?

Olin täysin tietämätön moisista kelluntakuplista, joten nappasin käyntikortin käteeni, klikkasin itseni Float Kallion nettisivuille ja kohta olinkin jo soittamassa ja varaamassa itselleni aikaa kelluntaan. Kokeilin - ja ah mikä ihana fiilis siitä jäi jäljelle! Kokemukseni oli parempi kuin uskoinkaan. Kiitos siis Tomppa ja kiitos Float Kallion Tommi!


Mistä siis on kyse?

KELLUNTATANKKI on noin 2,5 metriä pitkä sekä 1,5 metriä leveä ja korkea tila, jonka pohjalla on erittäin suolaista, kelluttavaa vettä. Sekä vesi että ilma ovat kehon lämpöisiä. Tankki on aistiärsykkeetön ympäristö, jossa suolaveteen katoava keho saa täydellisen levon ja jossa mieli luontaisesti pyrkii kohti meditatiivista tilaa.

Homma toimii siis niin, että pääset omaan tilaan, jossa riisuudut, käyt suihkussa ja astut kelluntatankkiin. Vedät tankin kannen kiinni, laitat valot pois (jos haluat) ja asettaudut makuullesi veteen. Aluksi kuulet rentouttavaa musiikkia, joka hetken kuluttua vaimenee. Suolavesi pitää huolen siitä, että tosiaan kellut vedessä ja voit rentouttaa koko kropan. Jäljelle jäät vain sinä ja pimeys. Kuin tyhjiö, avaruus, ei-mitään. Käytössäsi on 90 minuuttia.


Itselläni kesti aika pitkään, ennen kuin pystyin täysin rentoutumaan. Ensin mielessäni pyöri kaikenlaista. Samalla ihmettelin tilaa, liikuttelin jalkojani, vaihtelin käsien asentoa, tökin korvissani olevia korvatulppia. Toinen niistä lähti jonnekin liitämään (ne epänormaalin pienet korvani...). Lopulta kuitenkin totuin paikkaani ja pystyin rentoutumaan. Vähitellen asiat alkoivat kaikota mielestäni ja aloin tuntea itseni todella rentoutuneeksi. Sitten nukahdin. Kun havahduin hereille, minun oli vaikea päätellä ajan kulkua. Kohta vesitankki lähtikin pulputtamaan vettä ja musiikki alkoi soimaan. Herättelin itseäni rauhassa ja laitoin valot päälle. Istuin hölmistyneenä tankissa ja ihmettelin sitä tosiasiaa, että ihan oikeasti nukahdin hetkeksi! 



Kun nousin tankista ja kävin vielä suihkussa, oloni oli todella kevyt ja mieleni virkeä. Puin päälleni ja lähdin kuivaamaan tukkaani ja rasvailemaan nassuani "puuterihuoneeseen" ihanilla Mia Höytön kosmetiikkatuotteilla. Lopuksi vielä nautiskelin hetken oleskelutilassa teetä juoden ja kokemustani pohtien Floatin kaverin kanssa. Kyselin faktoja kelluntatankeista ja nappailin vielä valokuvia tiloista. Oli niin mahtavaa tuntea olonsa painottomaksi siellä pimeässä tankissa!




Näitä tankkeja on siis ollut olemassa jo pitkään, mutta viime vuosina kellunnasta on tullut taas suositumpaa. Float Kallion Tommilla tämä idea oli kytenyt jo pitempään mielessä, mutta nyt homma on lähtenyt käyntiin Helsingissä Itäisellä Brahenkadulla, lähellä meidän verstasta. Jos pystyisin, kävisin säännöllisesti kellumassa, sillä niin siitä saisi varmasti parhaimman hyödyn. Nyt kuitenkin iloitsen siitä, että tällainen paikka löytyy läheltä. Tiedän minne suunnata kun seuraavaksi alkaa kiehumaan yli äyräiden! 


Tässä vielä faktoja kellumisesta, jotka löytyvät Float Kallion nettisivuilta: 

KELLUNNAN VAIKUTUKSET :
  • Aikaansaa syvän rentoutumisen
  • Vähentää stressiä
  • Vahvistaa luovuutta, oppimista ja muistia
  •  Auttaa unettomuuteen ja parantaa unirytmiä
  • Parantaa keskittymiskykyä
  • Lieventää ja poistaa fyysistä kipua 
  • Vähentää burn-outin, ahdistuksen ja masennuksen tunnetta
  • Nopeuttaa urheilusuorituksesta palautumista
  • Avustaa ja ohjaa meditatiiviseen tilaa


Pyysin Tommilta vielä luvan arpoa blogin lukijoille ilmaisen kellunnan (arvo 67€), sillä tämä oli niin kiva juttu, että haluan jakaa tätä kokemusta eteenpäin! Kerro siis kommenttiboksissa (tai Supersankarigeenin Facebook-sivulla) oliko kellunta sinulle entuudestaan tuttua niin olet mukana arvonnassa!  Arvonta-aika on ensi perjantaihin (12.5.) asti. Kelluntalahjakortti on myös oiva lahja jollekin muulle. Minäkään en olisi itse varmaankaan ikinä tullut moista vaihtoehtoa edes ajatelleeksi...

Float Kallion sivuilta löytyy myös ohjeet kuinka valmistautua kellumiseen, sekä lisää infoa asiasta! 

 

Seuraa Blogia:    Bloglovin'   Facebook    Blogipolku   Blogit.fi
SHARE:

sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

Sipoonkorpi trail - Ensimmäiset polkujuoksukisat

Eilen se sitten koitti! Aika testata onko minusta juoksemaan kilpaa poluilla. Matkaksi olin valinnut 10 kilometrin lenkin, jottei vain menisi överiksi heti alkuun. Kympin lenkki nyt on vaan kympin lenkki, eikä sen juoksemisessa ole minulle sinänsä mitään uutta. Silti kilpailut on aina kilpailut ja kyllähän minuakin ihan oikeasti jännitti kun aamulla heräsin valmistautuakseni tapahtumaan!



Onneksi lähtöpaikka oli jo tutuksi käyneen Kuusijärven rannalla, joten vaikka lähdimmekin hieman myöhässä liikkeelle kotoa (tietenkin), ehdin ihan hyvin hakemaan lähtönumeroni ja lämmittelemään juoksua varten. Tai no, lämmittely tarkoitti lähinnä sitä että ravasin (miesten)vessassa ja hyppelehdin ja kyykkäilin  ja venyttelin jotta ylipäätään pysyisin lämpimänä, sillä ilma oli mukavan viileä. Päälläni minulla oli t-paidan lisäksi kolme lainatakkia, joista en ollut ihan varma minkä jättäisin juoksua varten ylleni, mutta onneksi pysyin alkuperäisessä suunnitelmassani jättää vain se ohuin ilmankevyt ja hengittävä anorakki. Eipä siinä metsäpoluilla puikkelehtiessa tosiaan mikään kylmä tullut! Lähinnä vain hiki katsellessa joidenkin muiden juoksijoiden vaatekertaa. Onneksi sentään säästyimme lumisateelta!





Olin ilmoittautunut juoksuun yhdessä parin crossfittaajan kanssa, mutta koska päädyimme kukin tulemaan paikalle omalla kyydillämme, emme loppujen lopuksi edes ehtineet nähdä toisiamme! Yksi tosin oli jo lähtenyt 20 kilometrin lenkille kun minä vasta saavuin paikalle... Juoksijaporukka vaikutti ihan mukavalta, mutta myönnän että aika yksinäistä oli katsella reittikarttaa ja todeta että turhaan minä tässä mitään karttaa katselen, eipä se minulle paljoa kertonut sen lisäksi että tiesin jo entuudestaan että mäkiä tulee olemaan. Ei auttanut kuin lähteä lössin mukana matkaan! 



Sen lisäksi että tosissani jännitin vähän sitä että eksyisinkö reitiltä merkeistä huolimatta, pelkäsin että minulle tulee joko vessahätä kesken matkan tai että pohkeeni alkavat kipeytymään. Nämä olivat loppujen lopuksi turhia huolia, sillä sen lisäksi että reitti oli tosi hyvin merkitty, juoksin lähes koko matkan niin lähellä muita, etten olisi millään voinut lähteä väärälle polulle. Jalat toimivat todella hyvin ja olo oli muutenkin kaikinpuolin hyvä. Ainoa virheeni oli lähteä matkaan hieman liian kovaa, jonka jälkeen hengitys oli aika raskasta koko matkan, vaikka juoksu muuten kulkikin hyvin. En vain halunnut jäädä isoon lössiin, vaan pingoin matkaan niiden itseäni huomattavasti kovakuntoisempien mukana, kunnes lopulta totesin ettei auta kuin höllätä vauhtia jotten kaadu naamalleni mutaan puolivälissä. 



Reitti oli todella mutainen, paikoittain jopa jäinen, sekä mäkinen. Pari mäkeä oli niin haastavia, että jouduin kävelemään. Yhtä en vain uskaltanut juosta ylös jottei syke nousisi ihan piikkiin ja toinen olikin sellainen konttausmäki, jossa juokseminen oli mahdotonta. Alkumatkasta välttelin astumasta mutaan ja puikkelehdin ties mistä puskien välistä, mutta sen ensimmäisen mulskahduksen jälkeen en enää niin kauheasti välittänyt, kunhan yritin astua niin ettei jalat muljahtaisi. Ensimmäiset alamäet himmailin hieman puiden juuria peläten, mutta sen jälkeen vedin alamäet selkeästi nopeammin kuin viereiset juoksijat, tuntui vain niin hyvältä ja jalat nousivat todella ketterästi. Ylämäissä tulikin sitten todettua että mäkitreeniä olisi ehkä hyvä hieman lisätä... mikä tuska! 


Vaikka muiden perässä juostessa tietenkin tulee itselle lisää vauhtia, oli minun pakko todeta matkan varrella, että kaikista mukavinta oli juosta silloin kun edessä ei näkynyt ketään eikä kukaan ollut ihan persuksissa kiinni. Jonkun juostessa takana minulla oli koko ajan sellainen olo, että pitäisi vetää syrjään polulta että se nopeampi pääsisi sieltä ohi. Kaikissa leveämmissä kohdissa yritinkin olla mahdollisimman sivussa etten olisi tiellä. Erään punatakkisen miehen kanssa taisimmekin ohitella toisiamme muutamaan otteeseen ja samalla vaihtaa kuulumisia, kunnes loppukilometreillä vetäisin isossa alamäessä ohi ja kiihdyttelin maaliin asti. Niin siinä sitten tosiaan lopulta kävi, että vauhtia riitti loppumatkalle sen verran hyvin, että jäljelle jäi se tunne, että olisihan sitä voinut kovempaakin juosta. 


Maalissa Oliver oli vastassa halimassa ja perästä tullut punatakkinen kiitteli vauhdittamisesta. Se oli ehkä kaikista parasta kun joku ennestään tuntematon juoksija kiitti yhteisestä matkasta. Oli ihan mahtavaa todeta että oma vauhtini riitti näinkin haastavaan reittiin ja että pystyin vielä jopa vauhdittamaan jonkun muun juoksua! Olin ihan voimissani juoksun jälkeenkin, mutta onneksi maaliviivalla sai heti hedelmää, patukkaa ja juomista kitaan. Heikotus olisi saattanut muuten iskeä aika nopeasti, sillä olihan se kuitenkin aika urakka, vaikkei sen pidempi reitti ollutkaan. 


Virallinen matka oli siis 10km, mutta oma kelloni näytti matkaksi 10,65km. Juoksuaikani oli 1:04:24. Naisten sarjassa olin seitsämäs, kaikenkaikkiaan 25. Juoksijoita oli yhteensä 142. 

Olin hyvin tyytyväinen suoritukseeni. Ehkä sitä tämän jälkeen innostuu uudelleenkin kympin juoksulle, vaikkei se hullaantuminen tainnut ihan vielä iskeä. Saattaa tosin olla, että minun matkani olisi enemmänkin sellainen puolimaratonin mittainen...







Seuraa Blogia:    Bloglovin'   Facebook    Blogipolku   Blogit.fi
SHARE:

sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Missä kulkee se raja?

Strength doesn't come from what you CAN do. It comes from overcoming the things you once thought you COULDN'T DO.
-Rikki Rogers


Viime viikkoina olen törmännyt lukemattomia kertoja teksteihin, blogeihin, statuksiin, mainoksiin ym, jotka kaikki viittaavat jollakin tapaa samaan asiaan kuin oma blogini nykyään; itsensä ylittämiseen. En tiedä johtuuko se siitä, että olen itse ollut erityisen hereillä asian suhteen, vai onko tällainen "elämäntyyli" nyt jotenkin hyvin pinnalla. Treenaaminenhan nyt on ollut jo pidempään se juttu, mutta tarkoitan kyseisen asenteen asettamista koko elämälle.


Mitä yleisesti ottaen elämään tulee, minulle kaikista tärkeintä on saada viettää mahdollisimman paljon aikaa ihan rennosti rakkaiden ihmisten kanssa sekä myöskin ihan yksinäni. Olen nautiskelija, jolle täydellisyyttä on esimerkiksi katsella valonsäteitä puiden välissä ja kuunnella tuulen huminaa. Rakastan tekemistä ja urheilua, mutten ole mikään överisuorittaja. Jos ei ole pakko tehdä jotain, en luultavastikaan myöskään tee.


Arvaa kauanko kesti ennen kuin pääsin tästä vaiheesta siihen, että uskasin (ja jaksoin) peruuttaa seinälle asti käsilläni kuten ensimmäisessä kuvassa? Tässä yksi asia johon en kuvitellut heikon yläkroppani kanssa ikinä pystyväni... Myöskin valokuvien ottaminen itsestäni blogin keskipisteenä tuntui ihan tajuttoman epämiellyttävältä ajatukselta, mutta vuosikausien jahkaamisen jälkeen olen päässyt siitäkin jo aika hyvin yli.



Silti minusta löytyy se kipinä, ainakin toisinaan iskevä pakottava tarve olla tuottelias, nopea ja ahkera. En halua löhötä elämääni menemään, enkä myöskään tehdä työtä, jota tekisin vain sen vuoksi että saisin laskut maksettua. Haluan olla yksi niistä, jotka voivat nauttia myös työpäivistään ja tulla kuitenkin toimeen. Tämä on se asia, jonka vuoksi itseni ylittämisestä on tullut minulle niin keskeistä. Koen, että päästäkseni kiinni tuottavaan työntekoon ja vakaaseen arkeen ilman työnantajan valvovaa silmää, minun on yksinkertaisesti lähdettävä pois omalta mukavuusalueeltani ja ennen kaikkea uskoa pystyväni tekemään enemmän kuin mihin kykenen juuri nyt.


Yksi suurimmista heikkouksistani onkin juuri se, etten uskalla yrittää. Sanon aivan liian usein "en mä osaa" ja "en mä kykene siihen". Niin monesti olen kuitenkin ollut väärässä. Hyvin harvat asiat ovat oikeasti mahdottomia. Haluan kasvattaa itseluottamustani ja oppia arvostamaan omaa työtäni ja osaamistani. En vain voi jatkaa omissa ammateissani ajatellen että olen ihan paska. Minun on löydettävä keinot luottaa siihen, että työni on hyvää, vaikkei joku olisikaan koko ajan kannustamassa ja kehumassa. Haluan olla vahva, sitkeä ja periksiantamaton. En halua lannistua vaikka välillä epäonnistuisinkin. Haluan muistaa, että hyvä tuurikin osuu kohdalle sitä suuremmalla todennäköisyydellä, mitä enemmän tekee töitä ja näkee vaivaa asioiden suhteen. En halua olla laiska.


Vaikka jotkut naureskelisivatkin tai pyörittelisivät silmiään nykyiselle urheiluhulluudelleni, itse olen siitä vain onnellinen. Crossfit on tuonut elämääni juuri näitä mainitsemiani asioita. Vahvuutta, sitkeyttä, jaksamista, sekä myös niitä ihmisiä jotka kannustavat eteenpäin. Niin urheilussa kuin muussakin elämässä. Crossfit ei ole minulle enää vain urheiluharrastus, vaan siitä on tullut enemmänkin elämäntapa. Ihan käytännössä se on muuttanut syömistottumuksiani, nukkumistani sekä kroppaani, mutta se on myös muuttanut ajattelutapaani. Olen onnistunut rikkomaan omia rajojani yhä uudelleen ja uudelleen. Olen löytänyt keinoja joilla olla se parempi versio itsestäni. Sen lisäksi että olen fyysisesti vahvempi, olen myös henkisesti vahvempi ottamaan vastaan iskuja, joita elämä aina välillä väkisinkin eteen heittää. Olen oppinut miten paljon rajojen ylittäminen on vain omasta päästä kiinni, sekä sen, miten hyvältä tuntuu kun sen henkisen rajan pystyy rikkomaan.


Kaikesta huolimatta, jossain kuitenkin kulkee se raja, jota ei kannata ylittää. Sen jälkeen kun on oppinut olemaan pelkäämättä käyttämään voimaa, on myös opittava milloin ja miten paljon sitä voi käyttää. Liian paljon ja varsinkin liian nopeasti hajottaa, niin henkisesti kuin fyysisesti. Tätä olen saanut nähdä niin yrittäjien arjessa kuin crossfitissakin. Itsellänikin on tullut jo eteen useamman kerran kysymys, mikä on fyysisesti liikaa? Kuinka paljon oma kroppani jaksaa? Ehdinkö levätä ja huoltaa omaa kehoani tarpeeksi?


On mahtavaa voida luoda itselleen niitä supersankari-fiiliksiä harrastuksessa, joka vie niin monenlaisiin erilaisiin fyysisiin suorituksiin. Täytyy olla valmiina tekemään lähestulkoon mitä vain. On niin kutkuttavaa voida tehdä samoja treenejä kuin ne crossfitin ammattilaiset, jotka vuosittain taistelevat maailman kovakuntoisimman tittelistä. Samalla täytyy muistaa se hulluuden raja. Samalla kun ne kaikista kovakuntoisimmat noudattavat kaavaa treenaa, syö, nuku, treenaa, itselle tärkeintä on syödä, nukkua ja treenata, jotta jaksaisi elää sitä tavallista elämää terveenä, jonka vuoksi alunperin aloittikin treenaamaan. 



Treenivaatteet Salomon SS17 / Kompressiosukat Compresssport / Kengät On running / Kello Suunto 



Seuraa Blogia:    Bloglovin'   Facebook    Blogipolku   Blogit.fi
SHARE:

keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Miksi maksaisin siitä että voin juosta metsässä?

Tiedättekös, vaikka olen onnistunut pääsemään urheiluhulluudessani niin pitkälle, että aion lähteä keskellä kesää, ainoana lomaviikkonani Lappiin asti juoksemaan 55 km tunturimaastoon, maksaen siitä aika ison hinnan ottaen huomioon osallistumismaksun lisäksi matkat, yöpymiset ja kaikki varusteet joita minulla ei entuudestaan ollut (kuten polkujuoksukengät ja juoksureppu), silti minulle tekee hyvin tiukkaa maksaa siitä, että pääsisin metsään juoksemaan. 


No, joo, onhan se ihan eri asia juosta kisoissa kuin juosta yksinään metsässä, mutta kuitenkin. Vaikken ole aikuisena ollut kuin kerran juoksukilpailuissa, tiedän kuitenkin miltä tuntuu juosta kilpaa. Koko urheiluhulluuteni on alkanut lapsena maastojuoksuista. Lähdin kerran kaverin mukaan maastojuoksukisoihin ja tajusin olevani siinä aika hyvä heti ensi kättelyssä. Siitä lähtien juokseminen on ollut se minun juttuni. 

Yhdessä on kiva lenkkeillä, mutta kisoissa juoksen omaa taistelua itseäni vastaan. Kun yritän juosta pitkää matkaa mahdollisimman nopeasti, unohtuu muut juoksijat aika nopeasti kun keskittyy omaan optimaaliseen suoritukseen. Toki toiset toimivat hyvinä vauhdittajina ja kisoissa ylittää itsensä  aivan eri tavalla kuin yksin lenkkipoluilla, mutta esimerkiksi niissä eräissä kisoissa joihin Tampereelle asti lähdin juoksemaan, tunsin olevani enemmän yksin kuin lähimetsässä. Kaverini jäivät taakse jo lähtöviivalla ja lopulta istuin maaliviivan jälkeen ihmeissäni väenpaljouden keskellä. 


Vaikka kilpailuviettini onkin aika korkea, ei minua varsinkaan näin aikuisella iällä kauheasti kiinnosta olla kaikista paras, vaan haluan parantaa omia suorituksiani. Siksi minulla ehkä tökkii niin paljon lähteä juoksukisoihin ison lössin joukkoon juoksemaan ja vielä maksaa siitä. 

No, kaikesta huolimatta, ajattelin että nyt olisi aika hieman testata omaa kuntoa ja lähteä 29. päivä huhtikuuta Sipoonkorpi Trailille testaamaan uusia polkujuoksukenkiänikin ihan tosi toimissa. En taida uskaltaa lähteä kuin 10 kilometrin matkalle, sillä poluilla juoksemiseni on ollut hyvin vähäistä. Pelkään että 21 kilometriä olisi ihan tapporetki jaloilleni. Sinänsä kuulostaa hullulta, sillä eihän siihen 55 kilometriin ole enää kuin pari hassua kuukautta, mutta ehkä tuo 10 on nyt ihan riittävä matka. 


Ostin elämäni ensimmäisiksi polkujuoksukengiksi Salomonin S-Lab Speedcrossit, jotka olivat ihan kivan hintavat, mutta näihin olin päättänyt panostaa ja tämä malli istui jalkaani kaikista parhaiten. Olen ehtinyt juosta näillä vasta kaksi metsälenkkiä, sillä tänäänkin jätin metsälenkin väliin ja juoksin pitkin ja poikin lähikatuja, koska lähimetsässä on viime päivinä nähty susi. Karhuja olen aina pitänyt suurimpana uhkanani, mutta koskaan aikaisemmin en ole jättänyt menemättä metsään susien pelossa. 

No, jospas se susi sieltä jolkottelisi hieman syvemmälle metsän uumeniin, tai sitten pitää keksiä itselle joku toinen juoksupaikka, sillä olisi mukava ehtiä saada vielä joitain metsäkilometrejä alle ennen 29. päivää, sillä näyttää siltä että kaikesta huolimatta aion lähteä juoksukisoihin ja vielä maksaa siitä. 





SHARE:

tiistai 18. huhtikuuta 2017

Ilmaista terapiaa koko kropalle

Hyppäisitkö jäiseen järveen?

Ennen kuin kesä jo ehtii tulla, ajattelin kiireen vilkkaa kertoa teille vielä parista jutusta, jotka toivat  hirmuisesti uutta virtaa lopputalveeni. Yksi niistä oli avantouinti. 



Olen ollut tietoinen avantouinnin mahdollisista hyödyistä jo niin kauan kuin muistan, mutta silti jääkylmään veteen pulahtaminen ei ole koskaan ollut kovin korkealla prioriteettilistallani. Ryhmäpainostus on kuitenkin toiminut kerran jos toisenkin kyetäkseni moiseen äärirajoja hipovaan suoritukseen ja nyt voin jo sanoa, että avantouinti on mielestäni aivan huippua! 



Kun sain kutsun Fastilta tulla tutustumaan heidän uuteen Natural Proteiini-tuotesarjaansa Kuusijärvelle lenkkeilyn, savusaunan ja avantouinnin siivittämänä, mieleeni muistui eräs hillittömän hauska polttariretki Kuusijärvelle muutaman vuoden takaa. Avantouinnista oli tuolloin jäänyt todella hyvä fiilis, joten miksipä en olisi lähtenyt uudelleenkin! 



Ja olihan se mahtavaa! Nyt ymmärrän miksi jotkut harrastavat avantouintia päivittäin. Sehän on hurjan koukuttavaa puuhaa, kuin luonnollista huumetta kropalle ja mielelle. Jääkylmä vesi, tai paremminkin iso lämpötilan muutos, käynnistää sellaisen hormonivirtauksen kropassa, että vaikka kuinka tekisi mieli huutaa ja juosta äkkiä pois kylmästä, sinne veteen tekee mieli mennä vielä uudestaankin. Se myös todellakin kannattaa, sillä toinen pulahdus on aina huomattavasti helpompi ja mukavampi kuin ensimmäinen. Toisella kerralla vedessä on myös paljon helpompi viipyä pitempään. 



Instagramin puolella (@supersankarigeeni) olenkin intoillut avantouinnista useampaan otteeseen, sillä myös yksi Kirkkonummen avantopaikka on sittemmin tullut testattua treenikavereiden kanssa. Siitä kuinka jäävesi vaikuttaa lihaksiin ja urheilusuorituksesta palautumiseen, löytyy ilmeisesti erilaisia tutkimustuloksia, mutta tosiasia kuitenkin on, että kovan treenin jälkeen jääveteen pulahtaminen helpottaa. Lihakset tuntuvat yhtä kepeiltä kuin mielikin, varsinkin jos avannon jälkeen malttaa olla menemättä enää saunaan lämmittelemään! Kunnon vaatekerta vain päälle ja olo on mitä mahtavin!





Seuraa Blogia:    Bloglovin'   Facebook    Blogipolku   Blogit.fi
SHARE:

sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Lately...


Aikamoista menoa ovat olleet täynnä viimeiset viikot. Päässäni muhii yhtä jos toista kirjoitettavaa, mutta niin vain on todettava iltaisin, että kunnon yöunien priorisointi on järkevämpää. Entisessä, suurimmaksi osaksi tietokoneen (ja painokoneiden) äärellä tapahtuneessa päiväduunissani oli vielä jotenkin mahdollista olla tuottelias vaikka "vähän" väsyttikin, mutta nykyisissä hyvin fyysisissä ja sirkkelipainotteisissa hommissani päivästä ei vain tule yhtään mitään väsyneenä (varsinkaan kun ei ole sitä pomoa joka olisi vahtimassa töiden valmistumista)!

Olen myös kovasti harjoitellut (kyllä, taas kerran) aikaista aamurytmiä, sillä duunariaikataulu seitsämästä kolmeen yksinkertaisesti toimii niin paljon paremmin. Ennen kymmentä on selvästi kaikista tuotteliain aika tehdä niitä hommia, joiden tekeminen on vähänkin vastenmielistä. Kymmenen jälkeen mielessä alkaa jo olla lounas ja lounaan jälkeen alkaa jo laiskottaa. Aika hankalaahan minun on välillä päästä töihin asti tarpeeksi aikaisin, mutta varsinkin ne aamut, joina olen ehtinyt aamulenkille tai aamutreeniin, ovat olleet aivan parhaita. Silloin se unikin tulee illalla kaikista parhaiten. 

Työ- ja treeniarjen keskellä meillä on myös ollut vieraita, joiden kanssa olemme reippailleet ulkona kirpsakasta säästä huolimatta. Talvella tuli aika paljon katkosta metsäretkeilyyn, mutta nyt kun poluilla ei enää ole liukasta, olen taas ollut innoissani rämpimässä niin lähimetsikössä kuin Meikolla ja Porkkalanniemessäkin. Alla sekalaisia otokosia juurikin edellämainituista paikoista sekä Tammisaaresta.

Näihin tunnelmiin... 













Seuraa Blogia:    Bloglovin'   Facebook    Blogipolku   Blogit.fi
SHARE:
© Supersankarigeeni

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig